Kepulaisille mielipide

Sain kokoomuksen palstalla erinomaisen vastineen omaan juttuuni ja ajattelin laittaa sen tänne keskustalaistenkin kommentoitavaksi, koska en muista milloin, joku olisi kirjoittanut yhtä oikein kokoomuksesta.

-------------------
ajatuksia aiheesta
Kirjoittanut: Pohjan-Akka 20.2.2007 klo 09.36


Moni varmaan ajattelee kokoomusta kovaksi markkinatalous-puolueeksi. Totuus on kumminkin se, että markkinatalous on kova, vaikka me kaikki äänestäisimme vasemmistoa. Maailma ympärillä ei muutu. On vain erilaisia keinoja yrittää pärjätä tässä maailmassa. Vasemistoliitto tarjoaa yhden tien, mutta minusta se on perusteiltaan jäykkä...vaikka siinä tietysti hyvääkin on. Mutta mikä johtaakevyempään kulkuun ja rullaukseen, se on kyllä kokoomus. Näin minä olen asian nähnyt.

Minä tahtoisin, että minun lapsillani olisi jotain mahdollisuuksia tehdä valintoja elämässään. Että he voisivat valita jopa yrittäjäksi alkamisen. Nuoret ovat ennakkoluulottomia, ja he uskovat itseensä ja muihin. Se, että käydään koulut ja liitytään SAK:n, joka pitää "huolta" omistaan....en sitä halua lapsilleni. Tahtoisin myös, että ihmisillä olisi parempi mahdollisuus olla vanhempia: hoitaa lapsia kotonakin ilman että siitä rangaistaisiin.

SAK on kasvanut byrokratia-koneistoksi, joka puolustaa itse itseään. Tuntuu, että on halu unohtaa ne, jotka EIVÄT kuulu liittojen siipien suojaan. Tässä tulee vasemistoliitonkin heikkous: se ei halua luopua etuoikeutettujen eduista, eivät halua purkaa koneistoa, joka tuottaa pahoinvointia.

Kokoomuksen sosiaalipolitiikka on, näin olen ymmärtänyt, sitä että KAIKKEIN HEIKOIMMISSA OLOSUHTEISSA olevia tuetaan. Yleisesti ottaen tuetaan ihmisestä lähtevää aloitteellisuutta. Minusta kokoomus on (ainakin tällä hetkellä) avoin, rehellinen tuulahdus tässä rämeikössä. Kokoomus rasvaa rattaat, vasemmisto jumittaa ne. Siksi kannattaa köyhänkin äänestää kokoomusta: se on ihmisen puolella (ja koneistoa vastaan).
------------------

Ja halukkaille linkki avaamaani ketjuun:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000023851757
7746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mutta ei se liittoon kuuluminen ilmaista ole, todellakaan. Miksi pitäisi huolehtia niistä jotka eivät kuulu liittoon ja maksa siitä joka tilistä?

Äänestä
  • Ammattiliittoja tarvitaan ainoastaan siellä, missä on olemassa työnantajan muodostamia monopoleja tai kartelleja, eli julkishallinnossa ja suurteollisuudessa

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Ammattiliittoja tarvitaan ainoastaan siellä, missä on olemassa työnantajan muodostamia monopoleja tai kartelleja, eli julkishallinnossa ja suurteollisuudessa

    mielipiteeni ehkä juuri tuosta?

    Äänestä

  • vaan siitä, että jäsenet ovat valtuuttaneet luottamusmiehen hoitamaan jäsenten työsuhteisiin liittyviä asioita. Ei hänellä ole valtuuksia niihin työntekijöihin, jotka eivät ole jäseniä. Se tulkittaisiin yksityisasioihin puuttumiseksi.
    Toisaalta: Ei vakuutusyhtiöltäkään saa korvausta ellei ole voimassaolevaa maksettua vakuutusta!

    Äänestä

matkassaan. Jos työreformi olisi saanut toteutua alkuperäisenä, se olisi ollut työläisille paljon parempi ja tasapuolisempi kuin mitä nyt tämä työväestön jakaminen orjiin ja pärjääjiin.
Mutta niinkuin mainitsit, on eräitä ryhmiä, jotka eivät luovuta senttiäkään toisen hyväksi.

Äänestä
  • Kepulaisille on selkäytimessä se, että epäilevät aina (pelkäävät) että SAK ryhtyy terrorisoimaan hallitusta silloin kun kepu siellä on.

    Itseasiassa SAK taitaa olla moraalisesti velkaa kepulaisille melkoisesti noista Ahon hallituksen ajoista.

    Äänestä

  • ...luopuisivat vapaaehtoisesti jostain? Suuret osakkeenomistajat ovat yksi ryhmä siinä kuin työntekijöiden muodostamat etujärjestötkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jaba_43 kirjoitti:

Sain kokoomuksen palstalla erinomaisen vastineen omaan juttuuni ja ajattelin laittaa sen tänne keskustalaistenkin kommentoitavaksi, koska en muista milloin, joku olisi kirjoittanut yhtä oikein kokoomuksesta.

-------------------
ajatuksia aiheesta
Kirjoittanut: Pohjan-Akka 20.2.2007 klo 09.36


Moni varmaan ajattelee kokoomusta kovaksi markkinatalous-puolueeksi. Totuus on kumminkin se, että markkinatalous on kova, vaikka me kaikki äänestäisimme vasemmistoa. Maailma ympärillä ei muutu. On vain erilaisia keinoja yrittää pärjätä tässä maailmassa. Vasemistoliitto tarjoaa yhden tien, mutta minusta se on perusteiltaan jäykkä...vaikka siinä tietysti hyvääkin on. Mutta mikä johtaakevyempään kulkuun ja rullaukseen, se on kyllä kokoomus. Näin minä olen asian nähnyt.

Minä tahtoisin, että minun lapsillani olisi jotain mahdollisuuksia tehdä valintoja elämässään. Että he voisivat valita jopa yrittäjäksi alkamisen. Nuoret ovat ennakkoluulottomia, ja he uskovat itseensä ja muihin. Se, että käydään koulut ja liitytään SAK:n, joka pitää "huolta" omistaan....en sitä halua lapsilleni. Tahtoisin myös, että ihmisillä olisi parempi mahdollisuus olla vanhempia: hoitaa lapsia kotonakin ilman että siitä rangaistaisiin.

SAK on kasvanut byrokratia-koneistoksi, joka puolustaa itse itseään. Tuntuu, että on halu unohtaa ne, jotka EIVÄT kuulu liittojen siipien suojaan. Tässä tulee vasemistoliitonkin heikkous: se ei halua luopua etuoikeutettujen eduista, eivät halua purkaa koneistoa, joka tuottaa pahoinvointia.

Kokoomuksen sosiaalipolitiikka on, näin olen ymmärtänyt, sitä että KAIKKEIN HEIKOIMMISSA OLOSUHTEISSA olevia tuetaan. Yleisesti ottaen tuetaan ihmisestä lähtevää aloitteellisuutta. Minusta kokoomus on (ainakin tällä hetkellä) avoin, rehellinen tuulahdus tässä rämeikössä. Kokoomus rasvaa rattaat, vasemmisto jumittaa ne. Siksi kannattaa köyhänkin äänestää kokoomusta: se on ihmisen puolella (ja koneistoa vastaan).
------------------

Ja halukkaille linkki avaamaani ketjuun:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000023851757

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu