Kokoomuksen toiminta muistuttaa nykyään
NL:n aikoja, jolloin oli pahemman laatuinen
liehittely meneillään itään päin. Nyt itä on muuttunut länneksi.
Pidän nykyistä tilannetta paljon vaarallisempana, koska se on lonkeroitunut hallintoon, talouselämään ja toimii useamman peiteorganisaation sekä yritysten kautta. Myös korkeakoulumaailma ja tiedotusvälineistö on hyvin valjastettu.
Eli Amerikan vaikutus Suomessa on huomattavasti
ovelampaa, laajempaa ja tehokkaampaa kuin NL:n aika, joka oli hyvin säädeltyä ja muodollista.
Myös Amerikan EU:n kautta vaikuttaminen on tullut uutena ulottuvuutena mukaan.
Tämä pitäisi isänmaallisesti ajattelevien tiedostaa, erityisesti nuorien.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Venäläisen osapuolen mielestä asiota on turha kainostella. Valtuukunnan johtaja Jevgeni Zelenov on yhteistyöhön tyytväinen ja hänen mukaansa Yhtenäinen Venäjä ja Kokoomus jakavat saman liberaalin arvomaailman.
Zelenov: Jaamme saman ideologian, tulimme kun kutsuttiin, puhumme samalla kielellä ja idologia ja ongelmat kovin samanlaisia.
Yhtenäinen Venäjä -puolueen historia liittyy läheisesti Vladimir Putinin uraan. Puolueen esisaste Yhtenäisyys perustettiin syksyllä 99 duuman vaaleja varten sekä tukemaan silloin pääministeriksi nousseen tuntemattoman entisen KGB-everstin tulevaa presindentinvaalikampanjaa.
Valtaeliitti siirtyi nopeasti uuden puolueen riveihin ja äänestäjille sitä markkinoiitiin tehokkaasti. Nyt yhtenäinen Venäjä on hallitsee paitsi dumaa, myös kaikkia venäjän alueparlamentteja. Näin koko poliittinen kenttä on Kremlin hallussa."
Onkohan kohta myös Suomen poliittinen kenttä, sillä
"Jaamme saman ideologian, tulimme kun kutsuttiin, puhumme samalla kielellä ja idologia ja ongelmat kovin samanlaisia" kuulostaa kovina samanlaiselta kuin Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa aikoinaan.
http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id46561.html