Kun 3 suurinta sumplivat keskenään. Me hallitukseen te helppoja oppositiossa. Meillä kaikilla menee hyvin, valta pysyy, rahat pysyy, äänet pysyy...Ja tyhmät äänestää aina vaan näitä demareita, kokoomusta tai keskustaa...Luovat ja oikeudenmukaiset ratkaijat löytyvät pienemmistä puolueista!
3 suurinta
Miksi äänestää?
262028
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ei tosiaankaan ole mitään syytä vakiinnuttaa nykyisenlaista valtaa Suomeen.
Minä vastaan kysymykseen kahdella sanalla ja helpotan sinua: EI MITÄÄN!
Kun kansa äänestää pienpuolueita ja saadaan enemmän kansanedustajia niin on enemmän painoarvoa.
Oletko seurannut tämän kauden äänestyksiä eduskunnan sivuilta kun väität, etteivät pienpuolueet ole saaneet mitään aikaan?
saanut jonkin "ponnen läpi, mutta muut vain turhiä äänetyksiä aikaan! Eli siis täysiä turhakkeita!
...aikaan muutoksen asenteissa ympäristönsuojelua kohtaan. Tänään myös suurten puolueiden on otettava se vakavasti.
Samanlaista muutosta asenteissa pienpuolueet voisivat aikaansaada myös suhteessa huono-osaisiin. Että heillekin suotaisiin ihmisarvo.
Suurile puolueille huono-osaísia ihmisiä kun ei ole olemassakaan.
sähkön ja energian hinnan nousun ja lisämaksuja autonkäyttäjille työmatkoilla! Sen lisäksi he vaativat puoli-ilmaisia matkoja juniin ja busseihin ja yllyttävt rikolliseen toimintaam. Eli yllyttävät kulkemaan ilman maksuja yleisissä kulkuvälineissä. Heidän alajärjestönsä terrorisoivat yrittäjiä ympäri maata! Jos olisin diktaattori, niin ammuttaisin koko porukan tai laittasin minkinruuaksi!
Kolmella suurellahan on enemmistö eduskunnassa(yli 100 paikkaa. Keskenäänhän ne siis voivat nuijia lähes minkä vain asian läpi niin halutessaan.
Pitäisikö mielestäsi siis äänestää isoimpia puolueita siksi, että pienpuolueet eivät ole saaneet parilla edustajallaan "mitään" aikaan?
Viime kerralla pien puolueita äänestäneet. Äänesti Toni Halmeelle 3500€/kk eläkkeen! Saihan ne jotain aikaan 16000 äänestäjää. Kulut valtiolle 280 000€
Kiitos siitä! Kuka on seuravana vuorossa!
Eilen tuli tv:stä vaaliohjelma jossa Timo Soini nimenomaan sanoi ja halusi oikaista yleisen väärinkäsityksen Halmeen eläkkeestä, sanoi olevan 2000-2500€. luokkaa brutto.
Kerros miten ne ois voinu saaha mitään aikaan kun ei ole tarpeeksi valtaa vaikuttaa asioihin ?????
Eikä sitä ole näidenkään vaalien jälkeen! Valitettavasti näin siinä tulee käymään! Köyhien äänet on hajallaan eri pienissä puolueissa. Tämä osoittaa miten yksinkertaista porukka on! Vain keskittämällä äänet yhteen puolueessen. Ääni jotenkin kuulu, mutta vallanhimo ja oman edun tavoittelu on parasta mannaa, sille jotta asioita ei pystytä hoitamaan, kun ei saada yhtään edustajaa läpi! Näin sanoo mielestäsi idiootti!
Mitä ovat suuret valtapuolueet saaneet aikaan?
Minäpä kerron hieman.
- Ensin tuli lama, 3:en valta puolueen syytä.
- Itsenäisyyden menetys EU:hun liitymisen myötä.
- Oma valuutta Markka meni.
- Työpaikkojen karkaaminen ulkomaille rajojen
avauduttua.
- Pian menee loputkin rajat, kun ollaan
ns.onnellista Eurooppaa.
- Suuret jäsen maksut EU:hun, mitä niilläkin
rahoilla tekisi täällä.
- Kansan kahtia jako.
- Päätöksen tekoon Suomessa, EU:lla veto oikeus.
yms.yms.yms
Lama johtui Neuvostoliiton hajoamisesta ja kaupan tyrehtymisestä-sinnepäin.
Itsenäisyyttä ei ole menettetty aikä tulla menettämään.
Markka jonka arvo oli "ruplan" luokkaa, ei kaipaa kuin puolihullu! Devalvoitiin kahdesti vuodessa!!
On hyvä, kun sama raha käy koko euroopassa, niin voi verrata helposti hintoja ym.
Porvarit vie työpaikat uuteen kotimaahansa Kiinaan!
Ei tosin kaikkia!
EU- maksut tulee lähes kaikki takasin. Tosin rikkaiden taskuun! (maatalous- ja infestoinitukina)
EU:lla ei ole vetoikeutta, mutta on hyvä että joku instanssi valvoo kartelleja ja korruptoitumista!
Ei missään nimessä pitäisi äänestää kolmea suurta, (Kokoomusta, Keskustaa, Demareita), jos haluaa muutosta nykyisiin oloihin. Nämä kolme suurta ovat olleet järjestämässä meille ne olot, joista nyt saamme kärsiä.
Äänestäkää keskisuuria Vasemmistoliittoa tai Vihreitä, tai pienpuolueita Kristillisdemokratteja, Perussuomalaisia tai RKP:tä.
Eniten tosin saa muutosta aikaan, jos äänestää sellaista puoluetta, joka ei ole viime kaudella ollut eduskunnassa esim. SKP, senioripuolue, Liberaalit, Köyhien asialla, STP, KTP ja Itsenäisyyspuolue.
Sitoutumattoman, puoluelistojen ulkopuolisen ehdokkaan äänestäminen sen sijaan lienee turhaa, sillä suhteellisen vaalitavan takia sellainen tuskin tulee pääsemään sisään.
Ehdokkaisiin ja heidän vaalikonevastauksiinsa voi tutustua vaikkapa täällä http://www.vaalikone.fi/eduskunta2007/index.htm
Lisää vaalikoneita löytyy mm. Suomi24:n vaalisivuston etusivulla olevista linkeistä.
Ihan sama mitä äänestää, kun todellista vaihtoehtoa ei ole. Kaikkien linja on samaa puuroo jolla tää maa ajetaan jälleen kerran lamaan.
Älkää äänestäkö!
Tällä hetkellä ratkaisua on tulossa pienpuolueiden kautta. Suuret puolueet ovat sitoutuneet pääomapiireihin istuttamalla edustajiaan Bilderberg-ryhmässä. Tämä yhteys takaa sen, että uusliberaali talouspolitiikka kansan kurjistaminen ja työpaikkojen vieminen on vaalien jälkeen arkipäivää. Ei enää voi äänestää 3:a suurinta. Hyviä vaihtoehtoja on mm. Perussuomalaiset ja Itsenäisyyspuolue, joista molemmat ovat voimakkaasti itsenäisyyden ja kansanvallan palauttamisen, sekä kunnioittamisen linjalla vs. valtapuolueiden globalisaatiohumala.
Itse tulen äänestämään Itsenäisyyspuoluetta.
Olen samaa mieltä.Olen ennen kannattanut keskustaa,mutta se on unohtanu pienituloiset.Ääneni siirtyy perussuomalaiselle.
äänestivät tosiaan kepua lähes kaikki, paitsi itä-Helsingin juopot ja työhön kykenemättömät äänestivät Toni Halmetta. Aiheuttivat yhteiskunnalle
ison laskun 280000€! ja Tonin eläkkeet päälle!!
Loppusumma lienee lähempänä 500000€. Ennenkuin tuosta kusipästä aika jättää! Uskon että tuo ei jää ainutkertaiseksi tapauksesksi, kun analysoi pienpuolueiden äänestäjiä! Mitä kepuun tulee, niin
jos duunari äänestää kepua ja kokoomusta, niin ei ainakaan kummosesta ammattimiehestä ole kysymys!
http://www.itsenaisyyspuolue.fi
Eihän mikään muutu, jos ei muuteta äänestymiskäyttäytymistä! "Isäni äänesti Keskustaa, isoisäni äänesti Keskustaa jne..."-ajattelu johtaa nykyään vain ainaiseen umpikujaan.
Mitä uskottavuutta on kristillisdemokraateilla, vihreillä, ruotsalaisilla tai perussuomalaisilla? Eihän sellaisia yhden asian liikkeitä kannata äänestää.
Perustelkaa miksi joku pieni puolue olisi luovempi ja miten se voisi saada jotain enemmän aikaan kuin iso?
http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.talous/browse_thread/thread/856482e61f5519c4/329787a5ce365d5e?lnk=raot&hl=fi#329787a5ce365d5e
Hyvää vauhtia on Perussuomalaisista tulossa neljäs suuri puolue vanhojen rinnalle, eikä ihme kun osa äänestäjistä osaa ajatella itse sätkynukkepuolueiden äänestämisen sijaan.
Hyvä PS!
Kyllähän pienien, muutaman edustajan puolueiden on hyvä olla oppositiossa ja tehdä luovia ja "hyviä" esityksiä, kun ei tarvitse miettiä, mitä saadaan rahat näihin hyviin ideoihin. Isotkin ovat varmaan yhtä luovia, mutta heidän on myös vastuussa (hallituksessa) ollessaan mietittävä, mistä saadaan rahat kaikkeen. Isoista puolueista demarit ajavat myös näiden pienten ihmisten asiaa. Jos demarit eivät olisi päättämässä, olisi lapsiperheillä, sairailla, pienempituloisilla, vanhuksilla, vammaisilla yms. paljon huonommat olot Suomessa. Raha ratkaisee kokoomuksessa ja keskustassa. Jos demareita ei olisi, pienituloisilla ei olisi varaa edes sairastaa, ei tehdä lapsia eikä tulla vanhaksi. Kuka muistaa vielä hallituskauden, jossa kokoomus ja keskusta huseerasivat oikein kunnolla yhdessä? Mitä saivat huono-osaiset?
"Kyllähän pienien, muutaman edustajan puolueiden on hyvä olla oppositiossa ja tehdä luovia ja "hyviä" esityksiä, kun ei tarvitse miettiä, mitä saadaan rahat näihin hyviin ideoihin. Isotkin ovat varmaan yhtä luovia, mutta heidän on myös vastuussa (hallituksessa) ollessaan mietittävä, mistä saadaan rahat kaikkeen."
Juurikin siksi olisi hyvä, jos nämä pienet pääsisivät välillä hallitukseen. Jopa niin, ettei siellä näitä nykyisiä kolmea suurta olisi. Äänestäkää pienet suuriksi!
"Isoista puolueista demarit ajavat myös näiden pienten ihmisten asiaa. Jos demarit eivät olisi päättämässä, olisi lapsiperheillä, sairailla, pienempituloisilla, vanhuksilla, vammaisilla yms. paljon huonommat olot Suomessa. Raha ratkaisee kokoomuksessa ja keskustassa. Jos demareita ei olisi, pienituloisilla ei olisi varaa edes sairastaa, ei tehdä lapsia eikä tulla vanhaksi. Kuka muistaa vielä hallituskauden, jossa kokoomus ja keskusta huseerasivat oikein kunnolla yhdessä? Mitä saivat huono-osaiset?"
Eikös ollut niin, että Ahon (kesk) kaudella parannettiin lasten kotihoidontukea ja Lipposen (sdp) kaudella sitten leikattiin sitä. Nyt sitten Vanhasen (kesk) kaudella tukea jälleen hiukan nostettiin? Opintotukeakaan ei ole nostettu jotain 15 vuoteen, joten se on menettänyt paljon ostovoimaansa. Mikseivät Demarit ole tähän puuttuneet, jos kerran ovat niin enkeleitä? Rikkaille vaan jaetaan verohelpotuksia!
SDP ei ole oikesti vasemmalla. Samanlaista diipadaapaa sieltä tulee kuin Keskustasta ja Kokoomuksestakin. "dipadap dii, dipadap duu... sacrifices..."
muutama päivä sitten...
Demarit mainostavat itsensä touhuja ja aikaansaannoksiaan mutta jostain syystä esittävät niitä tulevina vitsauksina, vaikka todellisuudessa kyse on tämän hetken arkipäivästä.
Niinhän sitä sanotaan, että kun itse löyhkää on hajuun tottunut? Tässä mainos-tapauksessa se oma löyhkä kuvitellaan tulevan toisista. Itsessä ei nähdä mitään vikaa mutta toisista sitä etsitään suurennuslasin kanssa ja propagandaakin heitetään...
Hyvänä esimerkkinä joissakin keskustelupalstoilla viimesijaisena keinona on mm. "rasismikortin" pöytään iskeminen jos oman puolueen oikeat poliittiset saavutukset ovat lopulta laskettavissa vain toisten puolueiden edustajien mollaamisen määrään sen sijaan että puhuttaisiin ongelmista?
Perussuomalaiset ovat usein joutuneet tuon tai ainakin muukalaisviha- kortin kohteeksi...
PS:n ehdokkaana on myös Urpo Leppänen, joka on ollut aviossa kuubalaisen Ana Risquetin kanssa yli 16 vuotta ja aikoo olla mitä ilmeisemmin elämänsä loppuun asti.
http://www.urpoleppanen.net/23
Ulkomaalais"vihasta":
Suvaitsevaisuus kuuluu olla molemminpuolista etenkin maassa, joka on vastaanottajana, ilman että pitäisi suvivirrestäkin luopua?
Menepä ehdottamaan joihinkin maihin vastaavaa ja pääsi keikkuu kepinnokassa. Myös turistina ollessasi tietyissä maissa suositellaan noudattamaan joitakin tapoja ongelmien välttämiseksi.
Rasisti-sana ei tarkoita enää sitä mitä se alunperin on tarkoittanut, vaan kyseessä alkaa olla väline.
Ongelmia pohtiva = rasisti?
Todellinen suvaitsevainen puhuu asioista niin kuin ne ovat, sen kummemmin erittelemättä. Ongelmistakin tulee saada keskustella ilman että lätkäistään sitä kuuluisaa korttia vastapuolta leimatakseen.
Jokaisella maalla on taakkanaan omat rikollisensa jotka on hoidettava, mutta tarvitseeko niitä olla taakaksi asti muualta?
HS:ssä oli lähes 2v. takaperin Somali-nuoren haastattelu jossa tämä sanoi kuinka toivoo rikolliset pakolaiset karkoitettavaksi pois muiden mainetta pilaamasta. Onkohan ko. nuori yhteisöineen nyt itsekin rasisti?
Entä Suomen oikeuslaitos joka on myös muutamia karkoituspäätöksiä antanut mutta joiden täytäntöönpanoa on lykätty Somaliassa vallitsevan tilanteen vuoksi?
Suomesta on myös myönnetty turvapaikka erään diktaattorin kätyrille, joka oli kotimaassaan liikkunut mm. opiskelijoiden seassa käräytellen näitä. Seurauksena oli kidutusta ja kuolemaa, joka taisi kohdata enemmin kuin usein myös heidän perheitään.
Miltähän mahtaa tuntua heistä, jotka juuri ko. diktaattorin vuoksi ovat kotimaansa joutuneet alunperin jättämään ja tulleet mm. Suomeen?
Tai ylipäätään heistä, jotka elävät lakia rikkomatta? Tuntevatkohan he olevansa samalla viivalla niiden kanssa, jotka "saavat tehdä mitä vain" ja ovat silti oikeutettuja samaan kuin hekin lakia noudattaessaan?
Entä työhön tulleet?
Eikö julkisuudessa ole ollut mm. huijattuja virolaisia jotka tekivät rakennuksilla työtä mutta palkasta ei tietoakaan?
Samoin ulkomaisia opiskelijoita kohdeltu samalla tavoin? Siksikö heitä työmarkkinoilla houkutellaankin kun eivät byrokratian viidakoista selville hetkessä pääse kun ei siitä pääse kotimaisetkaan?
Kovasti puhutaan kuinka työpaikkoja on luotu ja työttömyys vähentynyt.
Juurihan se Perloskin heittää porukkaa pihalle ja firmoja pistetään muutoinkin tiuhaan tahtiin ulkomaille... Että mihin sitä ulkomaista työvoimaa niin tarvitaan... Suomessa.
4-kymppiset eivät työelämään juuri kelpaa vaikka eläkeikää olisivat valmiita kohottamaan 100v. asti jne...
uutisissa nimim. Olen paljolti samaa mieltä. Jos kerran suuret ja AINA hallituksessa olleet eivät ole saaneet ainakaan 20 vuoteen mitään aikaan, vaihtakaamme hallitusta. Ongelma piilee kuitenkin siinä, että valta voipi ollakin jo muualla kuin hallituksessa...Siksi monet tärkeät asiat ovat Suomessakin ratkaisematta ja kiire tulee, ennen kuin ihmiset heräävät, jos koskaan heräävät. Tuhon tiellä kun ollaan - olen pakosti tullut pessimistiksi.