Olen nähnyt monta kertaa sen, että joltakin puuttuu leipä pöydästä. Jotta sitä leipää saa,niin työläinen joutuu tekemään niska limassa, että saa tarjota leipää perheelle ja ostaa lapsille edes jonkunlaiset vaatteet kirpputorilta. ja sitten eräs seikka, tämä Perloksen tapaus. Yli tuhat ihmistä jää ilman työtä, että tämmöistä kapitalismi teettää. sitten ihmetellään, että miksi työttömyyttä vielä on ! Hallitus siunaa työttömyyden ylläpitoa, että saisi kurjistuneen kansalaisen polvillaan äänestämään valtapuolueita!
Kapitalismi ei pysty poistamaan eriarvoisuutta.
punainenmoskova
3476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin mehän tiedämme, että tsaarin aikana Suomessa ja venäjällä oli junavaunuluokkia 3. Poika tuominen muistelmissaan Kremlin kellot kertoo: Neuvostoliitossa junavaunuluokkia oli 9.
Oliko eriarvoisuus Neuvostoliitossa vähentynyt tämä esimerkin mukaan?
Jos kommunistit olisivat olleet eduskunnassa hallituksessa,niin olisiko hallitus pystynyt estämään kommunistien vaikutuksesta Perloksen toimet ?
Vastaa ihan rehellisesti ja perustele vastauksesi.
Kiitos asiallisesta vastauksesta etukäteen.
Useimpia meistä hihhulikommunisteista kiinnostaa vain järmääminen.Nykyisellä kommunistisella puolueella ei ole mitään sananvaltaa Suomen politiikassa.
Olemme kuin uskovaiset ,jotka eivät ole kiinnostuneet siitä mitä reaalimaailmassa tapahtuu sillä tasolla ,jossa jokapäiväiset asiat ratkaistaan.
Sellainen on pakoa todellisuudesta ja tiedonhankkimisesta , siitä mitä todellisuus on.
Jokapäiväisistä asioista se politiikka lähtee ja jos haluaa vaikuttaa ihmisten elämään on tiedettävä millä säännöillä tätä yhteiskuntaa pyöritetään ja millainen tämän yhteiskunnan rakenne on yksityiskohdissaan.
Harvasanaiset ajatukset ihanteista ovat kuin virren tekstiä jostain yleisestä hyvästä tai pahasta.
Kuten Leninkin sanoi tie ymmärryksen huipulle on kivikkoinen ja hankala.Se tie ei aukene viinapullosta (keskikaljabaarissa saattaa kyllä auetakin,riippuu istutko dementikon juopon pöydässä vai toverin pöydässä ,joka tietää jotakin.
1910-1950 luvuilla vielä moni välkky päätyi duunariksi ,mutta saattoi opiskella työnlomassa ja tietää asioista tarkalleen paljon.
Muistan kirvesmiehen ,joka päihitti SAK:n saunaillassa Manunkin väittelyssä .Olipa kirvesmiehellä plakkarissaan korkein arvosana matematiikassa.
Nyt kaikki vähänkin koulujakäyneet saavat siistin sisätyön ja pitävät hajurakoa duunareihin.