Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

On sillä

Jos väitetään etteikö koolla olisi väliä. Niin miksi sitten tälläkin palstalla keskustelua käydään jatkuvasti. Itse olen jo miehen ikään ehtinyt mies. Ja voi meitä, niin kuin minuakin, ei se luoja sitten luonut sitä yhtä asiaa liikaa. Se on voi voi, sanovat toiset. Itse taas olen alkanut ajattelemaan, että asiat eivät ole niin yksoikoisia. Ainakin minä olen huomannut,että jos omistaa normikokoa vaatimattoman, on elämään heitetty suuri haaste. Se on erilaista kuin muilla. Tylsääkö? välillä, täytyy myöntää. Mutta eihän se asia voivottelulla parane. Elämä on tarkoitettu elettäväksi sanotaan. Pidän välillä hauskaa. Pitää joskus leikitellä naisten kaa eihän kukaan housuihin nää. Se on sitten eri juttu kun aletaan miettiä sitä vakituista suhdetta. Jos se joskus napsahtaa, se on ainakin sitten sitä tosirakkautta...
92230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itsellä on tuollainen.
Ja naiset tykkää.

Äänestä
  • Jos olisit käyttänyt mausermittaa niin olisit kai saanut yhden desimaalin lisääkin, kai mitta olisi ollut 19,67 cm.

    Äänestä

Kyllä koko on melkoinen tekijä. Liian suuri taas on haitta, se voi sattua, sanoo vaimoni. Hän sai luvallani kylläkin mennä kaverini kanssa makkariin leikkimään. Kaverillani on sellainen arviolta 20 senttinen , melko paksu jööti.Olen joskus sattunut yhteisillä retkillämme, vahingossa sen näkemään juhlakunnossa. Itselläni on vaatimaton,melko ohut 13 senttinen. Joskus vaimoni sanoi puoli leikillään, että miltähän tuntuisi hiukan kookkaampi. Tietysti otin siitä vähän nokkiini, mutta muistin kaverini mulkun ja sanoin vaimolleni tietäväni kenellä sellainen on. Suostutteluun meni kyllä pitkä aika, mutta lopulta koitti tilaisuus. Vetäydyin toiseen huoneeseen, eivät kuulemma kaivanneet katselijoita. Hiukan muljuili sydänalassa, mutta ajattelin että eihän se siitä kulu, antaa mennä vain. Kullini seisoi vimmatusti, kun viereisestä huoneesta alkoi kuulua nussimisen ääniä. Vaimeita voihkaisuja ensin sitten kovenevaa urinaa ja huipun tultua itkun ja naurun sekaista voihkintaa, kaikki oman rakkaan vaimoni suusta. Minulla tuli spermat kouraan, olin tietty runkannut koko ajan. Kaverin lähdettyä, nussin vaimoni spermaista pillua, se oli turvksissa ja pehmeä toisen kyrvän jäljiltä, mutta ihana.Olemme aikoneet uusia homman, sillä vaimoni sanoi saaneensa sen luokan orkun, että luuli kuolevansa hyvänolon tunteesen. Tottakai minä suon sen hänelle, sillä en ole mustasukkainen hiukkaakaan, vaan nautin kun vaimonikin nauttii.Joidenkin mielestä sairasta, minun mielestäni ei.

Äänestä
  • miten ois, pääsiskö työnteleen reilu 22cm jöötillä ja paksulla..??

    Äänestä

  • todella big kirjoitti:

    miten ois, pääsiskö työnteleen reilu 22cm jöötillä ja paksulla..??

    Näinkin, emme tarvi apua, kiitos tarjouksesta. Tutussa turva parempi, hommaa oma lestis jostain muualta.

    Äänestä

kun alkuvimmasta oli päästy, huomasin jotain meidän välillä, ja ei kauan kulunut aikaa kun naiseni sen sanoiksi puki. Hänen teki mieli isompaa kalua. Minä parhaani mukaan hellin ja hyvänä pidin, mutta sille en mitään voi, että oma kalu on alle 15 senttinen ja naistani se lähinnä huvittaa. "Sormenko laitoit sinne?", hän kysyy joskus!
Pari vuotta sitten hän löysi kumppanin, sellaisen satunnaista seksisuhdetta etsineen miehen, jolla on kuulemma iso mötikkä. Vaimoni käy tämän miehen luona kerran kaksi viikossa, ja sanoo sen hoidon jälkeen jaksavansa minun kanssa, kun minä annan kaiken muun, usein tunteja kestävän hellän esileikin ja kielipelit siihen lopuksi. Tämä isokullinen vain nussii, mutta vain siitä naiseni saa orgasmit. Minun kanssani ei enää koskaan.

Äänestä

Harvinaisen hämäriä vastauksia. Mutta siihen on kai tällä palstalla totuttava...

Usein palstalla joku kertoo, että kyllä sillä koolla on väliä, koska hän on siihen lopputulokseen tullut. Totta ehkä on, että keskiarvoa isommalla pärjää paremmin, mitä pienemmällä, mutta lopulta se on suurimmaksi osaksi itsestä kiinni. Ei kukaan yksittäinen henkilö voi siihen mitään 'oikeaa' vastausta kertoa. Joillekin on väliä, toisille taas ei. Joillekin asia on hyvinkin tärkeä, toisia taas ei kiinnosta pätkääkään.

Ja onhan niitäkin ihmisiä, jotka eivät ole koskaan penistään mitanneet, ja hyvin ovat pärjänneet.

Ja jos nyt ajatellaan, että parempi on jos on vähän isompi, kuin pienempi, mitä sitten? Kukaan ei ole täydellinen. Onko pitkä (mies) parempi kuin lyhyt? Onko komea/kaunis parempi kuin ruma? Onko älykäs parempi kuin tyhmä?
Kukaan ei ole täydellinen. Jos nyt sattuu omistamaan vähän pienemmän mallin, niin ehkä asiaa voi kompensoida jollain muulla. En minä ainakaan vaihtaisi esim. ulkonäköäni (en nyt väitä mikään malli olevani, mutta ok näköinen kuitenkin ;) isompaan penikseen. Lisäksi olen mielestäni ihan fiksu ja huumorintajuinen ja mukava ja mitä kaikkea.

Niin, mitä sitten jos ei nyt niin isoa housuista löydy, vaan ihan sellainen normaali peli, mikä varmasti suurelta osalta löytyy. Huonomminkin asiat voisivat olla?

Äänestä
  • Hämäriä olivat vastaukset kyllä. Taisi tuo ensiks vastannut eksyä väärälle palstalle, kun en todellakaan kysynyt kokoa enkä sitä et tykkääs naiset siitä, heh hee.. Et silleen.

    Äänestä

  • väliä kirjoitti:

    Hämäriä olivat vastaukset kyllä. Taisi tuo ensiks vastannut eksyä väärälle palstalle, kun en todellakaan kysynyt kokoa enkä sitä et tykkääs naiset siitä, heh hee.. Et silleen.

    JOS KETÄÄN KIINNOSTAA VÄHÄN LAAJEMPI ASENNE SEKSIIN KUIN MAHTIKALUN TAI TIUKAN PILLUN TAVOITTELU, NIIN SUOSITTELEN KIRJAA - MARIANNE JA PETRI VÄLIMÄKI: RAKKAUS JA RAKASTELU.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


väliä kirjoitti:

Jos väitetään etteikö koolla olisi väliä. Niin miksi sitten tälläkin palstalla keskustelua käydään jatkuvasti. Itse olen jo miehen ikään ehtinyt mies. Ja voi meitä, niin kuin minuakin, ei se luoja sitten luonut sitä yhtä asiaa liikaa. Se on voi voi, sanovat toiset. Itse taas olen alkanut ajattelemaan, että asiat eivät ole niin yksoikoisia. Ainakin minä olen huomannut,että jos omistaa normikokoa vaatimattoman, on elämään heitetty suuri haaste. Se on erilaista kuin muilla. Tylsääkö? välillä, täytyy myöntää. Mutta eihän se asia voivottelulla parane. Elämä on tarkoitettu elettäväksi sanotaan. Pidän välillä hauskaa. Pitää joskus leikitellä naisten kaa eihän kukaan housuihin nää. Se on sitten eri juttu kun aletaan miettiä sitä vakituista suhdetta. Jos se joskus napsahtaa, se on ainakin sitten sitä tosirakkautta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu