Kasvatus erot, toinen tiukka & toinen antaa periksi

Onko sinulla itselläsi tuon ikäisiä lapsia?
Jotenkin tulisi mieleen, ettei ole.
On mukava ajatella, että kyllä 5-vuotias ymmärtää puhetta - toki ymmärtää, mutta 5-vuotiaan maailma on vielä kovin konkreettinen. Tuskinpa alkuperäinen kirjoittaja tarkoittikaan, että hän aina rangaistukseksi ottaa leluja tms pois lapselta, mutta elämässä vain tulee eteen tilanteita, ettei pelkällä sanomisella ja selittämisellä pärjää, lapsi tekee silti jotain luvatonta. Joku seuraamus tästä on lapselle tultava, eihän hän muuten opi, ettei näin saa tehdä. Isompi (koululainen) ymmärtää enempi selityksiä, mutta mitä nuorempi lapsi, sitä selkeämpi on oltava seuraamuksenkin.
En ole vielä ikinä törmännyt lapseen, joka menettäisi kunnioituksensa vanhempiinsa sen vuoksi, että nämä pitävät kiinni siitä, mitä ovat sanoneet (niin hyvässä kuin pahassakin). Ja kahden ADHD-lapsen äitinä voin sanoa, ettei sanoilla aina päästä siihen tulokseen, mihin pyritään. Lapsen on saatava konkreettinen seuraamus siitä, ettei ole totellut puhumisesta huolimatta. Se, että jätetään seuraava kyläreissu väliin, ei palvele oikein tarkoitusta, ei lapsi osaa niin kauaskantoisesti vielä tuossa iässä ajatella. lempilelun takavarikko esim. päiväksi on mielestäni ihan käyttökelpoinen keino. Se, että se lelu esim. heitettäisiin roskiin, voisi olla lapselle traumaattisempaa, mutta pelkkä syrjään laittaminen määräajaksi (mikä lapselle jo lelua otettaessa kerrotaan)tuskin ketään vahingoittaa.
Ja lasten kanssa moni vanhempi varmaan toimii hiukan toisinpäin kuin mitä sanoit, eli ensin hyvällä ja sitten hyvällä ja sitten vasta pahalla, jos ei muu konsti toimi. Joustamaton täytyykin sitten siinä vaiheessa jo olla, jos haluat lainkaan uskottavuutta ja auktoriteettiasi lapsen silmissä säilyttää. Spontaanius on hyvä asia, mutta sellaisen pitäisi olla esim. seurausta hyvin sujuneesta päivästä (tyyliin ostetaanpas nyt jotain kivaa, kun olit kiltisti tämän reissun eikä tyyliin no ostetaas nyt jotain kivaa jos sitten olisit kunnolla vähän aikaa).
Ja tuo kirjoittamasi lausahdus "Itse en sallisi kyllä mitään kiusaamista enkä tahallista huonoa käytöstä" oli aika huvittava - sitähän alkuperäinenkin sanoi, ettei salli sellaista ja siispä kasvattaa lasta mielestäni oikein hienosti, isähän se tuntuu olevan hiukan heitteillä keinoinensa.
Alkuperäiselle haluan toivotella jaksamisia, tämmöistä se lasten kanssa on, mutta mielesäni olet ihan oikeilla jäljillä:)

... kirjoitti:

Onko sinulla itselläsi tuon ikäisiä lapsia?
Jotenkin tulisi mieleen, ettei ole.
On mukava ajatella, että kyllä 5-vuotias ymmärtää puhetta - toki ymmärtää, mutta 5-vuotiaan maailma on vielä kovin konkreettinen. Tuskinpa alkuperäinen kirjoittaja tarkoittikaan, että hän aina rangaistukseksi ottaa leluja tms pois lapselta, mutta elämässä vain tulee eteen tilanteita, ettei pelkällä sanomisella ja selittämisellä pärjää, lapsi tekee silti jotain luvatonta. Joku seuraamus tästä on lapselle tultava, eihän hän muuten opi, ettei näin saa tehdä. Isompi (koululainen) ymmärtää enempi selityksiä, mutta mitä nuorempi lapsi, sitä selkeämpi on oltava seuraamuksenkin.
En ole vielä ikinä törmännyt lapseen, joka menettäisi kunnioituksensa vanhempiinsa sen vuoksi, että nämä pitävät kiinni siitä, mitä ovat sanoneet (niin hyvässä kuin pahassakin). Ja kahden ADHD-lapsen äitinä voin sanoa, ettei sanoilla aina päästä siihen tulokseen, mihin pyritään. Lapsen on saatava konkreettinen seuraamus siitä, ettei ole totellut puhumisesta huolimatta. Se, että jätetään seuraava kyläreissu väliin, ei palvele oikein tarkoitusta, ei lapsi osaa niin kauaskantoisesti vielä tuossa iässä ajatella. lempilelun takavarikko esim. päiväksi on mielestäni ihan käyttökelpoinen keino. Se, että se lelu esim. heitettäisiin roskiin, voisi olla lapselle traumaattisempaa, mutta pelkkä syrjään laittaminen määräajaksi (mikä lapselle jo lelua otettaessa kerrotaan)tuskin ketään vahingoittaa.
Ja lasten kanssa moni vanhempi varmaan toimii hiukan toisinpäin kuin mitä sanoit, eli ensin hyvällä ja sitten hyvällä ja sitten vasta pahalla, jos ei muu konsti toimi. Joustamaton täytyykin sitten siinä vaiheessa jo olla, jos haluat lainkaan uskottavuutta ja auktoriteettiasi lapsen silmissä säilyttää. Spontaanius on hyvä asia, mutta sellaisen pitäisi olla esim. seurausta hyvin sujuneesta päivästä (tyyliin ostetaanpas nyt jotain kivaa, kun olit kiltisti tämän reissun eikä tyyliin no ostetaas nyt jotain kivaa jos sitten olisit kunnolla vähän aikaa).
Ja tuo kirjoittamasi lausahdus "Itse en sallisi kyllä mitään kiusaamista enkä tahallista huonoa käytöstä" oli aika huvittava - sitähän alkuperäinenkin sanoi, ettei salli sellaista ja siispä kasvattaa lasta mielestäni oikein hienosti, isähän se tuntuu olevan hiukan heitteillä keinoinensa.
Alkuperäiselle haluan toivotella jaksamisia, tämmöistä se lasten kanssa on, mutta mielesäni olet ihan oikeilla jäljillä:)

Lue lisää

Alkuperäinen ei maininnut, että kyseessä on ADHD-lapsi.
Kova homma sitten, kun pitää kasvattaa sekä poika että isä omaan muottiin ja kaavoihin kangistuneeksi. Toivottavasti ei uupumus iske.

... kirjoitti:

Onko sinulla itselläsi tuon ikäisiä lapsia?
Jotenkin tulisi mieleen, ettei ole.
On mukava ajatella, että kyllä 5-vuotias ymmärtää puhetta - toki ymmärtää, mutta 5-vuotiaan maailma on vielä kovin konkreettinen. Tuskinpa alkuperäinen kirjoittaja tarkoittikaan, että hän aina rangaistukseksi ottaa leluja tms pois lapselta, mutta elämässä vain tulee eteen tilanteita, ettei pelkällä sanomisella ja selittämisellä pärjää, lapsi tekee silti jotain luvatonta. Joku seuraamus tästä on lapselle tultava, eihän hän muuten opi, ettei näin saa tehdä. Isompi (koululainen) ymmärtää enempi selityksiä, mutta mitä nuorempi lapsi, sitä selkeämpi on oltava seuraamuksenkin.
En ole vielä ikinä törmännyt lapseen, joka menettäisi kunnioituksensa vanhempiinsa sen vuoksi, että nämä pitävät kiinni siitä, mitä ovat sanoneet (niin hyvässä kuin pahassakin). Ja kahden ADHD-lapsen äitinä voin sanoa, ettei sanoilla aina päästä siihen tulokseen, mihin pyritään. Lapsen on saatava konkreettinen seuraamus siitä, ettei ole totellut puhumisesta huolimatta. Se, että jätetään seuraava kyläreissu väliin, ei palvele oikein tarkoitusta, ei lapsi osaa niin kauaskantoisesti vielä tuossa iässä ajatella. lempilelun takavarikko esim. päiväksi on mielestäni ihan käyttökelpoinen keino. Se, että se lelu esim. heitettäisiin roskiin, voisi olla lapselle traumaattisempaa, mutta pelkkä syrjään laittaminen määräajaksi (mikä lapselle jo lelua otettaessa kerrotaan)tuskin ketään vahingoittaa.
Ja lasten kanssa moni vanhempi varmaan toimii hiukan toisinpäin kuin mitä sanoit, eli ensin hyvällä ja sitten hyvällä ja sitten vasta pahalla, jos ei muu konsti toimi. Joustamaton täytyykin sitten siinä vaiheessa jo olla, jos haluat lainkaan uskottavuutta ja auktoriteettiasi lapsen silmissä säilyttää. Spontaanius on hyvä asia, mutta sellaisen pitäisi olla esim. seurausta hyvin sujuneesta päivästä (tyyliin ostetaanpas nyt jotain kivaa, kun olit kiltisti tämän reissun eikä tyyliin no ostetaas nyt jotain kivaa jos sitten olisit kunnolla vähän aikaa).
Ja tuo kirjoittamasi lausahdus "Itse en sallisi kyllä mitään kiusaamista enkä tahallista huonoa käytöstä" oli aika huvittava - sitähän alkuperäinenkin sanoi, ettei salli sellaista ja siispä kasvattaa lasta mielestäni oikein hienosti, isähän se tuntuu olevan hiukan heitteillä keinoinensa.
Alkuperäiselle haluan toivotella jaksamisia, tämmöistä se lasten kanssa on, mutta mielesäni olet ihan oikeilla jäljillä:)

Lue lisää

Kiitos lohduttavista sanoista.

Poikamme ei ole ADHD. Tietääkseni.
Tosin sanoivat muistaakseni neuvolassa että rupeavat vasta 5 ikävuoden jälkeen tutkimaan mahdollista ADHDtä.
Poika täyttää vasta 5v ensi kuussa.
Mutta toisaalta neuvolassa poika on yleensä itse ujopiimä, ja suht normaalin oloinen muutenkin.
Pojan ollessa 2v muistaakseni itse epäilin ADHDtä, ja vakuuttivat neuvolasta&tarhasta (poika ollut tarhassa 1.5v lähtien) ettei hän vaikuta ADHD lapselta.

Usein kuulemma tarhassa kiltti. Toki niitä riehumis&ym muita tempauksia on, mutta pääsääntöisesti on siellä käsittääkseni kiltisti.
Normaaliksi olen hänet kuullut tarhan keskustelutuokioissa kaikin puolin.

Itselläni ei todellakaan ollut ennen lapsen syntymää minkäänlaista lastenkavatuskokemusta.
Sen takia olen kysellyt neuvolasta, tarhasta, muilta vanhemmilta, jne neuvoja.

Ehkä myös sen takia ettei minulla ole aiempaa kokemusta otan paineita tästä käytöksestä välillä aika rankastikin.

Esim. pienempänä puremiseen (poika oli muistaakseni alle 2v) auttavat vinkit olivat välillä jopa ristiriitaisia.

Joo, ja olen edelleen itse samaa mieltä että lelujen "jäähylle laittaminen" tepsii ehkä parhaiten. Myös pikkukakkosen katselukielto toimii jonkun verran. Viimeksi eilen.
(vaikka esim. pikkukakkosen katselutuokiohan on minulle täysin rauhaa, eli yleensä tehdä ruokaa tarhan jälkeen, mutta eilen taas piti hammasta purren jättää se väliin)

Itse en myöskään ymmärrä ohjetta jättää kyläilyt väliin, sillä mielestäni 5v ei ymmärrrä muuta vielä kuin tänä päivänä ja just nyt. Ehkä huomisenkin, mutta ei "ens kertaa".

Kova on poika lupailemaan. Puhun hänelle aiheesta päivittäin. Sanoo ymmärtävänsä, sanoo olevansa kiltti, mutta sitten kun tilanne tulee kohdalle, niin usein "karkaa mopo käsistä".

Poika saattaa leikkiä ihan kiltisti alussa, mutta sitten jos tilanne yltyy juoksuksi, tai muuten vähänkään riehakkaaksi, alkaa usein töniminen, lyönti, nimittely, jne...
Itse olen jo hieman oppinut olemaan varuillani, eli olen lähellä, nappaan pojan pois tilanteesta, ja kiellän, ja puhun.

Olemme myös puolen vuoden ajan yrittäneet toista lasta, (miehelle olisi riittänyt kuulemma yksikin, yhden hän nimenomaan aina halusi, ensimmäinen ei ollut vain minun ajatukseni), mutta minä haluaisin toisen vielä, ennenkuin olen kokonaan lastensaanti-iän ulkopuolella.

Olen pojalle joskus asiasta maininnut, mitä jos hänellä olisi pikkuveli tai sisko, hän ei pidä ajatuksesta ollenkaan. Ei olis kivaa, hän sanoo.
Meillä kun käy taaperoita kylässä, niin ehkä hän on pikkuhiljaa sosiaalisempi, mutta vuosi sitten hän vielä "paniikissa" keräsi lelujansa kun taaperot tutki meillä niitä.
Eli erittäin omistushaluinen hän on leluistaan.

Mahtaiskohan hän olla todella mustasukkainen vauvalle, jos sellainen meille joskus vielä tärppäisi.

Niin, ja joskus ajattelen että mahdanko muistaa kiittää häntä tarpeeksi, sillon jos&kun hän on välillä kiltisti. Jotenkin tuntuu että niitä reissuja on vähemmän, nooh, kuitenki, meillä on hänen huoneessaan tarrasysteemi. että hän saa tarran tauluun kilttinä olosta. Myös kaverisääntöjä kerrataan yhdessä hänen seinältä usein.

Olen välillä miettinyt olisinko ihan hermoraunio jos samanlaisia poikia olisi meillä kaksi.
Mahtaako luontoäiti pitää huolen että pärjään järjissäni paremmin yhden kanssa. Vitsi :)
Toivotaan kuitenkin että raskaus tärppää joku päivä kuitenkin...

Joo, ja isästä vielä, isä ei ole kova "puhumaan asioista".
Antaa asioiden yleensä mennä omalla painollaan, ja sen näkee siinä että hän ei ajattele esim. lelujen määrää, ja niiden siivousta kotona, pojan palkitsemista (eli lelujen ostamista), kun juuri aiemmin minä olen poikaa kieltänyt, jne...
Mies on kyllä sosiaalinen sinänsä, mutta perheasioista&kasvatuksesta vastuun kantamisessa olisi vielä paljon opittavaa.

Hänen isänsä on kyllä samanlainen, ja hänen äitinsä on siellä perheessä kantanut vastuun lasten hoidosta ja kasvatuksesta.

Taitaa pitää paikkansa, joku on joskus sanonut, että pitäs katsoa "tulevaa appi-ukkoa" ja päättää vasta sitten kannattako tehdä lapsia kys miehen kanssa. "Isänsä poikia" kun ovat yleensä, eli perhemallit tulee monesti vahvasti sieltä.
Toki voi kyllä päteä meihin naisiinkin. Omalta äidiltä ne monet kodinhoitotavat taitaa periytyä :)

Onneksi aurinko paistaa ja viikonloppu lähenee, kiitos kommenteista kaikille. Kyllä niitä hyviä&kilttejäkin hetkiä on ja nauttikaamme niistä jotta jaksamme nuo riitelyhetket.

Omppu kirjoitti:

Kiitos lohduttavista sanoista.

Poikamme ei ole ADHD. Tietääkseni.
Tosin sanoivat muistaakseni neuvolassa että rupeavat vasta 5 ikävuoden jälkeen tutkimaan mahdollista ADHDtä.
Poika täyttää vasta 5v ensi kuussa.
Mutta toisaalta neuvolassa poika on yleensä itse ujopiimä, ja suht normaalin oloinen muutenkin.
Pojan ollessa 2v muistaakseni itse epäilin ADHDtä, ja vakuuttivat neuvolasta&tarhasta (poika ollut tarhassa 1.5v lähtien) ettei hän vaikuta ADHD lapselta.

Usein kuulemma tarhassa kiltti. Toki niitä riehumis&ym muita tempauksia on, mutta pääsääntöisesti on siellä käsittääkseni kiltisti.
Normaaliksi olen hänet kuullut tarhan keskustelutuokioissa kaikin puolin.

Itselläni ei todellakaan ollut ennen lapsen syntymää minkäänlaista lastenkavatuskokemusta.
Sen takia olen kysellyt neuvolasta, tarhasta, muilta vanhemmilta, jne neuvoja.

Ehkä myös sen takia ettei minulla ole aiempaa kokemusta otan paineita tästä käytöksestä välillä aika rankastikin.

Esim. pienempänä puremiseen (poika oli muistaakseni alle 2v) auttavat vinkit olivat välillä jopa ristiriitaisia.

Joo, ja olen edelleen itse samaa mieltä että lelujen "jäähylle laittaminen" tepsii ehkä parhaiten. Myös pikkukakkosen katselukielto toimii jonkun verran. Viimeksi eilen.
(vaikka esim. pikkukakkosen katselutuokiohan on minulle täysin rauhaa, eli yleensä tehdä ruokaa tarhan jälkeen, mutta eilen taas piti hammasta purren jättää se väliin)

Itse en myöskään ymmärrä ohjetta jättää kyläilyt väliin, sillä mielestäni 5v ei ymmärrrä muuta vielä kuin tänä päivänä ja just nyt. Ehkä huomisenkin, mutta ei "ens kertaa".

Kova on poika lupailemaan. Puhun hänelle aiheesta päivittäin. Sanoo ymmärtävänsä, sanoo olevansa kiltti, mutta sitten kun tilanne tulee kohdalle, niin usein "karkaa mopo käsistä".

Poika saattaa leikkiä ihan kiltisti alussa, mutta sitten jos tilanne yltyy juoksuksi, tai muuten vähänkään riehakkaaksi, alkaa usein töniminen, lyönti, nimittely, jne...
Itse olen jo hieman oppinut olemaan varuillani, eli olen lähellä, nappaan pojan pois tilanteesta, ja kiellän, ja puhun.

Olemme myös puolen vuoden ajan yrittäneet toista lasta, (miehelle olisi riittänyt kuulemma yksikin, yhden hän nimenomaan aina halusi, ensimmäinen ei ollut vain minun ajatukseni), mutta minä haluaisin toisen vielä, ennenkuin olen kokonaan lastensaanti-iän ulkopuolella.

Olen pojalle joskus asiasta maininnut, mitä jos hänellä olisi pikkuveli tai sisko, hän ei pidä ajatuksesta ollenkaan. Ei olis kivaa, hän sanoo.
Meillä kun käy taaperoita kylässä, niin ehkä hän on pikkuhiljaa sosiaalisempi, mutta vuosi sitten hän vielä "paniikissa" keräsi lelujansa kun taaperot tutki meillä niitä.
Eli erittäin omistushaluinen hän on leluistaan.

Mahtaiskohan hän olla todella mustasukkainen vauvalle, jos sellainen meille joskus vielä tärppäisi.

Niin, ja joskus ajattelen että mahdanko muistaa kiittää häntä tarpeeksi, sillon jos&kun hän on välillä kiltisti. Jotenkin tuntuu että niitä reissuja on vähemmän, nooh, kuitenki, meillä on hänen huoneessaan tarrasysteemi. että hän saa tarran tauluun kilttinä olosta. Myös kaverisääntöjä kerrataan yhdessä hänen seinältä usein.

Olen välillä miettinyt olisinko ihan hermoraunio jos samanlaisia poikia olisi meillä kaksi.
Mahtaako luontoäiti pitää huolen että pärjään järjissäni paremmin yhden kanssa. Vitsi :)
Toivotaan kuitenkin että raskaus tärppää joku päivä kuitenkin...

Joo, ja isästä vielä, isä ei ole kova "puhumaan asioista".
Antaa asioiden yleensä mennä omalla painollaan, ja sen näkee siinä että hän ei ajattele esim. lelujen määrää, ja niiden siivousta kotona, pojan palkitsemista (eli lelujen ostamista), kun juuri aiemmin minä olen poikaa kieltänyt, jne...
Mies on kyllä sosiaalinen sinänsä, mutta perheasioista&kasvatuksesta vastuun kantamisessa olisi vielä paljon opittavaa.

Hänen isänsä on kyllä samanlainen, ja hänen äitinsä on siellä perheessä kantanut vastuun lasten hoidosta ja kasvatuksesta.

Taitaa pitää paikkansa, joku on joskus sanonut, että pitäs katsoa "tulevaa appi-ukkoa" ja päättää vasta sitten kannattako tehdä lapsia kys miehen kanssa. "Isänsä poikia" kun ovat yleensä, eli perhemallit tulee monesti vahvasti sieltä.
Toki voi kyllä päteä meihin naisiinkin. Omalta äidiltä ne monet kodinhoitotavat taitaa periytyä :)

Onneksi aurinko paistaa ja viikonloppu lähenee, kiitos kommenteista kaikille. Kyllä niitä hyviä&kilttejäkin hetkiä on ja nauttikaamme niistä jotta jaksamme nuo riitelyhetket.

Lue lisää

Jos poikasi ei muuta käyttäytymistään, vaan alkaa töniä ja kiusata muita jatkossakin, niin voi käydä niin ettei teitä enää kutsuta kylään.

Tuo, että hän taaperoiden tultua kerää tavaransa näiden ulottumattomiin voi kertoa siitä, että lelujen säilyminen hänellä itsellään on epävarmaa ja hän pelkää menettävänsä "omaisuuttaan". Tosin onhan ihan fiksuakin viedä särkyvät ja hienot lelut taaperon ulottumattomiin. Lapset ovat peili, joka heijastaa sitä mitä olemme saaneet kasvatuksellamme aikaan. Ei kukaan 5-vuotias ole luonnostaan ilkeä tai tahallaan halua olla tuhma. Jos päivittäin jankutat käytöstavoista, niin väsytät lapsen ja hänen mielenkiintonsa koko asiaan herpaantuu.

Ja vielä noista tarratauluista sanon, että sekin viittaa vahvasti siihen, vaikka niissä hyvästä käytöksestä saakin tarran, että kotonaankin lapsi koko ajan suorittaa. Kaikki voi johtua siitä, ettei hän koe tilaisuutta rentoutua lainkaan.

Saa haukkua, jos tarvetta on, näistä mielipiteistä. Tämmöstä vaan tuli minulla mieleen. Kannattaa miettiä, kun vaan yksi lapsi on, ettei tule ylikasvatettua.

asiasta miehellesi. Hän on dorka. ja toisaalta anteeksi tiukka mielepiteeni: se on oma syysi kun et ole mieheltä koskaan tarpeeksi vaatinut. Laita se mies kuriin ensin ja sitten kun se on onnistunut keskittykää yhdessä lapsiin.

Ei se vika aina miehessä ole, vaikka teillä kyllä on.