Paavo mitä teit?

UM:n dokumentti tapaamisesta

"Presidentti Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi.

Lipponen kiitti presidentti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota.

Presidentti Bush vahvisti asian näin olevan ja kiitti Suomea panoksestamme."


Koalition jäsenille koordinaatiokokous
Yhdysvallat järjesti 28. helmikuuta Washingtonissa runsaalle 30 maalle tilaisuuden Irakin tilanteesta. Apulaisulkoministeri Marc Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä "coalition briefing".

Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanomainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous.

Paikalla olivat EU-maista ainakin Iso-Britannia, Tanska ja Alankomaat, jotka kaikki ovat luvanneet varsin pitkälle menevää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

"Osallistumme myös jatkossa"

Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Markus Lyra kiistää, että Suomen ulkoministeriö olisi kieltänyt jatkossa osallistumisen vastaaviin tilaisuuksiin.

----

Kuulkaas nyt on kyllä tehty emämunaus, jota on vaikea korjata. Bush suuttuu jos hänelle viedään tieto että Suomi ei olekkaan Jenkkirintamassa.

Nyt varmaan toimitaan niin että Suomi tekeen uuden linjauksen, mutta ei toimita sitä USA:n tiedoksi.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Miksi kirjoitti:

UM:n dokumentti tapaamisesta

"Presidentti Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi.

Lipponen kiitti presidentti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota.

Presidentti Bush vahvisti asian näin olevan ja kiitti Suomea panoksestamme."


Koalition jäsenille koordinaatiokokous
Yhdysvallat järjesti 28. helmikuuta Washingtonissa runsaalle 30 maalle tilaisuuden Irakin tilanteesta. Apulaisulkoministeri Marc Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä "coalition briefing".

Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanomainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous.

Paikalla olivat EU-maista ainakin Iso-Britannia, Tanska ja Alankomaat, jotka kaikki ovat luvanneet varsin pitkälle menevää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

"Osallistumme myös jatkossa"

Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Markus Lyra kiistää, että Suomen ulkoministeriö olisi kieltänyt jatkossa osallistumisen vastaaviin tilaisuuksiin.

----

Kuulkaas nyt on kyllä tehty emämunaus, jota on vaikea korjata. Bush suuttuu jos hänelle viedään tieto että Suomi ei olekkaan Jenkkirintamassa.

Nyt varmaan toimitaan niin että Suomi tekeen uuden linjauksen, mutta ei toimita sitä USA:n tiedoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu