mä en oikeesti tiiä kauanko jaksan tän olon kanssa enää. Mulla on jatkuvasti ihan vitun paha olo ja helpotan sitä syömällä, syömälä ja syömällä. Nyt oon menos hoitajan kans juttelee perjantaina. Ja äyskin ja kiukkuilen mun kavereille koko ajan. Mitäköhän ne mustakin oikein ajattelee
ja pahinta täs se et en vittu todellakaan tiiä mistä tää mun paha olo johtuu, mitä ne aina kyselee. Mul on vaan ollu/on syömishäiriö ja paniikkihäiriö, lisäksi unihäiriöitä
ja pahinta täs se et en vittu todellakaan tiiä mistä tää mun paha olo johtuu, mitä ne aina kyselee. Mul on vaan ollu/on syömishäiriö ja paniikkihäiriö, lisäksi unihäiriöitä
Vastaukset 3
Vanhimmat
puhua,niin saat parhaiten avun
Olen samanikäinen kuin sinä. Minulla ei ole ns. diagnosoitu ikinä masennusta/syömishäiriötä, vaikka kummatkin ovat vaivanneet vuosia. Unettomuuteen olen saanut apua, mutta olen koukuttanut lääkkeisiin, enkä siten ole oppinut normaalia unirytmiä.
Tottahan on, että unettomuus ja syömishäiriö laukaisevat usein myös masennuksen. Tai sitten toiste päin, vahva yhteys niillä ihan tutkitustikin on.
Se on hyvä asia, jos olet kuitenkin menossa hakemaan apua. Oletko ennen käynyt ja puhunut kuinka paha olo sulla todellisuudessa on? Kannattaa kertoa, jos mitenkään kykenet. Puhun kokemuksesta, koska olen itse hymyillen kiistänyt itsetuhoisuuden lääkärin vastaanotolla. (Yritettyäni muutamaa päivää sitä ennen itsemurhaa.) Tästä voi päätellä, kuinka tosissaan minut otettiin, kun vielä naureskellen vakuutin, ettei ole mitään hätää. Tästä on nyt vuoden päivät...sama tunne nakertaa mieltä. Katsotaan nyt, kuinka monta päivää, kuinka monta viikkoa jaksan katsella maailman menoa ennen lopullista kyllästymistä.
Joten...jaarittelun pointtina, kerro suoraan, mikä ahdistaa, kuinka paljon, niin terveydenhuoltokin ehkä ottaa vakavammin. Ei ne sielläkään ajatustenlukijoita ole, ihmisiä vain.
Sama juttu pätee kavereihisi...jos voit, osoita ainakin, ettei vika äyskimiseesi ole heistä johtuvaa. Ja pyydä ainakin anteeksi, jos tulet suuttuneeksi turhaan. Ystäviä ei ole ikinä maailmassa liikaa...sen sanon, että kannattaa säilyttää jonkinlaisia välejä. Vaikka masentuneena et kaipaisi seuraa, saattaa se valoisa päivä elämässä vielä tulla, jolloin suree sitä, kuinka menetti turhaan ystävänsä.
en oo kertonu kuinka paha olo mul todellisuudes on. Toi on niin tuttua mulle toi nauraminen ja asioitten hienosteleminen. "eihän täs mitään hätää ole ja pakkohan on jaksaa" mut tänään kun menen terveyskeskukseen, niin oon päättänyt kertoo miltä musta oikeesti tuntuu