http://blogit.yle.fi/node/1447
Todella mainiota, että Suomi tuntuu siirtyneen uuteen aikaan ja bloggaajat tunnustetaan anglo-amerikkalaisen maailman tapaan jo ainakin yleisönosastokirjoittajien ja kolumnistien välimaastossa olevaksi lajiksi.
No MTV3 on kyllä aikaisemminkin erikoistunut listoihin rehellisillä suorilla vertailuilla, on sitten kysymys vaikkapa abiturienttien arvosanoista, joiden selvittämisen kuntien koulutoimenjohtajat ja ylioppilastutkintolautakunta yrittää saada mahdollisimman vaikeaksi, vaikka nykyään osakeluetteloita ja verokalentereita saa jo tietokoneajona :-). Hienoa Jouni Pulli ja Jan Rossi! Tuolla ahkeruudella menee suomalainen tietoyhteiskunta eteenpäin, se ei ole enää pelkästään laitteiden ja heavyn, esimerkiksi Lordin varassa, miksei myös Nightwishin.
No sitten itse asiaan. Ensinnäkin Venäjä-asiat ovat sen verran hankalia ja venäjänkielisten lähteiden vuoksi suuritöisiä sekä Neuvostoliiton ajalta vielä suurvaltapolitiikkaan liittyviä, että jos niistä aikoisi lausua niin pitäisi käydä asiat läpi tähtien sodasta eli presidentti Ronald Reaganin aikaisesta strategisesta puolustusaloitteesta keskimatkan ohjusten sijoitteluun Keski-Eurooppaan sekä keskiseen Itä-Eurooppaan samoin kuin käydä tavanomaisten aseiden rajoittamissopimuksen historia.
Lyhyesti sanottuna Venäjä ja Yhdysvallat riisuivat neuvostotasavallat ydinaseista niiden itsenäistyttyä.
Toiseksi Yhdysvallat halusi päästä kehittämään puolustusvälinetekniikkaa edellä kävijänä technosodan suuntaan ja pysyä alalla edellä kävijänä.
Ainoa keino, millä tähän päästiin nopeasti, oli ajaa tai tukea Venäjän ajautumista taloudelliseen kriisiin, missä 1/2 konepajoista seisoi, maa-armeijan varustus alkoi ruostua, kun ei ollut varaa tilata uusia jne.
Siksi Venäjälle esitettiin, että sen todellinen uhka on vain Kiina, mistä voi keskustella Siperiassa vaikka ydinaseella uhkaamalla. Aikaisemmin jako oli sellainen, että NATO aina korosti sitä, että ydinaseet ovat harmittomia tykistöammuksia sekä myös lyhyen matkan taktisia ydinaseita, joilla voi torjua ylivoimaise maavoiman.
Neuvostoliitto puolestaan virallisissa laskelmissaan täsmäaseiden seurailijana piti lähtökohtanaan, että ydinaseisiin turvautuminen johtaisi nopeaan eskalaatioon, mistä tulisi hyvin nopeasti kysymykseen strategisten ydinaseiden käyttö ja lopulta voittaneen osapuolen tuhoaminen veden alle kätkeytyneillä ydinasukellusveneillä.
Tämä linja johti NATO:n osalta säästöihin sekä luopumiseen yleisistä asevelvollisuusksista. Neuvostoliiton uhka oli poistunut.
Suomalaisen meriesiupseerin mukaan Venäjällä on tai oli 1990-luvulla sanonta, minkä mukaan Venäjän laivastoista ruostumalla poistuu käytöstä 1 1/2 "tsushimaa" aluksia vuodessa. Sanonta tarkoitti sitä, että laivaston rappio poistaa aluksia puolitoista kertaa Venäjä-Japanin sodassa kärsinyt Tshushiman meritaistelun tappion verran.
Tästä tullaan siihen mielenkiintoiseen päätelmään, että pitäisi määritellä, mikä on Venäjän federaation asevoimien kohtuullinen "normaalitaso".
Jos Venäjän asevoiman ydinaseita ja taisteluhelikoptereita lukuunottamatta sekä tietysti sukellusveneitä suhteuttaa Suomeen niin Venäjä on suuri turvallisuusvaje, eräänlainen musta aukko, mistä kaiken geopoliittisen järjen mukaan pitäisi islamilaisten tasavaltojen "uida sisään tyhjiöön" tai Kiinan pitäisi ottaa Siperia hyötykäyttöön. Siellähän ei ole asukkaitakaan kuin vain noin Ruotsin verran.
Aasiaa vastaan Venäjä on siirtänut jonkin verran lännestä hyviä varusteita Habarovskiin TAE-sopimuksen hengessä, ehkä noin 1/3:n, kun taas miehistöt perheineen ovat vielä Moskovassa. Raskasta kuljetusta ei siis tarvita panssarikalustolle, vaan ainoastaan käyttäjille.
Myös NATO suhtautuu myönteisesti Venäjän kohtuulliseen varustautumiseen. Kylmänsodan päättymisen uhriksi joutunut Fincantieri kehittelee pietarilaisen suunnittelutoimisto Rubinin kanssa entistä vaikeammin havaittavaa ja entistä pidemmän ajan sukelluksissa pysyvää diesel-käyttöistä sukellusvenettä, joka ei tarvitse happea - siis pinnalle tuloa tai snorkkelia - akkujensa lataamiseen.
Tähän sinänsä Itämeren laivastoa, mutta myös Venäjän puolustusvälinevientiä tukevaan italialaisten hankkeeseen, joka viime vuonna esiteltiin Ranskassa messuilla, ei ole Yhdysvallat sanonut julkisesti mitään poikkipuolista, ja projekti alkoi jo Silvio Berlusconin pääministerikaudella.
Toinen asia on se, että ei pelkästään Saksa ole varuillaan tai ainakin hämillään Venäjän kansallisen linjan kirkastuessa kauppapolitiikasta Yhdysvaltain saarroksi koetun avaruussodan sekä torjuntaohjusketjun vuoksi, vaan myös Yhdysvallat on oppinut Irakin sodasta varovaiseksi siten, että muutaman senaattorin paheksunnasta huolimatta Yhdysvallat totesi Venäjän (edelleen) olevan Yhdysvaltain kumppani.
Reaalivoimat toimivat siihen suuntaan, että Keijo Korhosen haavoittuneeksi jättiläiseksi kuvaama Yhdysvallat alkaa olla hämillään oleva vapaudenpatsas, koska kongressi on demokraateilla, jotka tähtäävät presidentinvaalin voittoon ja ylipäällikkö George W. Bush alkaa olla lame duck - rampa ankka.
Reaalivoimin katsoen Venäjä ilmeisesti edelleen varustelee vain kohtuudella Yhdysvaltain ja NATO:nkin näkökulmasta, koska muutoin Yhdysvallat olisi todennäköisesti kieltänyt italialais-venäläisen yhteissukellusvenehankkeen, S1000:n.
Suomessa SDP:ssä on jonkinlainen harha, mikä ei johdu ulkopoliittisesta johdosta, vaan lähinnä siitä ajatuksesta, että samalla tavalla kuin EMU voidaan ankkuroida EU-koneistoon ja sen seurausten hallinta, tulopolitiikka voidaan ankkuroida eduskunnan ja politiikan ulkopuolelle tulopoliitikoille, voitaisiin jo tässä vaiheessa EU:n rakentamista uskoa ulko- ja puolustuspolitiikka kokonaan jonnekin Brysselin myllyyn, vaikka sillä ei ole lähinnä Ranskan ja Britannian eroista johtuen olemassa johdonmukaista turvallisuuspolitiikkaa.
Italiassa Prodin hallitus erosi juuri, koska oppositio kieltäytyi 1 900 sotilaan lähettämisestä Afganistaniin.
Venäjä vahvistuu energiapulan vuoksi. Euroopan unionilla on kaksi vaihtoehtoa: joko maksaa Venäjälle se, minkä Venäjä öljynhinnan perusteella maakaasusta pyytää tai sitten liittyä voimallisesti Yhdysvaltain johtamaan vapaaehtoisten koalitioon sekä jakaa Rudyard Kiplingin kuvailema "valkoisen miehen taakka" Aasiassa Yhdysvaltain kanssa, kun se ei siihen oikein enää yksin kykene.
Kun kerran Euroopan unionissa väki vanhenee pystyyn ja pehmeät arvot johdattelevat säästämiseen puolustusvoimissa ja nimenomaaan maavoimissa, on tuloksena se, että Keski-Euroopan maat riisuuntuvat tavanomaisista aseista ja Euroopan unionin ulkorajavaltioiden taakka alkaa käydä entistä raskaammaksi.
Se, ettei Yhdysvallat ja NATO koe Venäjää uhaksi näkyy sotilaallisesta tyhjiöstä, mitä NATO ylläpitää Virossa, Liettuassa ja Latviassa. Mailla ei ole ilmavoimia eikä oikein merivoimiakaan. Toisaalta maiden puolustuspolitiikka on NATO-mallissa, missä ei tarvita laajaa puolustusvoimaa eikä viivytyskykyä, vaan oikeastaan koalitioon vapaaehtoisten joukkoa.
Suomen kannattaisi turvallisuusvajetta arvioidessaan arvioida, millainen sotilaallinen tyhjiö Leningradin sotilaspiiri Murmanskin ja Arkangelin alueelta Karjalaan sekä Leningradin alueeseen asti on verrattuna Neuvostoliiton loppuaikoihin. Ero lienee 5-10 -kertainen.
Suomessakin puolustusvoimat luopuvat kolmen maanpuolustusalueen sotatilasta ja siirtyvät maavoimaesikunnan kehittämiskeskuksia koordinoivaan rauhantilaan lähiaikoina.
Näin ollen oikeastaan mikään taho ei koe ainakaan Venäjää uhaksi, mutta toisaalta jotteivat valtiovarainministeriöiden punakuvävirkamiehet tuhoa puolustusvoimaa kokonaan budjettisäästöin, on optimaalista uhkakuvaa toki pidettävä yllä.
Se, ettei Paavo Lipponen tiennyt, mikä oli ja on kysymys keskimatkan ydinaseista, johtunee siitä, että hän taisi olla kuumimman ajan puolustuspolitiikasta sivussa - ulkopoliittisessa instituutissa - ja siis jollain lailla syrjässä valtavirrasta.
Lyhyesti sanottuna Yhdysvallat tähtää tuotekehittelyllä tilanteeseen, missä tähtien sota on mahdollinen avaruudessa siten, että Venäjän ballistiset ohjukset voidaan torjua ilmassa. Kun Yhdysvallat on tähän asemaan päässyt, ei toisella osapuolella ole enää kuin keskimatkan ohjukset, risteilyohjukset ja muutama valvottava kostoiskuun kykenevä ydinsukellusvene.
Kun Yhdysvallat pääsee tuohon asemaan, ei sen tarvitse kuunnella turhaa puhetta Euroopasta - ei Itä- eikä Länsi-Euroopasta.
Venäjä tietenkin ymmärtää yskän ja pelästyttää saksalaiset lämmittämällä uudelleen 20 vuotta vanhat uhkakuvat onnistuen hajottamaan NATO:n rintaman siten, että saksalaiset normalisoituina antavat vastakkaisia lausuntoja.
Suomen ei tule ryhtyä lausunnoilla vesittämään Yhdysvaltain pyrkimyksiä Saksan ulkoasiainministerin tapaan, mutta toisaalta Suomen ei kannata kansallisin varoin tuhota puolustusvoimaansa ottamalla liian kalliita ilmavoimien ja merivoimien hankkeita, jotka kuuluisi eurooppalaisen NATO:n maksaa EU:n budjetista Euroopan unionin puolustusulottuvuuden kehittämisenä eikä Suomen - tai Norjan - kansallisista varoista. Norja ei ole EU-maa, mutta Norja on Pohjoismaissa mukana - taistelujoukoissakin.
Mitä taas tulee energiasektoriin niin suurlähettiläs Talvitie on sikäli oikeassa, ettei kannata luottaa siihen, että Venäjä tarvitsisi kaikkeen länsimaista enemmistöinvestoijaa, koska mitä enemmän se saa rahaa puolustusvälineiden viennillä ja maakaasun hinnankorotuksilla, sitä enemmän sillä on varaa rahoittaa energiahankkeistaan 51% itse ja pitää länsimaiset öljy-yhtiöt siinä roolissa kuin se Venäjälle itselleen sopii.
Mitä taas tulee Venäjän politiikkaan niin Yhtenäinen Venäjä toimii samalla tavalla kuin Yhdysvaltain republikaaninen puolue: kovat hallitusta tukevat lausunnot annetaan muodollisesti oikein republikaanisenaattoreiden suusta, kun taas Venäjällä hommasta vastaa sen oma Lipponen, valtakunnanduuman puhemies Boris Gryzlov, joka lausuu sellaista, mitä presidentinhallinto tai Venäjän ulkoasiainministeriö ei lausu - poliittisen korrektiuden vuoksi.
Heidi Hautala ei ole oikein perillä siitä, mihin hallituksesta "riippumattomia" kansanedustuslaitoksen puhemiehiä suuressa maailmassa käytetään.
Näissä eduskuntavaaleissa kannattaa keskustella myös ulko- ja puolustuspolitiikasta, koska se, mikä Suomen puolustusmäärärahojen oikea tasokorotus on ja miten paljon siitä on käytettävä Suomenlahteen ilmavoimien rakennemuutoksena ja laivaston uushankintoina on ulkopoliittinen kysymys.
Suomelle olisi edullista olla ryhtymättä puolustamaan kansallisilla varoillaan NATO:n puolta Suomenlahdesta, koska se, että Suomi varustelee tarjoaa mahdollisuuden NATO:lle vapaamatkustamiseen ja Baltialle ehkä nyt jo perusteettomaankin verokilpailuun.
Aikana, joilloin eurooppalainen NATO ajaa alas maa-armeijansa eikä tarjoa EU:n ulkorajavaltiolle tehokasta apua, ei pidä mennä maksamaan niiden kustannuksia kuvitellen, että Suomeen kuuluu Hämeen ja Karjalan lisäksi vielä Viro ja Viena niin kuin mainion Jääkärimarssin alkuperäisessä sanoituksessa.
Venäjä olisi parempi kumppani, mikäli Suomesta Venäjä-keskustelua johdettaisiin jostain koordinaatiopisteestä ja mikäli Suomen Venäjä-politiikka ei nojaisi niin paljoa Brysselin korttiin, koska Brysseliäkään eivät kiinnosta pikkuasiat: Suomen rekkajonot tai virolaisten patsaat tai pienet ilmatilan loukkaukset.
Mao Zedong sätti Yhdysvallat kulttuurivallankumouksen aikana paperitiikeriksi eikä ollut väärässä tässä ainakaan Vietnamin sodan jälkeen. J. K. Paasikivi tehdessään Svinhuvudin kanssa virhearion 1918 ryhtyi sen jälkeen harjoittamaan ns. realismia, koska rahkeet eivät muuhun riittäneet.
Uskoisin, että kun kovan ytimen politiikan suuri idealisti Paavo Lipponen siirtyy kirjoittamaan maaliskuussa muistelmiaan niin myös Suomessa SDP:n piirissä tosiasiallisesti ryhdytään arvioimaan uudelleen Suomen tilaa muuttuneessa Euroopan unionissa: Venäjä palaa takaisin.
Jos Venäjä on pelkkä uhka, emme hyödy idänkaupasta maksimaalisesti, vaan joudumme maksamaan NATO:nkin varustelumenot Suomenlahdella siksi, että uhkakuvamme on mustempi kuin Saksan tai Yhdysvaltain.
Kun uhka Irakin sotaan joutumisesta ei ole eduskuntavaalien teemana, voi Suomessakin ottaa eduskuntavaalit rauhallisemmin.
Suurimmat aiheet ovat työttömyys ja murrettu eläkeindeksi.
Todella mainiota, että Suomi tuntuu siirtyneen uuteen aikaan ja bloggaajat tunnustetaan anglo-amerikkalaisen maailman tapaan jo ainakin yleisönosastokirjoittajien ja kolumnistien välimaastossa olevaksi lajiksi.
No MTV3 on kyllä aikaisemminkin erikoistunut listoihin rehellisillä suorilla vertailuilla, on sitten kysymys vaikkapa abiturienttien arvosanoista, joiden selvittämisen kuntien koulutoimenjohtajat ja ylioppilastutkintolautakunta yrittää saada mahdollisimman vaikeaksi, vaikka nykyään osakeluetteloita ja verokalentereita saa jo tietokoneajona :-). Hienoa Jouni Pulli ja Jan Rossi! Tuolla ahkeruudella menee suomalainen tietoyhteiskunta eteenpäin, se ei ole enää pelkästään laitteiden ja heavyn, esimerkiksi Lordin varassa, miksei myös Nightwishin.
No sitten itse asiaan. Ensinnäkin Venäjä-asiat ovat sen verran hankalia ja venäjänkielisten lähteiden vuoksi suuritöisiä sekä Neuvostoliiton ajalta vielä suurvaltapolitiikkaan liittyviä, että jos niistä aikoisi lausua niin pitäisi käydä asiat läpi tähtien sodasta eli presidentti Ronald Reaganin aikaisesta strategisesta puolustusaloitteesta keskimatkan ohjusten sijoitteluun Keski-Eurooppaan sekä keskiseen Itä-Eurooppaan samoin kuin käydä tavanomaisten aseiden rajoittamissopimuksen historia.
Lyhyesti sanottuna Venäjä ja Yhdysvallat riisuivat neuvostotasavallat ydinaseista niiden itsenäistyttyä.
Toiseksi Yhdysvallat halusi päästä kehittämään puolustusvälinetekniikkaa edellä kävijänä technosodan suuntaan ja pysyä alalla edellä kävijänä.
Ainoa keino, millä tähän päästiin nopeasti, oli ajaa tai tukea Venäjän ajautumista taloudelliseen kriisiin, missä 1/2 konepajoista seisoi, maa-armeijan varustus alkoi ruostua, kun ei ollut varaa tilata uusia jne.
Siksi Venäjälle esitettiin, että sen todellinen uhka on vain Kiina, mistä voi keskustella Siperiassa vaikka ydinaseella uhkaamalla. Aikaisemmin jako oli sellainen, että NATO aina korosti sitä, että ydinaseet ovat harmittomia tykistöammuksia sekä myös lyhyen matkan taktisia ydinaseita, joilla voi torjua ylivoimaise maavoiman.
Neuvostoliitto puolestaan virallisissa laskelmissaan täsmäaseiden seurailijana piti lähtökohtanaan, että ydinaseisiin turvautuminen johtaisi nopeaan eskalaatioon, mistä tulisi hyvin nopeasti kysymykseen strategisten ydinaseiden käyttö ja lopulta voittaneen osapuolen tuhoaminen veden alle kätkeytyneillä ydinasukellusveneillä.
Tämä linja johti NATO:n osalta säästöihin sekä luopumiseen yleisistä asevelvollisuusksista. Neuvostoliiton uhka oli poistunut.
Suomalaisen meriesiupseerin mukaan Venäjällä on tai oli 1990-luvulla sanonta, minkä mukaan Venäjän laivastoista ruostumalla poistuu käytöstä 1 1/2 "tsushimaa" aluksia vuodessa. Sanonta tarkoitti sitä, että laivaston rappio poistaa aluksia puolitoista kertaa Venäjä-Japanin sodassa kärsinyt Tshushiman meritaistelun tappion verran.
Tästä tullaan siihen mielenkiintoiseen päätelmään, että pitäisi määritellä, mikä on Venäjän federaation asevoimien kohtuullinen "normaalitaso".
Jos Venäjän asevoiman ydinaseita ja taisteluhelikoptereita lukuunottamatta sekä tietysti sukellusveneitä suhteuttaa Suomeen niin Venäjä on suuri turvallisuusvaje, eräänlainen musta aukko, mistä kaiken geopoliittisen järjen mukaan pitäisi islamilaisten tasavaltojen "uida sisään tyhjiöön" tai Kiinan pitäisi ottaa Siperia hyötykäyttöön. Siellähän ei ole asukkaitakaan kuin vain noin Ruotsin verran.
Aasiaa vastaan Venäjä on siirtänut jonkin verran lännestä hyviä varusteita Habarovskiin TAE-sopimuksen hengessä, ehkä noin 1/3:n, kun taas miehistöt perheineen ovat vielä Moskovassa. Raskasta kuljetusta ei siis tarvita panssarikalustolle, vaan ainoastaan käyttäjille.
Myös NATO suhtautuu myönteisesti Venäjän kohtuulliseen varustautumiseen. Kylmänsodan päättymisen uhriksi joutunut Fincantieri kehittelee pietarilaisen suunnittelutoimisto Rubinin kanssa entistä vaikeammin havaittavaa ja entistä pidemmän ajan sukelluksissa pysyvää diesel-käyttöistä sukellusvenettä, joka ei tarvitse happea - siis pinnalle tuloa tai snorkkelia - akkujensa lataamiseen.
Tähän sinänsä Itämeren laivastoa, mutta myös Venäjän puolustusvälinevientiä tukevaan italialaisten hankkeeseen, joka viime vuonna esiteltiin Ranskassa messuilla, ei ole Yhdysvallat sanonut julkisesti mitään poikkipuolista, ja projekti alkoi jo Silvio Berlusconin pääministerikaudella.
Toinen asia on se, että ei pelkästään Saksa ole varuillaan tai ainakin hämillään Venäjän kansallisen linjan kirkastuessa kauppapolitiikasta Yhdysvaltain saarroksi koetun avaruussodan sekä torjuntaohjusketjun vuoksi, vaan myös Yhdysvallat on oppinut Irakin sodasta varovaiseksi siten, että muutaman senaattorin paheksunnasta huolimatta Yhdysvallat totesi Venäjän (edelleen) olevan Yhdysvaltain kumppani.
Reaalivoimat toimivat siihen suuntaan, että Keijo Korhosen haavoittuneeksi jättiläiseksi kuvaama Yhdysvallat alkaa olla hämillään oleva vapaudenpatsas, koska kongressi on demokraateilla, jotka tähtäävät presidentinvaalin voittoon ja ylipäällikkö George W. Bush alkaa olla lame duck - rampa ankka.
Reaalivoimin katsoen Venäjä ilmeisesti edelleen varustelee vain kohtuudella Yhdysvaltain ja NATO:nkin näkökulmasta, koska muutoin Yhdysvallat olisi todennäköisesti kieltänyt italialais-venäläisen yhteissukellusvenehankkeen, S1000:n.
Suomessa SDP:ssä on jonkinlainen harha, mikä ei johdu ulkopoliittisesta johdosta, vaan lähinnä siitä ajatuksesta, että samalla tavalla kuin EMU voidaan ankkuroida EU-koneistoon ja sen seurausten hallinta, tulopolitiikka voidaan ankkuroida eduskunnan ja politiikan ulkopuolelle tulopoliitikoille, voitaisiin jo tässä vaiheessa EU:n rakentamista uskoa ulko- ja puolustuspolitiikka kokonaan jonnekin Brysselin myllyyn, vaikka sillä ei ole lähinnä Ranskan ja Britannian eroista johtuen olemassa johdonmukaista turvallisuuspolitiikkaa.
Italiassa Prodin hallitus erosi juuri, koska oppositio kieltäytyi 1 900 sotilaan lähettämisestä Afganistaniin.
Venäjä vahvistuu energiapulan vuoksi. Euroopan unionilla on kaksi vaihtoehtoa: joko maksaa Venäjälle se, minkä Venäjä öljynhinnan perusteella maakaasusta pyytää tai sitten liittyä voimallisesti Yhdysvaltain johtamaan vapaaehtoisten koalitioon sekä jakaa Rudyard Kiplingin kuvailema "valkoisen miehen taakka" Aasiassa Yhdysvaltain kanssa, kun se ei siihen oikein enää yksin kykene.
Kun kerran Euroopan unionissa väki vanhenee pystyyn ja pehmeät arvot johdattelevat säästämiseen puolustusvoimissa ja nimenomaaan maavoimissa, on tuloksena se, että Keski-Euroopan maat riisuuntuvat tavanomaisista aseista ja Euroopan unionin ulkorajavaltioiden taakka alkaa käydä entistä raskaammaksi.
Se, ettei Yhdysvallat ja NATO koe Venäjää uhaksi näkyy sotilaallisesta tyhjiöstä, mitä NATO ylläpitää Virossa, Liettuassa ja Latviassa. Mailla ei ole ilmavoimia eikä oikein merivoimiakaan. Toisaalta maiden puolustuspolitiikka on NATO-mallissa, missä ei tarvita laajaa puolustusvoimaa eikä viivytyskykyä, vaan oikeastaan koalitioon vapaaehtoisten joukkoa.
Suomen kannattaisi turvallisuusvajetta arvioidessaan arvioida, millainen sotilaallinen tyhjiö Leningradin sotilaspiiri Murmanskin ja Arkangelin alueelta Karjalaan sekä Leningradin alueeseen asti on verrattuna Neuvostoliiton loppuaikoihin. Ero lienee 5-10 -kertainen.
Suomessakin puolustusvoimat luopuvat kolmen maanpuolustusalueen sotatilasta ja siirtyvät maavoimaesikunnan kehittämiskeskuksia koordinoivaan rauhantilaan lähiaikoina.
Näin ollen oikeastaan mikään taho ei koe ainakaan Venäjää uhaksi, mutta toisaalta jotteivat valtiovarainministeriöiden punakuvävirkamiehet tuhoa puolustusvoimaa kokonaan budjettisäästöin, on optimaalista uhkakuvaa toki pidettävä yllä.
Se, ettei Paavo Lipponen tiennyt, mikä oli ja on kysymys keskimatkan ydinaseista, johtunee siitä, että hän taisi olla kuumimman ajan puolustuspolitiikasta sivussa - ulkopoliittisessa instituutissa - ja siis jollain lailla syrjässä valtavirrasta.
Lyhyesti sanottuna Yhdysvallat tähtää tuotekehittelyllä tilanteeseen, missä tähtien sota on mahdollinen avaruudessa siten, että Venäjän ballistiset ohjukset voidaan torjua ilmassa. Kun Yhdysvallat on tähän asemaan päässyt, ei toisella osapuolella ole enää kuin keskimatkan ohjukset, risteilyohjukset ja muutama valvottava kostoiskuun kykenevä ydinsukellusvene.
Kun Yhdysvallat pääsee tuohon asemaan, ei sen tarvitse kuunnella turhaa puhetta Euroopasta - ei Itä- eikä Länsi-Euroopasta.
Venäjä tietenkin ymmärtää yskän ja pelästyttää saksalaiset lämmittämällä uudelleen 20 vuotta vanhat uhkakuvat onnistuen hajottamaan NATO:n rintaman siten, että saksalaiset normalisoituina antavat vastakkaisia lausuntoja.
Suomen ei tule ryhtyä lausunnoilla vesittämään Yhdysvaltain pyrkimyksiä Saksan ulkoasiainministerin tapaan, mutta toisaalta Suomen ei kannata kansallisin varoin tuhota puolustusvoimaansa ottamalla liian kalliita ilmavoimien ja merivoimien hankkeita, jotka kuuluisi eurooppalaisen NATO:n maksaa EU:n budjetista Euroopan unionin puolustusulottuvuuden kehittämisenä eikä Suomen - tai Norjan - kansallisista varoista. Norja ei ole EU-maa, mutta Norja on Pohjoismaissa mukana - taistelujoukoissakin.
Mitä taas tulee energiasektoriin niin suurlähettiläs Talvitie on sikäli oikeassa, ettei kannata luottaa siihen, että Venäjä tarvitsisi kaikkeen länsimaista enemmistöinvestoijaa, koska mitä enemmän se saa rahaa puolustusvälineiden viennillä ja maakaasun hinnankorotuksilla, sitä enemmän sillä on varaa rahoittaa energiahankkeistaan 51% itse ja pitää länsimaiset öljy-yhtiöt siinä roolissa kuin se Venäjälle itselleen sopii.
Mitä taas tulee Venäjän politiikkaan niin Yhtenäinen Venäjä toimii samalla tavalla kuin Yhdysvaltain republikaaninen puolue: kovat hallitusta tukevat lausunnot annetaan muodollisesti oikein republikaanisenaattoreiden suusta, kun taas Venäjällä hommasta vastaa sen oma Lipponen, valtakunnanduuman puhemies Boris Gryzlov, joka lausuu sellaista, mitä presidentinhallinto tai Venäjän ulkoasiainministeriö ei lausu - poliittisen korrektiuden vuoksi.
Heidi Hautala ei ole oikein perillä siitä, mihin hallituksesta "riippumattomia" kansanedustuslaitoksen puhemiehiä suuressa maailmassa käytetään.
Näissä eduskuntavaaleissa kannattaa keskustella myös ulko- ja puolustuspolitiikasta, koska se, mikä Suomen puolustusmäärärahojen oikea tasokorotus on ja miten paljon siitä on käytettävä Suomenlahteen ilmavoimien rakennemuutoksena ja laivaston uushankintoina on ulkopoliittinen kysymys.
Suomelle olisi edullista olla ryhtymättä puolustamaan kansallisilla varoillaan NATO:n puolta Suomenlahdesta, koska se, että Suomi varustelee tarjoaa mahdollisuuden NATO:lle vapaamatkustamiseen ja Baltialle ehkä nyt jo perusteettomaankin verokilpailuun.
Aikana, joilloin eurooppalainen NATO ajaa alas maa-armeijansa eikä tarjoa EU:n ulkorajavaltiolle tehokasta apua, ei pidä mennä maksamaan niiden kustannuksia kuvitellen, että Suomeen kuuluu Hämeen ja Karjalan lisäksi vielä Viro ja Viena niin kuin mainion Jääkärimarssin alkuperäisessä sanoituksessa.
Venäjä olisi parempi kumppani, mikäli Suomesta Venäjä-keskustelua johdettaisiin jostain koordinaatiopisteestä ja mikäli Suomen Venäjä-politiikka ei nojaisi niin paljoa Brysselin korttiin, koska Brysseliäkään eivät kiinnosta pikkuasiat: Suomen rekkajonot tai virolaisten patsaat tai pienet ilmatilan loukkaukset.
Mao Zedong sätti Yhdysvallat kulttuurivallankumouksen aikana paperitiikeriksi eikä ollut väärässä tässä ainakaan Vietnamin sodan jälkeen. J. K. Paasikivi tehdessään Svinhuvudin kanssa virhearion 1918 ryhtyi sen jälkeen harjoittamaan ns. realismia, koska rahkeet eivät muuhun riittäneet.
Uskoisin, että kun kovan ytimen politiikan suuri idealisti Paavo Lipponen siirtyy kirjoittamaan maaliskuussa muistelmiaan niin myös Suomessa SDP:n piirissä tosiasiallisesti ryhdytään arvioimaan uudelleen Suomen tilaa muuttuneessa Euroopan unionissa: Venäjä palaa takaisin.
Jos Venäjä on pelkkä uhka, emme hyödy idänkaupasta maksimaalisesti, vaan joudumme maksamaan NATO:nkin varustelumenot Suomenlahdella siksi, että uhkakuvamme on mustempi kuin Saksan tai Yhdysvaltain.
Kun uhka Irakin sotaan joutumisesta ei ole eduskuntavaalien teemana, voi Suomessakin ottaa eduskuntavaalit rauhallisemmin.
Suurimmat aiheet ovat työttömyys ja murrettu eläkeindeksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.