Niin, mitä todennäköisimmin Tony Blair toukokkuussa oltuaan 10v Britannian pääministerinä, ilmoittaa astuvansa syrjään ja tilalle tulee Gordon Brown.
Samaan aikaan järjestetään Skotlannissa parlamenttivaalit, jossa kansallismielinen SNP on matkalla kohti vaalivoittoa. Mikäli se kykenee muodostamaan hallituksen se on luvannut järjestää kansanäänestyksen Skotlannin itsenäistymisestä. Kaiken lisäksi toukokuussa tulee täyteen 300v Englannin ja Skotlannin unionin perustamisesta. Nykyisin kahden maan välillä ei ole paljonkaan lämmintä tunnetta ja molemminpuolin saattaa olla johtopäätös että parempi kun tiet eroavat. Suurimmalle osalle englantilaisista skotti Gordon Brown on ulkomaalainen, jonka nousu Britannian pääministeriksi määräämään englantilaistenkin asioista saattaa joillekin olla liikaa. Itsehallinnosta lähtien ns West Lothian-kysymys on hiertänyt Englannin ja Skotlannin välejä.
Siis, englantilaisilla parlamentaarikoilla ei ole enää äänestysoikeutta Skotlannin sisäisiin asioihin vaan niitä varten on Skotlannin oma parlamentti. Kuitenkin skottiparlamentaarikoilla on edelleen sananvaltaa englantilaisten asioihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.