Kokoomus

Kokoomus ei halua alentaa ruuan arvonlisäveroa. Hyvä se on kokoomuksen sanoa. Kaikilla tämän puolueen jäsenillä on paksu lompakko ja mahat aina täynnä. Lisäksi jokaisella kokoomuslaisella menee suhteellisen hyvin. Köyhien ja pienituloisten sekä keskituloisten ei kuitenkaan kannata kokoomusta äänestää. Demarit voisivat yhtyä kokoomuksen kanssa. Eihän se Eero Heinäluomakaan ruuan arvonlisäveron alennusta kannata.
3326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pyllistää toisaalle.
Kokoomus ajaa monenlaisten ihmisten etuja, mutta varmaan on niin, että kokoomuksen äänestäjäkunnasta suurimmalla osalla menee taloudellisesti hyvin ja silloin kokoomuksen tavoitteiden pitääkin tukea kannattajakunnan etuja ja toiveita.
Toisaalta inhimillisyys ja vastuunkantaminen ei ole suljettu pois kokoomuksen ideologiasta.
Jos ruoan alvia pienennetään, millä tavalla korvataan verotulojen pieneminen? Sosiaaliturvan heikennyksillä, lapsilisien pienentämisellä, eläkkeiden supistuksilla???

Äänestä

Verojen alentaminen on vain vaalipuheita. Olipa sitä vastaan tai sen puolesta, niin aivan turha vaaliteema se on.

Yrittäkää ihmiset nyt ymmärtää, että teitä viilataan linssiin ja pahasti. Näin vaalien alla luvataan sekä parannuksia toimeentuloon että kaikenlaisia veronalennuksia. Jokaiselle kysyjälle luvataan lisää rahaa. Järkikin sen sanoo, ettei valtiolla ole varaa kaikkeen.

Jos ruuan arvonlisäveroa alennetaan, se tulee KAIKILLE. Sitä markkinoidaan nyt nimenomaan helpotuksena köyhille, mutta sitä se ei ole. Köyhä saisi kyllä jonkin leivän enemmän kuukaudessa, mutta rikas saisi tulojensa mukaisessa suhteessa paljon enemmän niitä leipiä.

Köyhien kannalta olisi paljon tärkeämpää turvata peruspalvelujen säilyminen ja samalla siirtyä kohti kansalaispalkkaa tai perustoimeentuloa.

Sitä paitsi ruuan arvonlisäveron alentaminen ei tuntuisi sellaisenaan kansalaisen ruokabudjetissa, vaan osa alennuksesta valuisi kauppiaiden taskuihin "voittoina".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja nälänhätä kirjoitti:

Kokoomus ei halua alentaa ruuan arvonlisäveroa. Hyvä se on kokoomuksen sanoa. Kaikilla tämän puolueen jäsenillä on paksu lompakko ja mahat aina täynnä. Lisäksi jokaisella kokoomuslaisella menee suhteellisen hyvin. Köyhien ja pienituloisten sekä keskituloisten ei kuitenkaan kannata kokoomusta äänestää. Demarit voisivat yhtyä kokoomuksen kanssa. Eihän se Eero Heinäluomakaan ruuan arvonlisäveron alennusta kannata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu