Helsingin konsertti

Vähän aikaa sitten sain tietää että olisin menossa hiihtolomalla käymään helsingissä ja innostuin kun ymmärsin että ismo on samana aikana siellä keikalla. Mut sitte katoin lippupalvelusta nii ei perhana konsertti varattu täyteen. Ei taida olla mitään tehtävissä? Ovelta ei lippuja saa?
Ois tehny mieli nähä mestari edes kerran tänä vuonna.
6575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulla taas saattaisi ehkä olla tuonne yksi kappaletta joutavia lippuja. Aikomuksena oli tai on mennä paikan päälle tietysti itse, vaan voipi olla että jää meikäläiseltä tällä kertaa väliin, kiitos muiden kiireiden. No, lippu löytyy kyllä myös toiselle Ismon keikalle tätä kevättä, joten ehkäpä Helsinkiin ei sitten niin välttämättä ole päästävä. Mutta siinä tapauksessa tarttis saada lippu kaupattua jollekulle sitä tarvitsevalle - mitenkähän tuo helpoiten vaihtaisi omistajaa?

Äänestä
  • Oii meikäläinen olis kyllä todella lipun tarpeessa ismon keikalle! Ja helvetin onnellinen olisin! Oon vasta 16 vuotias tyyppi nii enpä pääse noihin klubikeikoillekaan ja tosiaan juuri helsinkiin olisin menossa. Et jos sulla olis myynnissä se lippu nii mä voisin kyllä ostaa sen. Mitenkähän sen tosiaan saisi vaihdettua omistajaa. Saanko kysyä missä päin suomea asut?

    Äänestä

  • Jumalan Poika kirjoitti:

    Oii meikäläinen olis kyllä todella lipun tarpeessa ismon keikalle! Ja helvetin onnellinen olisin! Oon vasta 16 vuotias tyyppi nii enpä pääse noihin klubikeikoillekaan ja tosiaan juuri helsinkiin olisin menossa. Et jos sulla olis myynnissä se lippu nii mä voisin kyllä ostaa sen. Mitenkähän sen tosiaan saisi vaihdettua omistajaa. Saanko kysyä missä päin suomea asut?

    elikkä Turussa asun. Itse varmaan olet jostain pohjoisempaa? Melkeinpä voisin tuon lipun jo luvatakin myydä jos vaan saisit sen jotenkin haettua tai muuten saadaan homma järjesteltyä.

    Äänestä

  • puuttuu yhä kirjoitti:

    elikkä Turussa asun. Itse varmaan olet jostain pohjoisempaa? Melkeinpä voisin tuon lipun jo luvatakin myydä jos vaan saisit sen jotenkin haettua tai muuten saadaan homma järjesteltyä.

    Savossa täällä asustellaan, tarkemmin sanottuna paikkakunnalla nimeltä Siilinjärvi. Sijaitsee n.25 km kuopiosta pohjoiseen.
    Eli siis henkilökohtaisesti lipun noutaminen sinulta on oikeastaan mahdotonta.
    Posti jää ilmeisesti ainoaksi vaihtoehdoksi. Että jos sinä lähettäsit lipun tulemaan postissa tännepäin ja minä lähettäisin vastaisesti sinulle rahan postissa sinne Turkuun.
    Se vaatii tietysti luottamusta molemmilta osapuolilta mutta uskon että sitä löytyy (ismon musiikin ystäviä kummatkin kun olemme).
    Tokihan meidän pitäisi sitten keskustella henk.koht. esim. osoitteista ym. Kävisikö tämmöinen järjestelmä näin ensisijaisesti sovittuna?

    Kysyy tosiaan luottamusta, mutta ei mulla sen puolesta ole mitään estettä lippuani myydä. Rikoshan se olis jättää käyttämättäkään.
    Jos sulta vaan löytyy jotain sähköpostiosoitetta jonka voisit näin julkisesti kertoa niin voisin vaikka sitä kautta ottaa yhteyttä ja voitais sopia tästä tarkemmin. Onnistuisko?

    Äänestä

  • postitus kirjoitti:

    Laita viestiä osoitteeseen [email protected] niin sovitaan tarkemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jumalan Poika kirjoitti:

Vähän aikaa sitten sain tietää että olisin menossa hiihtolomalla käymään helsingissä ja innostuin kun ymmärsin että ismo on samana aikana siellä keikalla. Mut sitte katoin lippupalvelusta nii ei perhana konsertti varattu täyteen. Ei taida olla mitään tehtävissä? Ovelta ei lippuja saa?
Ois tehny mieli nähä mestari edes kerran tänä vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu