Olen juonut koko aikuisikäni muutaman vuoden ennen sitä runsaasti alkoholia. Välillä muutaman kerran viikossa, välillä kerran. Nyt taannoin olin ensimmäistä kertaa 1.5 kuukautta selvänä, elämä alkoi maistumaan paremmalta, pystyin kuntoilemaan, aloitekykykin parani huomattavasti.
Aiemmin olen tuhonnut ihmissuhteita juomisella, juonut rahani ja saanut potkut töistäkin kännissä tappelemalla.
Mutta ongelma on siinä, etten koe itseäni minkäänlaiseksi alkoholiongelmaiseksi. Kun pari vuotta sitten aloin olemaan enemmän selvinpäin, olin viikonloppuisin ja viikolla todella hermostunut kun en saanut ryyppyä. Sain raivonpuuskia aika ajoin. Nykyään välillä kun käytän alkoholia, vaikka vain yhden illan, olen pari-kolme päivää todella hermostunut, ahdistunut ja masennus on välillä huomattavaa. Samalla menetän otteeni kaikkeen hetkeksi. En ole enää vuosiin kokenut krapulaa mitenkään luovana tilana, vaan tuskana, hukkaan heitettynä aikana. Mutta silti - en koe itseäni ongelmaiseksi, koska en ole ikinä ollut "oikea" alkoholisti, vaikka tiedän, että ajattelin vuosikaudet vain alkoholia, kaikki rahanmenot suunniltiin baaria varten ym. Siltikään en tunne tai osaa ajatella olevani sellainen, päähäni on jäänyt jotenkin sellainen kuva, että "oikea" alkoholisti tai ongelmainen on vanha "kunnon juoppo", ei minun kaltaiseni töissä käyvä ihminen. Nykyään usein juodessani ei ole edes hauskaa kuin aluksi, sitten menetän muistin ja olen tehnyt mitä sattuu usean tunnin ajan.
Suuri osa ystävistäni käyttää runsaasti alkoholia joko kotona tai baareissa. En koe sosiaalista pakkoa juomiselle, mutta miltei kaikki tapaamiset ns vanhojen ystävien kanssa ovat viinanhuuruisia.
Minulla on siis ongelmallinen suhde asiaan, vaikka toisaalta paperilla olen jonkinlaisesta alkoholiongelmasta kärsivä, en haluaisi juoda, mutta suuri osa minusta sanoo että "paskat" mikään dokaaja ole "muihin verrattuna". Tämä asia vaivaa minua paljon, en löydä itseltäni vastausta asiaan. Siis en tiedä miten elää juomatta tai niin että joisin vain harvoin ja vähemmän. Että kokisin sen saman paremman olon tunteen kuin nyt kun olin 1.5 kuukautta juomatta, kärsimättä monen päivän krapuloita. Tuntuu, että kaikki on vain niin kytkeytynyt dokaamisen ja alkoholin ympärille täällä.
Aiemmin olen tuhonnut ihmissuhteita juomisella, juonut rahani ja saanut potkut töistäkin kännissä tappelemalla.
Mutta ongelma on siinä, etten koe itseäni minkäänlaiseksi alkoholiongelmaiseksi. Kun pari vuotta sitten aloin olemaan enemmän selvinpäin, olin viikonloppuisin ja viikolla todella hermostunut kun en saanut ryyppyä. Sain raivonpuuskia aika ajoin. Nykyään välillä kun käytän alkoholia, vaikka vain yhden illan, olen pari-kolme päivää todella hermostunut, ahdistunut ja masennus on välillä huomattavaa. Samalla menetän otteeni kaikkeen hetkeksi. En ole enää vuosiin kokenut krapulaa mitenkään luovana tilana, vaan tuskana, hukkaan heitettynä aikana. Mutta silti - en koe itseäni ongelmaiseksi, koska en ole ikinä ollut "oikea" alkoholisti, vaikka tiedän, että ajattelin vuosikaudet vain alkoholia, kaikki rahanmenot suunniltiin baaria varten ym. Siltikään en tunne tai osaa ajatella olevani sellainen, päähäni on jäänyt jotenkin sellainen kuva, että "oikea" alkoholisti tai ongelmainen on vanha "kunnon juoppo", ei minun kaltaiseni töissä käyvä ihminen. Nykyään usein juodessani ei ole edes hauskaa kuin aluksi, sitten menetän muistin ja olen tehnyt mitä sattuu usean tunnin ajan.
Suuri osa ystävistäni käyttää runsaasti alkoholia joko kotona tai baareissa. En koe sosiaalista pakkoa juomiselle, mutta miltei kaikki tapaamiset ns vanhojen ystävien kanssa ovat viinanhuuruisia.
Minulla on siis ongelmallinen suhde asiaan, vaikka toisaalta paperilla olen jonkinlaisesta alkoholiongelmasta kärsivä, en haluaisi juoda, mutta suuri osa minusta sanoo että "paskat" mikään dokaaja ole "muihin verrattuna". Tämä asia vaivaa minua paljon, en löydä itseltäni vastausta asiaan. Siis en tiedä miten elää juomatta tai niin että joisin vain harvoin ja vähemmän. Että kokisin sen saman paremman olon tunteen kuin nyt kun olin 1.5 kuukautta juomatta, kärsimättä monen päivän krapuloita. Tuntuu, että kaikki on vain niin kytkeytynyt dokaamisen ja alkoholin ympärille täällä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
saman ongelman kanssa loppu elämäsi.
Sinähän kirjoitit melkein minun tarinani. Minunkin
kuva alkoholistista oli pitkään sellainen, että he
ovat sitä yhteiskunnan pohjasakkaa ns tenujengiä.
Pidin itseäni pitkään sosiaalisena juoppona, ja kuljin seurassa, jossa kaikki joivat. Olin johta-
vassa asemassa työelämässä, joten en mitenkään
voinut olla alkoholisti. Kuitenkin elämääni hal-
litsi alkoholi. Samaistuin täysin kuvaamiisi
krapulatilojen tuntemuksiin. Minäkin join ihmis-
suhteeni, aiheutin lapsille kärsimystä ja työn-
antajalle menetyksiä jatkuvina poissaoloina.
Kaikista muusta olin valmis luopumaan, paitsi
viinan juonnista. Mutta elämä oli lahjomaton,
ja jäin kiinni päihtyneenä olemisesta työpaikalla.
Seurauksena joko lopputili, tai hakeutuminen
hoitoon Kalliolaan. Sillä reissulla olen nyt,
tulee syksyllä 18 v täyteen raitiina päivä ker-
rallaan ohjelman avulla. Silmäni ovat myös avau-
tuneet sille, että läheskään kaikki eivät juo
niinkuin minä join. Minä vain aina hakeuduin
sellaiseen seuraan, jossa kaikki joi ja kunnolla.
Jokainen tekee itse ratkaisunsa onko alkoholiongelmaa. Jos on kannattaa hakea siihen apua.