Parturimaksuista

Oletko huomannut parturien hintojen paikkakunnalla laskevan sen jälkeen, kun niiden ALV laski? Itse en ole vielä käynyt tämän vuoden puolella parturissa, joten olisi kiva tietää hintatasosta tällä hetkellä.
7803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

He ovat palkkansa ansainneet. Juuri kävin en etukäteen edes kysynyt ja jälkikäteen en edes muista. Leikkaa ite tai perusta parturi jos oot heille kateellinen.

Äänestä
  • Taidat olla itse parturi vastauksesi perusteella.
    Kävin tammikuussa ja hinta oli sama kuin syksyllä. Ei siis hinta noussut, eikä laskenut ainakaan ainakaankäymälläni parturilla.

    Äänestä

  • Mailis kirjoitti:

    Taidat olla itse parturi vastauksesi perusteella.
    Kävin tammikuussa ja hinta oli sama kuin syksyllä. Ei siis hinta noussut, eikä laskenut ainakaan ainakaankäymälläni parturilla.

    Luoja kaikkia ihmisiä siunatkoon jos minä olisin parturi.

    Miesten hiustenleikkuussa on aivan normaalia että puolen tunnin työstä joutuu maksamaan 17-20 euroa alvineen.

    Kumminkin kilpailua on sen verran että hinnat pysyy "kurissa". Ei kukaan käy huonolla parturilla vaikka se leikkaisi vitosella.

    Äänestä

  • entodellakaan kirjoitti:

    Kyllä on hidas leikkaaja, jos miehen tukassa..normaalissa..menee puoli tuntia aikaa. Muuten aika kova tuntitaksa ja vielä ilman kuittia.

    Äänestä

  • Mailis kirjoitti:

    Taidat olla itse parturi vastauksesi perusteella.
    Kävin tammikuussa ja hinta oli sama kuin syksyllä. Ei siis hinta noussut, eikä laskenut ainakaan ainakaankäymälläni parturilla.

    oli noussut naisten hiustenleikkuu 2euroa..

    Äänestä

käynyt ja hinta on sama,kun ennenkin.Työn kesto n.15 min.

Äänestä

Eikö se ole ihan sama mitä maksaa kunhan vaan saa hyvää palvelua.. Ihme köyhiä kun poraa jostain eurosta mikä on toisille ansio leipätyöstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyröläinen kirjoitti:

Oletko huomannut parturien hintojen paikkakunnalla laskevan sen jälkeen, kun niiden ALV laski? Itse en ole vielä käynyt tämän vuoden puolella parturissa, joten olisi kiva tietää hintatasosta tällä hetkellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu