Olen 21-vuotias nainen ja kesällä alkoi ahdistamaan ja mahassa tuntu vähän väliä sellanen inhottava tunne, josta ei päässyt eroon. Käytin tuolloin e-pillereitä, mutta lopetin ne näiden oireiden alettua. Muutaman kuukauden kuluttua olo alkoikin helpottua ja muutenkin elämässä meni hyvin, kun sain työpaikan pitkän etsinnän jälkeen jne.!
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo 1,5 vuotta ja me ollaan tosi onnellisia. Alussa meillä oli kuitenkin kaukosuhde ja lopulta asiat meni siihen, että mulla oli mahdollisuus muuttaa hänen luokseen. Päivät menee töissä ja poikaystävän ja hänen (ison) perheensä kanssa. Uusi kaupunki ei kuitenkaan loppujen lopuksi tunnu kodilta eikä minulla ole täällä ystäviä. Työkavereitakaan ei tule vapaa-ajalla tavattua...ei siellä töissä niin helppoa tutustuakaan ole. Olen kuitenkin ollut iloinen ja onnellinen, en ole löytänyt valittamisen aihetta.
Poikaystävä joutui aikoinaan jättämään armeijan kesken ja joutuu nyt parin viikon päästä aloittamaan taas palveluksen. Sitä kestää pitkälle syksyyn. Nyt minua ahdistaakin taas. Haluaisin jäädä tänne, koska minulla on nyt hyvä työ ja näkisimme kuitenkin poikaystäväni kanssa aina viikonloppuisin. Toisaalta minua pelottaa yksinäisyys todella paljon, koska kävisin sitten vain töissä ja muun ajan istuisin yksin kotona. Etenkin hämärän tullen iltaisin alkaa ahdistamaan. Luulen, etten kestäisi sitä enkä etenkään tätä tunnetta mahassa. Kai tämä on jotakin jännitystä, kun mietin, miten pärjäisin täällä tai mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minulla on tunne, että petän kaikki, jos lähden nyt kotiin ja tavallaan luovutan. Vanhemmat pettyisivät, kun menettäisin työpaikkani ja poikaystäväni on sanonutkin, että sittenhän me nähtäis tosi harvoin.
Tämä kaikki tuntuu todella hassulta, sillä ennen pidin yksinolosta. Kun asuin kotona, odotin päiviä, jolloin tiesin saavani olla ihan rauhassa. Kun aloin seurustella, tämä kaikki muuttui... Tuntuu, etten osaa olla ilman poikaystävääni. Minua harmittaa todella paljon, jos olen tullut jotenkin "riippuvaiseksi" hänestä, koska sitä en todellakaan haluaisi. En halua roikkua hänessä... Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? Ja ihan kaikenlaiset tarinat ovat "mieleistä" luettavaa...se helpottaa, kun on kohtalotovereita... Mitkä vitamiinit auttavat masennukseen?
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo 1,5 vuotta ja me ollaan tosi onnellisia. Alussa meillä oli kuitenkin kaukosuhde ja lopulta asiat meni siihen, että mulla oli mahdollisuus muuttaa hänen luokseen. Päivät menee töissä ja poikaystävän ja hänen (ison) perheensä kanssa. Uusi kaupunki ei kuitenkaan loppujen lopuksi tunnu kodilta eikä minulla ole täällä ystäviä. Työkavereitakaan ei tule vapaa-ajalla tavattua...ei siellä töissä niin helppoa tutustuakaan ole. Olen kuitenkin ollut iloinen ja onnellinen, en ole löytänyt valittamisen aihetta.
Poikaystävä joutui aikoinaan jättämään armeijan kesken ja joutuu nyt parin viikon päästä aloittamaan taas palveluksen. Sitä kestää pitkälle syksyyn. Nyt minua ahdistaakin taas. Haluaisin jäädä tänne, koska minulla on nyt hyvä työ ja näkisimme kuitenkin poikaystäväni kanssa aina viikonloppuisin. Toisaalta minua pelottaa yksinäisyys todella paljon, koska kävisin sitten vain töissä ja muun ajan istuisin yksin kotona. Etenkin hämärän tullen iltaisin alkaa ahdistamaan. Luulen, etten kestäisi sitä enkä etenkään tätä tunnetta mahassa. Kai tämä on jotakin jännitystä, kun mietin, miten pärjäisin täällä tai mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minulla on tunne, että petän kaikki, jos lähden nyt kotiin ja tavallaan luovutan. Vanhemmat pettyisivät, kun menettäisin työpaikkani ja poikaystäväni on sanonutkin, että sittenhän me nähtäis tosi harvoin.
Tämä kaikki tuntuu todella hassulta, sillä ennen pidin yksinolosta. Kun asuin kotona, odotin päiviä, jolloin tiesin saavani olla ihan rauhassa. Kun aloin seurustella, tämä kaikki muuttui... Tuntuu, etten osaa olla ilman poikaystävääni. Minua harmittaa todella paljon, jos olen tullut jotenkin "riippuvaiseksi" hänestä, koska sitä en todellakaan haluaisi. En halua roikkua hänessä... Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? Ja ihan kaikenlaiset tarinat ovat "mieleistä" luettavaa...se helpottaa, kun on kohtalotovereita... Mitkä vitamiinit auttavat masennukseen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei
Minulla hiukan sama juttu.. Muutin avopuolison kanssa uuteen kaupunkiin, hänen koulunsa perässä.
itse pystyin tekemään opintoja ja töitä myös tässä
kaupungissa. Silti sosiaalinen verkko on vaikea luoda. Koita löytää jotain uutta sisältöä elämääsi: mene jollekin iltakurssille opettelemaan uusia taitoja, samalla voisit löytää uusia ystäviä. Minulla on kyllä sama ongelma. Joskus tuntuu että on liiaksi kiinni puolisossa... lisäksi rahaa on vähän, niin ei kalliita kursseja ym. voi ottaa.
Koita jaksaa, pikkuhiljaa se sosiaalinen verkko alkaa muotoutumaan. Pyydä rohkeasti työkavereita ym kahville tai elokuviin tms.
Olen itsekin 21 vuotias ja muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan. Olen kuitenkin sellainen ihminen, että en tutustu helposti uusiin ihmisiin ja viihdyn useimmiten yksin. Siksi puolen vuoden päästä havahduin siihen, että olen täysin yksinäinen ja kaipasin jonkinlaista juttuseuraa. Se sai minut todella alakuloiseksi ja masentuneeksi, ja pelkäsin mitä tulee tapahtumaan jos näin vielä jatkuu. Tuntui, kuin olisin tulossa hulluksi. Joten kuten sinnittelin eteenpäin ja vuoden päästä tapasin poikaystäväni, jonka kanssa olen ollut yli kaksi vuotta. Hän tuli pelastavana enkelinä juuri oikeaan aikaan sillä olin siihen aikaan taas hyvin ahdistunut. Nyt siis ei pitäisi olla mitään valittamista, sillä hän on kaikkea, mitä tarvitsin. Mutta silti en voi olla ajattelematta, jos näin ei tulekaan aina olemaan, olen siis todella riippuvainen hänestä. Ilman häntä en pystyisi enää tekemään mitään. Poikaystävälläni on useita ystäviä, mutta itse en ole vieläkään löytänyt todellista ystävää. Tämä ahdistaa usein paljon ja vaivun epätoivoisiin itkukohtauksiin, kun mietin, mikä minussa on vikana. Ahdistus ja yksinäisyys on pelottavaa ja jos ongelmaan löytyisi varma lääke, hankkisin sellaista heti.
Olisi mukava kuulla muistakin kohtalotovereista. Olen kuullut että omega-3 rasvahappojen vaikutus aivoihin auttaisi myös masennukseen lieventävästi, mutta eihän se oikeaa ongelmaa poista.
Olis mukava vaihtaa ajatuksia enemmänkin, jos itse vaan olisit kiinnostunut. Se kuitenkin helpottaa, et joku ymmärtää ja et voi yleensäkin jollekin kertoa tuntemuksistaan. Tätä kautta se vaan taitas olla vähän hankalaa...