Vihaan tätä elämää, joka on edelleen yhtä helvettiä! Ei sitten nuoruutta ollenkaan. mä en jaksa enää, itken taas jälleen. lääkkeitä syön ei se auta! terapiassa käyn ei se auta! mua vaa syytellään arvostellaan vaik olen ihan tyytyväinen itseenni. tunnen itseni koko ajan huijatuks, en usko jos mulle sanotaan jotai hyvää musta, mut uskon kaiken pahan, tunnen että mua katsotaan alen, ei ystäviä, vanhemmat ei kuuntele, syyttää vaa, syyttää sitä kun olen yksin ja ollut koulukiusattu, MUA SASTUTTAA eikä kukaan tajua edes pyytään anteeks, mä pyydän anteeks heti nykyään jos tunnen erehtyväni sanomaan vähänkin väärin jotai... ajattelen edelleenkin koko ajan mitähän toikin musta ajattelee tai kuvittelen et mulle nauretaan ahdistun siitä. en voi olla kahvilassakaan yksin tai kaksin jossa on nuorisoa. munhan pitäis elää täyttä nuoruuden elämää pitää hauskaa kavereiden kanssa ja tapailla poikaystäviä, mut ajattelen vaa tappaa itseni, välillä hoen ajatuksissani et heti kun menen kotiin tapan itseni. tunnen ettei musta kukaan ikinä oikeesti pidä, et mua vaa inhottais. mä haluun kuolla, sydäntäni sattuu itken koko ajan!haluun pois tästä helvetistä!
sama jauhanta jatkuu
nainen23
15962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mitäs jos mä söisin noi masennuslääkkeet kerralla, mitähän tapahtuis??
Johtuu määrästä ja lääkkeestä.. Ei välttämättä pahemmin mitään..
ja niin kyllä elämä on yhtä vitun täyttä paskaa saatana.
kokeile.ei sua kukaan jää kaipaamaan.
..voisin tehdä jotain hyväksesi. Kuspäistä oli aikoinaan harmia ja pitkään kuvittelin ja toisinaan en kuvitellut että mulle taas nauravat. No nyt on helpottanut mutta vahvaa luonnetta ja muutosta itsessäni ja ehkä hiukan huonoa itsehoitolääkettä se kaipasi. Sanoin itselleni että mähän teen asioita.
Mulla on samantapaiset fiilikset. Mut mä en ota mitään pillereitä koska tiiän et ne ei mun oloani helpottais kuitenkaan eikä elämää muuttais paremmaks. En tiiä mikä auttais tähän tilanteeseen. Kumpa voisin sua jotenkin lohduttaa....
jauhaa sitä samaa ja silti susta välitetään!
Olet kaunis ihminen.
tiijät, miten niin kaunis!? aina olen antanut itestäni toisille vääränlaisen kuvan. tai sit musta on tahallaan tehty sellainen ilkimys, pilattu maine.
Mustaki kehitetään aina kaikkee ihmejuttua. Puhutaan selän takana, roolitetaan aina tukemaan toisten heikkoa itsetuntoa...
Sellaisia persereikiä ihmiset ovat. Tarvitsee aina sanoo jotakuta huonoksi, että voi tuntea itsensä olevan hyvä.
Näyttää siltä, että elämäsi on poikkeuksellisen samanlaista, kuin minulla. En käy itse terapiassa, enkä syö lääkkeitä.
Ehkä ei auttaiskaan...
Olis hienoa vaihtaa ajatuksia. Olisitkos kiinnostunut vaihtaan mailiosoja?
heh heh,hah hah haa,jees,elämä on laiffii!!:)
Olipa tyhmä heitto. Eipä ihme, että pyörit yksinäisyyspalstalla...
Eräs tunnettu henkilö sanoi ton "elämä on laiffii". Hän sanoi myös, että "no, pilluhan se on aina mielessä". Tuokin kommentti kuvaa kuvaa sinua hyvin.
Oon kuule vähän kaikkea vailla.
Minä aion tehdä jotain sille, että olen yksinäinen! En aatellut jäädä yksin koko elämäkseni.
Ja jos sattuu kohdalle ihminen, joka kokee asiat kuten minä, niin tottakai haluan keskustella.
Täytyy olla samankaltaisuutta, jotta voi ymmärtää.
tuollainen vitun valitus.ihan kuin olisit yksin koko maailmassa ongelmiesi kanssa.täällä on monia muita samassa tilanteessa ja haluaisivat myös pois täältä.
täällä on täysi olla ja keskustella siinä missä sullkain joten turhaan tuollaista valitat itse!
Aina joku löytyy joka susta pitää. Ei se elämä niin kamalaa loppujen lopuksi ole. Sun täytyy olla vaan utelias ja katsella mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
en tiedä paljon lohduttaa samaa kokenut ja usein samassa jamassa oleva samanikäinen tyttö... must tuntunu usein samalta ja miettiny usein vastausta kysymykseen "miksi olen vielä täällä?" ja "miksi en ole vielä tehnyt sitä mitä olen ajatellut jo kaksitoista vuotiaasta asti" eli "kun joskus vastani tulee iso ja syvä kaivo hyppään sinne pää edellä" nyt en sitä enää voi edes kuvitella tekeväni kun kasvatettavana on syksyllä kolme vuotta täyttävä poitsu... kun paha mieli iskee ja päähän tulee tuo kysymys "miksen ole jo tappanut itseäni tai haluaisin tappaa itseni?" niin kasvain ku katsoo ympärille ni huomaan oho, tossa tuo poika taas mennä viipottaa, nauraa ja hymyilee ja huutaa "äiti, tu leikkii mun kaa", "äiti,äiti, kato mä tein ite ton palapelin" se tulee niin iloisella ja reippaalla ilmaisulla että ei minulla ole tällä hetkellä mitään mieltä särkeä sitä iloisuutta pojaltani pois vaikka muuten onkin helevetin raskas mieli , väsymysja vielä lisäx oma terveys reistailee minkä kerkiää... elämästä on nautittava niin kauan ku sitä jäljellä on teki se sitten kuinka kipeetä tahasa... mäkin kuljen päivästä toiseen väsyneenä, pyörryksissä, taju melkein kankaalla sen pienen ilon rippeen (mikä omasta pojasta silmiin osuu)... siivillä... vaikka sisällä sielu huutaa hallelujaa ja tuskaa... ristiriidassa keskenää mutta menköö... elämä on elämää... vaikka aika kovaaki joskus.