tajusin tänään

Niin minäkin kuvittelin tekeväni jotain suurta, mutta huomaan että käyn sellaista koulua joka ei ole sinnepäinkään. Minun elämäkään ei ole sitä mitä kuvittelin.

Toisaalta kuvitelmani olivat joskus huonommat, aina ei parane valittaa.

Älä kuitenkaan periksi anna. :) Kaikella on tarkoituksensa... Kait... Joskus olet ihan varmasti tyytyväinen elämääsi, tai ainakin itse haluan uskoa näin... :)

Terv. parikymppinen Maria...

Just tänään olen miettinyt ihan samaa asiaa. Ei tämän elämän pitäny näin mennä.

Kattelin tuossa päivällä haikeana vanhoja valokuvia. Kuvia ajasta, jolloin oli tavoitteena hyvä elämä. Kuvat olivat vuodelta 2000. Lukio oli loppumassa ja uusi uljas elämä alkamassa. Olin silloin todella onnellinen. Oli muutama tosi hyvä kaveri ja elämä tuntui kulkevan omalla painollaan. Jossain vaiheessa se elämänkulku vaan tuntui nopeutuvan ja vuodet alko vierimään vauhdilla. Ei pysyny mukana siinä hetkessä ku elämää piti rakentaa. Muut kaverit onnistu kaikessa mihin ne ryhty. Itse pysähdyin tänään miettimään:"mitä olen saavuttanut?".
Jäljelle on jäänyt vain katkera mieli. Kaverit meni oman elämän perässä. Itse en saavuttanut mitään niistä haaveista joita muutama vuosi sitten oli. Nyt harmittaa! Eikä tilanteelle voi enää mitään.

Usko kuviteltuun hyvään elämään on hiipunut, mutta kovasti olen yrittänyt etsiä jotain toista tapaa tehdä itseni onnelliseksi.Aikaa vain sen etsimiseen on kulunut tavattoman kauan.Henkisesti rasittavaa aikaa! Nakertaa itsetuntoa päivä päivältä enemmän ja samalla vähentää mahdollisuuksia elää vielä joskus onnellista elämää. Tuntee todellakin että ei edes elä. Leijuu vaan jossain epätietoisessa olotilassa onnellisten ihmisten keskellä, tietämättä mitä pitäisi tehdä.

Se on toisaalta vain hyvä tajuta ja myöntää itselle että ei tule saavuttamaan elämää jonka haluaisi. Voi aina kääntää katseensa kohti uudenlaisia suunnitelmia.Jos vain löytää ulos siitä loputtoman tuntuisesta oravanpyörästä.

"Pitäisi" kenen mukaan?

Jos totut nyt elämään päivästä toiseen samaa paskaa niin olet oppimassa oppituntia siitä mitä on elää oikean elämänkumppanin, työn ja mahdollisesti muksujen kanssa loppuelämäsi. Se nimittäin ON pitkälti samaa _RASKASTA_ settiä päivästä toiseen!

Itse kelpuuttaisin minkä tahansa työn, jossa voisi hautautua johonkin joutavaan näpertelyyn toimiston tai varaston nurkassa. Ei ole lahjoja tai kunnianhimoa tarpeeksi että jaksaisi edes yrittää mitään uraa tai mainetta tavoitella. Elämä menee sohvalla istuessa, mutta onneks se tuntuu kuluvan entistä nopeammin, kohta sitä onkin jo haudan partaalla eikä tarvitse enää märehtiä turhuutta.

mullakin on tää sama totuus iskenyt ja lujaa lähiaikoina. en aikaisemmin ees aatellut koko asiaa.
nyt kun on tajunnut tän, ni ei voi kun ihmetellä että miten tähän on tultu. ei kyl nuorempana kuvitellut että elämä ois tällästä vanhempana.

..aikoinaan tota. Asiat muuttuivat mutta paljon se vaati. Itsekin toivoin asuvani omassa kämpässä mukavan tyttöystävän kanssa. Kumpikin puuttuu. Mutta monen asian suhteen on tullut elämänkokemusta. Itselläni kyllä sekoilujen kautta. Mutta sitä voi elää täysillä ilman mitään huonoja juttuja.

kenpä tietäis sen, tähän 23 vuoteen mennessä olen tajunnut ja huomannu samoi piirteit ku työ ettei oikee elä tätä elämätä, on vua olevinnaa ja elävinnää mut todellisuudes sitä olla möllöttää samal paikal eikä juur kuluje elämässää etiäpäin niin et vois sannoo eläväsä eläämääsä... sellast se vua o...

saman kaltanen heppu tiält jostai...