on nyt kaikkien puolueitten yhteinen asia. Ovathan vaalit lähellä. Käytäntö osoittaa kuitenkin asioiden olevan toisin, sillä ministerit lentelevät ympäri maailmaa yksityissuihkareilla. Lentokoneiden päästöt ovat yksi suurimpia tekijöitä ilmastonmuutoksessa. Jos poliitikot todella olisivat asiasta aidosti huolissaan, niin silloin ministerit käyttäisivät matkohinsa vuorokoneita. Mutta puheethan on puheita ja poliitikot maailman suurimpia valehtelijoita. Turha on tavallisen pulliaisenkaan huolestua atonräppänänsä päästöistä kun valtiovallan edustajat näyttävät omalla toiminnallaan meille esimerkkiä.
Ilmastonmuutos
ei savua ilman tulta
2305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
käyttäisivät tietenkin purjelaivoja kaukomatkoillaan. Eipä taida esimerkin tekijöitä löytyä edes vihreistä ministereistä?
olen huomannut että kasvihuoneilmiöhöpinät ja bakteerit kuolevat aina pakkasissa.