itselläni ollu bulimian oireita lukion viimeisen vuoden ajan eli tommosen puol vuotta. välillä menee paremmin - jopa viikko ilman ahmimista&oksentamista- sit saattaa ihan yllättäen ruveta miettiin: 'porukat on vkl poissa, vois ostaa sillon kassillisen herkkuja ja laittaa kemut itselleen pystyyn' ällöttää toi suunnitelmallisuus, kun syöminen ei oo enää mikään normaali asia vaan "järjestetty tapahtuma". usein en edes istu ahmiessani vaan seison jääkaapin eessä tai pöydän vieressä.
Kerroin vanhemmilleni pari kuukautta sitten ja äidilläni taas vaihteeks sellanen vähättelevä asenne.. isäni (tai siis äitini aviomies) on kyllä onneks tosissaan ja on ehdottanu ammatilaisten apua. Kertomisen jälkeen olo helpottu pariks viikoks, ja oksentanu oon vaan kerran pari avautumiseni jälkeen. Nyt kuitenki penkkareitten, abiristeilyn yms. jälkeen homma on taas riistäytyny hallinnasta. oon ahminu ja oksentanu pari päivää putkeen. sanoin sit asiasta isälleni, joka edelleen ehdotti ammattilaisten apua.
ruuan ajattelmeminen vie kohtuuttoman suuren ajan elämästä, kun on tällanen "huonompi kausi": eilenki koko iltapäivä = 3 tuntia meni ahmiessa ja oksentaessa, vaikka ois pitäny lukea ylppäreihin! ajattelinki jo sen takia hakevani apua, kun pelkään pilaavani elämäni tällä sairaudella; menee kirjotukset perseelleen, jos syöminen hallitsee elämää, eikä pysty keskittyyn lääkiksen pääsykokeisiinkaan lukemiseen..
onko muilla kokemuksia lukioaikana puhjenneesta syömishäiriöstä? miten vaikutti opiskeluunne?
Kerroin vanhemmilleni pari kuukautta sitten ja äidilläni taas vaihteeks sellanen vähättelevä asenne.. isäni (tai siis äitini aviomies) on kyllä onneks tosissaan ja on ehdottanu ammatilaisten apua. Kertomisen jälkeen olo helpottu pariks viikoks, ja oksentanu oon vaan kerran pari avautumiseni jälkeen. Nyt kuitenki penkkareitten, abiristeilyn yms. jälkeen homma on taas riistäytyny hallinnasta. oon ahminu ja oksentanu pari päivää putkeen. sanoin sit asiasta isälleni, joka edelleen ehdotti ammattilaisten apua.
ruuan ajattelmeminen vie kohtuuttoman suuren ajan elämästä, kun on tällanen "huonompi kausi": eilenki koko iltapäivä = 3 tuntia meni ahmiessa ja oksentaessa, vaikka ois pitäny lukea ylppäreihin! ajattelinki jo sen takia hakevani apua, kun pelkään pilaavani elämäni tällä sairaudella; menee kirjotukset perseelleen, jos syöminen hallitsee elämää, eikä pysty keskittyyn lääkiksen pääsykokeisiinkaan lukemiseen..
onko muilla kokemuksia lukioaikana puhjenneesta syömishäiriöstä? miten vaikutti opiskeluunne?
Vastaukset 11
Vanhimmat
vielä yks juttu omista ruokatavoista: oon monta vuotta (joku 7) syönyt kaiken epäterveellisen salaa muilta. murrosiässä tapa alkoi - varmaankin sen takia kun koin itseni lihavaksi (silloin vielä normaalipainoinen) ja tunsin sairasta syyllisyyttä syödessäni epäterveellistä ruokaa. salasin herkutteluni jopa perheeltäni.. nyt kun todella olen ylipainoinen 165/74 en kehtaa syödä epäterveellisiä ruokia, ja ruokaa ylipäätään, muiden läsnäollessa. kuvittelen muiden ajattelevan ettei minun pitäisi syödä kun olen jo muutenkin lihava, eikä ainakaan epäterveellistä ruokaa!! abiristeily ja siis buffetpöytä oli aikamoinen näytönpaikka itselle: kolme kertaa kävin hakemassa ruokaa, jälkiruoat tietysti jätin väliin.. :(
Mulla taas lievä anoreksia alkanu muuttua bulimiaks.. tai siis oli muuttumassa. Nyt oon luvannu ittelleni parantua kesää ja ylppäreihin mennessä.En koskaan oo kyllä ruokaa oksentanu,mut syöny ihan liikaa.Paino ei oo vielä liikaa noussu niin on tavallaan viimenen hetki pysäyttää tää suunta. Vaatii hemmetisti itsekuria ku ruoka ollu kaiken ajattelun keskipiste,mut uskon että pystyn tähän,päivän kerrallaan. Tsemppiä myös sulle!
itellä oireet alko jo ku menin lukioon ku rupesin idioottimaisesti laihuttaa vaikka olin normaalipainonen...nyt oon kans kolmosella ja kirjotukset eessä ja eikös siinä yks lukupäivä jo menny siihen et vaa söin ja oksensin...itellä kans huoli siitä et miten luku sujuu ku koko ajan aattelee vaa ruokaa. Mut pitää vaan päättää että ny alan lukemaan ja yrittää keskittyy siihen. en tiiä mikä muu auttais..itelleni tuo tehoo ku päätän sen jo edellisenä iltana.
oon kans miettiny jos yrittäis suunnitella seuraavan päivän lukemisen, syömisen ulkoilun yms. tosi tarkkaan.. pitää kokeilla jos vaik auttais orjallinen lukkari, mis ei oo aikaa ahmimiselle ja ennen kaikkea - oksentamiselle!! :)
Kotiuduin itsekin juuri abiristeilyltä, ja nämä pari päivää on tosiaan mennyt tyhjän kämpän kanssa siihen, että käyn ostamassa kaupasta kasan suklaata ja jäätelöä, ja sitten puhutaan pöntölle. Eilenkin meni aivan uskomaton kasa laskiaispullia, jäätelöä yms. Aamulla lupasin (taas kerran) lopettaa, mutta mutta..
En ole puhunut perheelleni mitään, ei meillä oikein ole sellaisia välejä, että haluaisin edes puhua. Osa kavereista tietää, mutta mitä kaveritkaan voivat tälle loppupeleissä tehdä? Eikä niiden edes tarvitsekaan.
Kieltämättä vaikuttaa lukemiseen, onneksi ei ole enää koulua, ruokailujen kanssa tuli siellä aina pieni pakokauhu.
Voin samaistua suhun aivan täysin, olisin itse voinut kirjoittaa viestisi (lähes:)). Ei voi muuta sanoa kuin että voimia, jos tietäisin jonkin hyvän auttavan neuvon, niin olisin itsekin toteuttamassa sitä.:)
eipä siitä läheisen tuesta oo oikeen mihinkään, ku se on kuitenki ittestä kiinni.. en sit tiiä mikä auttais aina niillä hetkillä ku repee ahmiin!? ajattelin et sillon voi aina soittaa jollekin kaverille, ku oli asiasta puhuttuki, mut niin vaan tänäänki meni laskiaispullaaaaa... siinä si vessassa meni taas oma aikansa, ja nyt vituttaa miks pitikään niihin mennä koskeen:(
..kun osais nauttia kohtuudella..
kirjoituksiin pitäisi lukea. pari päivää meni ihan hyvin ja nyt taas paska putki. Oksennan aika harvoin, mutta ahmin usein. Olen onneksi vielä normaalipainon alirajoilla, mutta jatkuvasti saa pelätä lihoavansa. Ja ei sillä painolla niin väliä vaan haluan ennen kaikkea tästä ahmimisesta ja pakonomaisesti ruoan ajattelusta eroon. Tämä hallitsee mun elämää niin paljon. Kirjoituksiin on pakko lukea, mutta mistä motivaatiota? Haluan koko ajan syödä karkkia tai mussuttaa jotain kun luen. Ajattelen ruokaa heti kun nousen sängystä. Rupean käymään psykiatrilla säännöllisesti, mutta sekin on niin hidas projekti. Psyklogilla olen käynyt jonkin verran.. tuntuu ettei siitä mitään apua ole ollut. Aina kun olen yksin kotona tai tulee muuten vain mahis, niin hyökkään tyhjentämään kaapit. Ja sen jälkeen olo kahta kauhempi :s. Onko vinkkejä? parantuneita??
elämän tärkeimpiä vuosia... ja minä pilaan senkin..
minkälaisista asioista siel psykologilla puhuttiin? jauhoko jtn lapsuusjuttuja, vai...? ei siis tuntunu olevan avuks? mites psykiatri mahtaa erota tosta psykologista? pistäpä tänne vaik kokemuksia:)
jaksamista vaan kaikille
oikeasti abi vaikket tiedä, mitä eroa psykologilla ja psykiatrilla on?
mä muistan kanssa silloin kun mulla oli kirjoitukset. kirjotin siis pari vuotta sitten, tai oikeastaan vuosi kun keväällä 2005 kirjoitin. muistan kuinka matematiikan kirjoituksissa katselin kelloa koko ajan että koska pääsisin ahmimaan, eväitäni en voinut syödä koska sit oisin vaan miettinyt et koska pääsen oksentaan. sen takia menikin hiukan toi koe pipariksi, onnesta sit syksyllä korotin sitä ja ihan hyvin se nousikin. sain hieman paranettua tätä bulimiaa syksyyn niin jaksoin paremmin.
mut tsemppiä sulle, yritä just kokeilla jotain lukusuunnitelmaa että lukisit tiety verran päivässä ja sit kun olet sen lukenut saat tehdä mitä haluat, sit vaikka ahmia. Mut kyllä sitä apuakin kannattaa hakea. itse tässä yritän kauheesti saada itseäni niskasta kiinni ja hakea apua mutta kun se ei ole niin helppoa mennä sinne lääkärille.
TSEMPPIÄ!! kaikinpuolin, kokeisiin ja paranemiseen. älä murehdi liikaa että pilaisit elämäs ja kirjoitukset, se vaan pahentaa. yritä ajatella että yrität parhaas ja sen verran kuin jaksat, ja ainahan voit korottaa numeroita seuraavalla kirjotuskerralla! =)
vielä kerran tsemppiä!
Abivuonna lukioni meni aivan päin mäntyä. Siinä määrin että minulle jopa myönnettiin sairaslomaa muutama kuukausi bulimian takia. Kirjoitin sitten 3,5 vuodessa. Koulumenestykseni on ollut upeaa mutta kirjoituksiin en saanut bulimian takia luettua ja ne menivät suhteellisen huonosti.
En pystynyt keskittymään yhtään mihinkään. Ruoka, syöminen ja niiden laskelmointi pyörivät mielessä tauotta.