Kekusta puolueelta oli suuren suuri virhe valita A. Jäätteenmäki puolueen puheenjohtajaksi.
Iso virhe
Alkio
5195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minusta on hienoa, että joku uskalsi ottaa esiin
edes jonkin holtittomuuden.
Ulkopolitiikan hoidon voidaan katsoa menneen ihan
pepulleen.
Valtiontalous lienee ihan kuralla.
Suurin osa ihmisistä on paennut kotiseudultaan.
Työttömiltä on puolitettu vain työnsaantimahdol-
lisuudet.
Eräs Anneli Jäätteenmäki on hiukan pöyhinyt
tätä jätekasaa.
Onnea keskustapuoluelaisilla on siitä, että tämä
kyseinen henkilö on puolueen puheenjohtaja.
Väitän, että aito Alkio hyväksyisi tämän mukise-
matta. Eletäänhän nyt vuotta 2003.
keskustan puheenjohtajuus muka vahvistetaan?
Keskustalla oli pitkään hyvän ulosannin omaavia puheenjohtajia. Aina sanavalmis Virolainen, lausuntamestari Väyrynen, lausuntoautomaatti Aho.
Varmasti he olisivat hoitaneet Irak-asian selväsanaisemmin kuin AJ, mutta hoitaneet kumminkin.
Alkionsiirtoihin viittaaminen oli kyllä minun
mielestäni tyylitöntä. Jos et tajunnut mitä
Alkiolla tarkoitin, niin lue historiaasi uudel-
leen; Ranuallakin löytynee siihen aikaa.
Puheenjohtajuus on jo aikapäiviä vahvistettu;
puheenjohtajuutta ei tarvitse sen kummemmin vahvistaa.
Kunnioitan ja ihailen mainitsemiasi henkilöitä
myös puhujina.
Annelin puhujalahjat eivät ole sen huonompia
kuin kanssakilpailijansakaan. Asiat ratkaisevat
sittenkin; puheilla älköön hämättäkö. Anneli on
onnistunut; ei muuta kuin onnenpotkuja lisää,
sellaisia tämä lähes "konkurssikypsä" Suomen
hallinto todella tarvitsee.
paskat. Jäättenmäen puheenlahjat ovat yhtä hyvät kuin vasemman saappaani. Puupökkelö joka ei saa kunnolla sanaa suustaan kun joutuu tiukille. Kuten nyt viime aikojen irak-keskustelussa kävi. Äänestäkää demareita niin on sekä ulkopolitiikka että sisä- ja talouspolitiikka hallussa. Kokemuksella ja taidolla.
olet "arska"; onnittelen.
Suhteet on nyt kunnossa Kiinaan, Yhdysvaltoihin,
Saksaan, Italiaan, Irakiin jne. Vahinko vain, että
Amin, Hitler, Stalin.... eivät enää ole "vallassa".
Talous on hyvin hoidettua(??) - no uutta velkaa
pitää ottaa miljardin euron verran ja ehkä "lei-
kata" vähän köyhimpien etuuksia.
Sisäpolitiikan osalta työnsaantimahdollisuudet on
"puolitettu", suomalaispakolaisia on etelä-Suomi
pullollaan...
Kokemuksella ja taidolla asiat on saatu todella
"hanskaan" ja siellä tuntuvat pysyvän.
Puheet olkoon puheita ja teot olkoon tekoja.