Usein Keskustalaisten suusta, varsinkin kerrotaan kuinka suuria tekoja he ovat, ja Punamulta tehneet. Tietysti aina jotain tehdään kun hallituksessa ollaan.
Useimmiten esim. otetaan Terveyskeskusjärjästelmän ja Peruskoulun luominen.
Mitenkä sitten nämä ovat toimineet. Ennen oli kunnissa kunnanlääkärit jotka hoitivat sairaat. Eihän silloin turhaan lääkärissä käyty. Silloin kunta tunnettiin lääkäristään. Lääkäri on järjästelmän ehdoton herra. Kunnanlääkärinä toimittiin yleensä pitkät ajat, ehkä koko työura samassa pitäjässä. Hän tunsi lähes kaikki pitäjän ihmiset. Vastaanotolle pääsi aina kun aamulla vain jonoon meni. Kotikäyntejä nämä kunnanlääkärit myös tekivät. Järjästelmä toimi pienillä resursseilla kohtalaisen hyvin.
Sitten tuli tämä nykyinen järjästelmä. Lääkäri ei enää ollut herra, hänet pantiin sinne terveyskeskukseen paperipinon taakse. Vaikeuksia alkoi nopeasti tulla. Entiset vanhat lääkärit eivät enää sopeutuneet systeemiin. Nyt ei kuntalaiset enää lääkäreitä tunne, monikaan kunassa ei osaa nimetä ninkä niminen lääkäri siellä on. Nuoret lääkärit menevät muihin hommiin, vaikka lääkäreitä on kuulemma nyt enemmän kun koskaan ennen.
Siis jotain on vinossa. Ihmiset kyllä liputtaa nykyisinkin yhteiskunnan tarjoamien palvelujen puolesta. Taitaa olla vähän samoin kun sadussa Keisarin uusista vaatteista.
Myöskään Peruskoulu ei ole aikansa tasolla. Koulutetaan yliopistoissa ihmisiä joille ei sitten työtä löydy. Sensijaan varsinaisista työntekijöistä on kovakin pula. Ammattikouluihin hakeutudutaan useinkin vain välttämättömänä pakkona, että saa sitten työttömyyskorvausta. Ennen Kansakoulussa oli käden taidot suuressa kursissa, oli paljon puutöitä ja metallitöitä. Monet eivät menneet oppikouluun vaikka olisivat sinne tavallaan voineet mennä. Heistä muodostui runko monella työpaikalla, lahjakkaita ihmisiä kun olivat. Nyt on tälläisistä ihmisistä pula. Ammattikouluista tulee heikkotasoista porukkaa, tiedän sen. Edes ammatin alkeita ei monikaan tunne.
Sitten on vielä suuri joukko jotka syrjäytyvät kokonaan peruskoulussa. Heidät pannaan sitten Apukouluun, siitä notkosta enää harva nousee.
Ulkopolitiikassa Punamulta oli kaikkitietävä. Itselleni on jäänyt mieleeni erityisesti Johannes Virolaisen ivalliset hymyt niiltä ajoilta. Sellaisella ylimielisyydellä Suomea sitten johdettiin pitkät ajat.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Rauha Johannekselle.
Kyllä Keskusta on ollut vuosikymmenet kansan selkäranka, niin sodassa kuin rauhassa.
Kokoomus on hyljännyt niin köyhät kuin kippeet.
Röyhkeästi on rahat korjannut kapitalisti.
Siksipä äänestämme Keskustaa.
Keskusta suosii GMO-maataloutta, Itsenäisyyspuolue kestävää kehitystä eli perinteistä maataloutta (sis. tehomaatalous, IP, luomu).
En halua suolistotauteja GMO-elintarvikkeista, vaan tervettä ruokaa. Todistan GMO:n suolistotaudit GMO-kahvista. Luomukahvi ei aiheuta mitään oireita minulla!
..kaikki Suomalaiset, ei mikään puolue. Puolueilla on vain erilaisia tehtäviä siinä selkärangassa.
Eipähän vain ole kuulunut kokoomuksen suunnastakaan vaatimuksia kansakoulujen ja kunnanlääkärijärjestelmän palauttamiseksi. Kahdella edellisellä hallituskaudella kokoomuksella olisi ollut mahdollisuus toimia ministeritasoa myöten, mutta miten kokoomukselta voi odottaa tekoja, kun sillä ei ole edes muutosvaatimuksia?
Oikeasti kai kokoomuksessakin tajutaan, etteivät kansakoulujen veisto- ja metallityötunnit riitä ammattitaidoksi nykyisessä globaalissa kilpailussa.
Ja ettei edes kunnanlääkäri riitä kirjoittamaan sairauslomia nykyisessä ammattirakenteessa. Kokoomuslaiset yritysjohtajathan eivät sairauslomia hyväksy, ellei sairautta ole todistettu lääkäribyrokratian kautta.
Mahtaisi nykyisen muuttoliikkeen aikana olla entisajan lääkäreilläkin vaikeuksia muistaa asukkaiden nimiä. Varsinkin Helsingin kunnanlääkärillä.
..mikään puolue aikoinaan vastustanut. Mutta Punamulta on pitänyt näitä kahta uudistusta kyllä tärkeinä saavutuksinaan. Tarkoitukseni oli vain vähän omalta osaltani tarkastella mikä on lopputulos ollut. Ei se kaikilta osiltaan ole kovin hyvä.
Kyllä seuraavallakin vaalikaudella, tulevalla hallituksella, oli se mikä hyvänsä on tehtävää jos meinaa Terveyskeskukset ja Peruskoulun saada hyvin toimimaan.
En tietysti tarkoittanut että kansakoulu olisi täysiä amattimiehiä kouluttanut puutöihin ja metallitöihin, mutta nämä kummatkin taidot osattiin jollakin lailla, ainakin paremmin kun nykyinen peruskoulun käynyt sukupolvi. Ja ainakin se antoi onnistumisia sellaisille oppilaille jotka eivät olleet lukuaineissa hyviä, mutta käden taitoja oli.
Helsinki ei taida suurin ongelmapaikkakunta terveyskeskuksen toiminnan takia olla, kyllä ongelmat on pienillä paikkakunnilla.