Olen 23-v. nainen ja haluaisin aloittaa tanssiharrastuksen. Rytmikäs ja suht vapaamuotoinen liikkumisen ilosta tapahtuva tanssiminen kiinnostaisi! Pidän rytmikkäästä mukaansatempaavasta musiikista. Idea lähti Idolsista jossa kilpailijat tekivät tanssiliikkeitä Markon johdolla. Jotain vastaavaa siis! Kaupungeista Lahti ja Hämeenlinna olisivat mahdolliset harrastuspaikkakunnat. Jos tiedät että jossain järjestetään tälläistä, olisin erittäin kiitollinen vastauksestasi!
MISSÄ TANSSIHARRASTUKSEN VOI ALOITTAA??
aloittaja
72918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
www.latinos.fi kohdasta "latinos/paikkakunnat"
Hei, salsa olisi innostanut mutta ikäväkseni valitsin Salsa de Cuba -tanssikoulun ensimäiseksi kokemuksekseni. Valitsin alkeistunnin netistä, menin paikalle ja rahat otettiin vastaan. Salissa kahden muun kanssa odotettiin tunnin alkua kun neuvonnan teinityttö tuli ilmoittamaan, ettei tuntia pidetä kun meitä oli vain kolme. Toiselta pettyneeltä salsaajalta kuulin, että hänelle oli käynyt samalla tavalla jo neljä kertaa aiemmin. Millä tanssikoululla on varaa vihastuttaa tulevat asiakkaat näin. Minä äänestän jaloillani enkä enää mene tähän tanssikouluun.
Tämä on juuri tuohon show-tanssiin tähtäävä (ammattiin samalla):
http://www.hotclub-danceco.com/dancecompany_yleista.html
Nämä taas sitten laajemmin tanssia kattavia:
http://www.nicksdance.com/ http://www.dancing.fi/?sivu=etusivu
Hämeenlinnan Tanssi- ja liikuntakeskuksessa on mahdollista harrastaa erilaisia showtanssilajeja (mm. Showjazz, Show jam, Funky&show, latinojazz). Marko B. taitaa Idolsissa juurikin tämän tyyppistä tanssityyliä idolskokelaille opettaa.
Mielestäni tanssikeskuksen opetus on erittäin laadukasta joten kannattaa ottaa yhteyttä ja käydä alkeistunnilla kokeilemassa (ensimmäinen kokeilutunti on käsittääkseni tuolla ilmainen). Tanssikeskuksen etuna on mielestäni myös laaja kuntotuntitarjonta, joten samassa paikassa voi treenata myös sitä puolta. Hintatasokaan ei pk-seutuun verrattuna päätä huimaa.
http://www.tanssikeskus.com/
Jos harrastajaksi aijot niin ehdottoman toimivat ja turvalliset sivut ja laajat käyttöösi.
www.tanssipalvelin.fi
Sieltä löytyy tosi paljon linkkejä kaikille suomen tanssikoulujen sivuille. Vikka harrastaiasit vain paikallisesti, niin kannattaa vilkaista lähi kuntien tai lomapaikkaojon liepeillä olevaa tarjontaa. Joskus pimeää talvea piristää pipahtaminen jollakin viikonloppukurssilla vaikka naapurikaupungissa.
Kiitos kaikille vastanneille, löysin haluamani! :)
Moikka!
Itse olin samassa tilanteessa puolisen vuotta sitten, ja päätin kokeilla bailatinoa Nick'sillä. Vähän ujostutti ensiksi kun en aiemmin ole tanssia harrastanut, mutta Nick'sillä aloittaa paljon koko ajan ja siellä tunnelma on rento ja ihana, ei tarvitse jännittää! Myös opettajat ovat loistavia ja tanssitarjonta melko monipuolinen.