Jos risteykseen tultaessa on kaksi kaistaa ja aikomus on ajaa suoraan niin kummalle kaistalle pitää ryhmittyä jos ei ole erikseen merkitty?
Risteysajo?
27
15324
Vastaukset
- Niih..
Jos et ole kääntymässä mihinkään, et tietenkään myös ryhmity mihinkään. Eli pysyt vain samalla kaistalla.
- on se
oikeen puolimmainen kaista.
- dsgsgds
Jos risteykseen tulee kaksi kaistaa ja eteenpäin menee vain yksi niin oikea kaista jatkuu suoraan. Vaikka silmämitalla näyttäisi että oikeakaista loppuu ja vasen jatkaa suoraan, eikä tätä ole merkitty niin lain mukaan oikea kaista jatkuu ja vasen loppuu. Eli jos kolahtaa niin se, jolla on vasen kylki rutussa on oikeassa.
- inssi
Niin, tuo on mielenkiintoinen kysymys.
Asuinkaupungissani on ainakin kaksi katua, joissa on tuo mainitsemasi tilanne. Eli risteyksen kohdalla katu on niin leveä, että siinä voi ajaa kaksi rinnakkain, mutta ei ole kaistamerkintöjä. Eli vasemmalle kääntyvä ryhmittyy keskiviivan viereen ja suoraan ajava ryhmittyy oikeaan reunaan. Risteyksen jälkeen katu jatkuu niin, että oikeanpuoleiselta kaistalta suoraan ajettaessa on koukattava vähän vasemmalle, että pääsee takaisin kaistalle. Pienen ongelman muodostaa tuo ajoratamerkintöjen puute. Sen takia vissiin noissa risteyksissä näkee sitäkin, että ikäänkuin vasenta kaistaa jatketaankin suoraan.
Kun opetin poikaani opetusluvalla, kysyin tätä asiaa poliisilta netin kautta, mutta en saanut mitään vastausta. Voisitko laittaa linkin tieliikennelain kohtaan, jossa tuo asia on kerrottu.
- Jaska Parruna
Koska silloin molemmat kaistat jatkuvat risteyksen jälkeen, muuten olisi merkit.
- Uuuno
Ensinnäkin kiitoksia vastauksista!
Lähinnä tarkoitin juuri sellaista risteystä mihin tultaessa on kaksi kaistaa mutta suoraan jatkuvia on vain yksi. Ongelmallisia ovat juuri sellaiset risteykset joissa ei ole merkintöjä/merkkejä ja suoraan menevä kaista jatkuukin enempi sen vasemman kaistan kohdalla tien toisella puolen.- "tietoa"
Kahden kaistan kaventuessa yhdeksi...katsotaan oiken puoleisen kaistan jatkuvan.
- "tietoa"
Pysy omalla puolella, Suomessa on oikean puoleinen liikenne, siis älä ryhmity vastaantulevien puolelle=)
- flkfdjklgdfjklgfdkljgdfkjlg
Kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa liikenne kyllä sujuu ilman lakiakin. Kun kaksi kaistaa muuttuu yhdeksi, se kympi on edellä menee ensin. Vuorotellen molemmilta kaistoilta vetoketjuperiaatteella.
- ajelija156v0,1
eikös opettaja ole sanonut että suoraan ja oikealle käännyttäessä pääsääntöisesti ryhmitytään kaistan oikeaan reunaan
taasen vasemmalle käännyttäessä kaistan vasempaan reunaan - opetinko oikein
ajoväylä tulee yksikaistaisena stop merkki risteykseen leventyen stopviivan kohdalla niin että siihen mahtuu 3 autoa rinnan,miten ryhmitytään,oma käsitykseni on vasemmalta käännytään vasemmalle, keskeltä suoraan, oikealta oikealle tai suoraan ???
- Anonyymi
Tällainen läheltä piti -tapaus sattui tänään, tavalliselta yksikaistaiselta kadulta tultiin risteykseen joka on niin leveä että kaksi autoa mahtuu rinnan. Risteyksestä pääsee oikealle, vasemmalle tai suoraan. Ei ole mitään ajoratamaalauksia eikä edes muita nuoliopasteita.
Olin menossa suoraan joten vedin auton kadun oikeaan reunaan. Takana tulija tuli rinnalle joten ajattelin hänen kääntyvän vasemmalle mutta hänkin meni suoraan. Onneksi huomasin sen ja en ohjannut vasemmalle. Jouduin jarruttamaan kun suojatietä lähti ylittämään jalankulkija ja senkin vuoksi että tila loppui risteyksen toisella puolella. Vasemmalta suoraan lähtenyt jättäytyikin sitten taakseni ja päästiin sitten eteenpäin peräkkäin ajamalla, ilman peltien kolinaa.
Kaipa tästä läheltä piti -tapauksesta pitää oppina ottaa se että taitaisi olla viisainta tällaisissa risteyksissä pysytellä niin keskellä kaistaa että kukaan ei pääse rinnalle vasemmalta eikä oikealtakaan ja tarkkailla edelleen mitä ympärillä tapahtuu.- Anonyymi
Tarinasi tarvitsee täydennyksiä.
”tavalliselta yksikaistaiselta kadulta tultiin risteykseen joka on niin leveä että kaksi autoa mahtuu rinnan. Risteyksestä pääsee oikealle, vasemmalle tai suoraan. Ei ole mitään ajoratamaalauksia eikä edes muita nuoliopasteita.”
Silloin siinä kohtaa katua on 2 kaistaa.
”hänkin meni suoraan. Onneksi huomasin sen ja en ohjannut vasemmalle.”
Miksi olisit ohjannut vasemmalle, jos sama tila jatkuu risteyksen jälkeen?
”Jouduin jarruttamaan kun suojatietä lähti ylittämään jalankulkija ja senkin vuoksi että tila loppui risteyksen toisella puolella.”
Jalankulkijalla ei ole tähän mitään vaikutusta. Miksi tila loppui risteyksen jälkeen?
- 5372 - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

- 5372 -1. katu ei siis jatku mihinkään suuntaan 2-kaistaisena.
2. katu jatkuu yksikaistaisena risteyksen toisella puolella eteenpäin ja on muotoiltu siten että jos tulee risteykseen oikeassa laidassa, joutuu vähän ohjaamaan vasemmalle risteystä ylittäessä suoraan jatkaessa.
3. katu siis kaartuu niin että olisi pitänyt ohjata oikealle osuakseen kadulle mutta rinnalle tulleen auton vuoksi en voinut ohjata oikealle jolloin kadun reuna alkoi tulla vastaan. Lisäksi tietysti piti väistää suojatietä ylittänyt jalankulkija.
Jatkossa siis aion tässä risteyksessä mennä vaan niin keskellä ettei kukaan pääse rinnalle kummaltakaan puolelta vaikka siinä sitten estää hieman liikenteen sujumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. katu ei siis jatku mihinkään suuntaan 2-kaistaisena.
2. katu jatkuu yksikaistaisena risteyksen toisella puolella eteenpäin ja on muotoiltu siten että jos tulee risteykseen oikeassa laidassa, joutuu vähän ohjaamaan vasemmalle risteystä ylittäessä suoraan jatkaessa.
3. katu siis kaartuu niin että olisi pitänyt ohjata oikealle osuakseen kadulle mutta rinnalle tulleen auton vuoksi en voinut ohjata oikealle jolloin kadun reuna alkoi tulla vastaan. Lisäksi tietysti piti väistää suojatietä ylittänyt jalankulkija.
Jatkossa siis aion tässä risteyksessä mennä vaan niin keskellä ettei kukaan pääse rinnalle kummaltakaan puolelta vaikka siinä sitten estää hieman liikenteen sujumista.”3. katu siis kaartuu niin että olisi pitänyt ohjata oikealle osuakseen kadulle mutta rinnalle tulleen auton vuoksi en voinut ohjata oikealle jolloin kadun reuna alkoi tulla vastaan.”
Hauskasti ilmaistu.
Kait ymmärsin oikein, että ”oikea reuna kavensi kadun” ja sinä jatkoit tätä reunaa. Sinä ajat ensin.
Vasurikin saa ajaa suoraan. Lähdössä ei pitäisi kummemmin ihmetellä ja arkailla. Tottakai tarkkaillaan huolella sitä vasuriakin, mutta mennään epäröimättä. Vasuri saattaa luulla, että käännyt oikealle eikä vahdi sinua.
Se vasuri kysyy täällä sitten seuraavana pvnä ”miksi yx stanan sika tunki eteen”, niin joku selittää.
Joku laittoi aikaisemmin jutun kuvien kera. Kiitos hälle
https://www.ts.fi/teemat/auto ja liikenne/165563/Kapenevien katujen Turku
Linkistä puuttuu tilanne, jossa on reunassa pysäköintikielto ja sallittu vaikka öisin. Päivällä tai yöllä pysäköity auto on väliaikainen este kuten lumikasa tms. ja vasuri ajaa ensin. Se ei ole merkitty parkkipaikaksi.
”Jatkossa siis aion tässä risteyksessä mennä vaan niin keskellä ettei kukaan pääse rinnalle kummaltakaan puolelta vaikka siinä sitten estää hieman liikenteen sujumista.”
Ei tunnu oikein hyvältä ( ainakaan kaikissa tapauksissa ), kun tilaa on nykyään niin hintsusti. Tilaa pitäisi aina käyttää kokonaan mahdollisimman tarkasti, mutta ei yksin.
Laita vielä tänne kadunnimet.
- 5372 - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”3. katu siis kaartuu niin että olisi pitänyt ohjata oikealle osuakseen kadulle mutta rinnalle tulleen auton vuoksi en voinut ohjata oikealle jolloin kadun reuna alkoi tulla vastaan.”
Hauskasti ilmaistu.
Kait ymmärsin oikein, että ”oikea reuna kavensi kadun” ja sinä jatkoit tätä reunaa. Sinä ajat ensin.
Vasurikin saa ajaa suoraan. Lähdössä ei pitäisi kummemmin ihmetellä ja arkailla. Tottakai tarkkaillaan huolella sitä vasuriakin, mutta mennään epäröimättä. Vasuri saattaa luulla, että käännyt oikealle eikä vahdi sinua.
Se vasuri kysyy täällä sitten seuraavana pvnä ”miksi yx stanan sika tunki eteen”, niin joku selittää.
Joku laittoi aikaisemmin jutun kuvien kera. Kiitos hälle
https://www.ts.fi/teemat/auto ja liikenne/165563/Kapenevien katujen Turku
Linkistä puuttuu tilanne, jossa on reunassa pysäköintikielto ja sallittu vaikka öisin. Päivällä tai yöllä pysäköity auto on väliaikainen este kuten lumikasa tms. ja vasuri ajaa ensin. Se ei ole merkitty parkkipaikaksi.
”Jatkossa siis aion tässä risteyksessä mennä vaan niin keskellä ettei kukaan pääse rinnalle kummaltakaan puolelta vaikka siinä sitten estää hieman liikenteen sujumista.”
Ei tunnu oikein hyvältä ( ainakaan kaikissa tapauksissa ), kun tilaa on nykyään niin hintsusti. Tilaa pitäisi aina käyttää kokonaan mahdollisimman tarkasti, mutta ei yksin.
Laita vielä tänne kadunnimet.
- 5372 -On näköjään mennyt yöllä oikea ja vasen sekaisin, katu siis kaartuu VASEMMALLE eikä oikealle jolloin kadun oikea reuna alkoi tulla vastaan.
Tuommoinen paikka:
https://goo.gl/maps/Le4mKhHBLqUurUjC6 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On näköjään mennyt yöllä oikea ja vasen sekaisin, katu siis kaartuu VASEMMALLE eikä oikealle jolloin kadun oikea reuna alkoi tulla vastaan.
Tuommoinen paikka:
https://goo.gl/maps/Le4mKhHBLqUurUjC6Jep jep.
Kuvan pääliikennesuunat lienee tuossa vasemmalle ja oikealle.
Jos ei mapsin kuva pahemmin vääristä, niin tuossa olisi hyvä odotuspaikka suoraan ajolle hitaalla vehkeellä keskellä kahden kaistan päällä suojatien takana.
Vasemmalle ja oikealle kääntyvät pääsisi esteettä.
Näppärä levennys muutenkin, kun pääsee valkkaamaan suoraan ajon kaistan riippuen kääntyvistä. Savossa hemmotellaan ja tilaa on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. katu ei siis jatku mihinkään suuntaan 2-kaistaisena.
2. katu jatkuu yksikaistaisena risteyksen toisella puolella eteenpäin ja on muotoiltu siten että jos tulee risteykseen oikeassa laidassa, joutuu vähän ohjaamaan vasemmalle risteystä ylittäessä suoraan jatkaessa.
3. katu siis kaartuu niin että olisi pitänyt ohjata oikealle osuakseen kadulle mutta rinnalle tulleen auton vuoksi en voinut ohjata oikealle jolloin kadun reuna alkoi tulla vastaan. Lisäksi tietysti piti väistää suojatietä ylittänyt jalankulkija.
Jatkossa siis aion tässä risteyksessä mennä vaan niin keskellä ettei kukaan pääse rinnalle kummaltakaan puolelta vaikka siinä sitten estää hieman liikenteen sujumista.Keskusteluista aivan vastaava risteys löytyy myös paikkakunnaltani, ehkä samakin. Täällä risteystä muutettiin jo vuosia sitten syystä koska siitä on huono näkyväisyys oikealle. Ja yritettiin estää tilanne, ettei monta autoa olisi rinnakkain, mutta epäonnistuttiin. Rinnakkaiset autot lisäävät jo ennestäänkin huonoa näkyvyyttä oikealle. Itse suoraan ajaessani ajan keskelle, josta hyvä näkyväisyys oikealle. Kerran ajoi poliisiauto perässäni, ja ajoi aivan samaa linjaa. Näin ajelen kiertoliittymää odotellessa. Enkä muutenkaan ymmärrä montaa autoa rinnakkain muuten rauhallisessa risteyksessä, missä kellään ei luulisi kiirettä olevan muutaman sekunnin odotteluun.
- Anonyymi
Miten ryhmitytte tässä jos olette menossa suoraan?
https://maps.app.goo.gl/brdgVpxYJQZ6JfJs8- Anonyymi
Oon varma että jos on menossa suoraan ja ryhmittäytyy oikealle, niin takana tuleva vetää rinnalle ja sitten pellit kolisee ku lähdetään samaan aikaan liikkeelle.
- Anonyymi
Paikkaa ennestään tuntematta ryhmittyisin oikealle. Jos lähdetään viereisen kanssa suoraan samaan aikaan, niin valvoisin, että se jättäytyy jälkeen. Jos ei jättäydy, niin minä jättäydyn ja sitten torvi ja sormimerkit.
Ei sitä kolareita pidä ajaa....
Jos tunnen paikan ja eniten liikennettä kääntyy oikealle ( niinkuin vaikuttaa ), niin ryhmityn vasemmalle kaistalle jättäen oikealle kääntyville oman kaistan. Liikkeelle lähtiessä vahdin oikealla kaistalla olevien käytöstä.
Oikean kaistan vino pysäytysviiva yrittänee vihjaista, että kääntyville.
- 5372 - - Anonyymi
Tuohan on visuaalisesti aivan selkeä paikka. "Rymitytään" kohti sitä suoraan menevää tietä eli melko vasempaan laitaan mutta ei ihan sinne kiinni. Oikealle kääntyvät menevät sitten tuonne selkeästi oikealle kääntyvään tien laitaan jossa jo pysäytysviivan kääntö osoitta suunnan.
Homma "viimeistellään" tietysti sillä että käännyttäessä käytetään vilkkua, suoraan ajaessa ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oon varma että jos on menossa suoraan ja ryhmittäytyy oikealle, niin takana tuleva vetää rinnalle ja sitten pellit kolisee ku lähdetään samaan aikaan liikkeelle.
Paikallinen liikenneopettaja sanoi näin: suoraan ajava ajaa risteykseen niin, että vasemmalle ei sovi autoa, siis kahta autoa rinnakkain, kummankin tarkoituksena ajaa suoraan. Eli jos risteksessä on jo auto (vilkku vasemmalle, tai ajaa suoraan) sen oikealle puolelle ei ajeta, paitsi ne jotka kääntyvät oikealle. Tämä on oikea käytäntö ja vältetään kolarit.
- Anonyymi
Samantyyppisessä risteyksessä Pulkilassa nelostien ja Iisalmentien risteyksessä Pulkkilan kylän suunnasta tullessa inssiajo hylätiin sen takia, että ajo-oppilas ryhmittyi kuten kuvan auto ja eteni siitä suoraa yli omalla vuorollaan. Olisi pitänyt ryhmittyä keskelle ja sitten ohjata risteyksen päällä hieman vasemmalle, jotta pystyisi etenemään suoraan. Ongelmana on se, että ajokaistan määritelmä kuuluu jotenkin näin. Kaista on ajoradan osa, johon mahtuu nelipyöräisten ajonneuvojen jono. Entä silloin kun autoja mahtuu periaatteessa viivalle rinnakkain kolme tai viisi, mutta risteys on niin nopeasti levenevä, ettei voi muodostua kuin kaksi jonoa. Montako autoa pitää olla, että voidaan puhua jonosta, eli kuvitteellisesta kaistasta tilanteessa, jossa ajoradalla ei ole kaistamerkintöjä. 1 auto ei ole jono, Onko 2 ajoneuvoa jono? Vai pitääkö olla kolme?
- Anonyymi
Jatketaan tätä aihetta tämmösellä tapauksella :
yksisuuntainen tie A, risteyksessä 3 kaistaa rinnakkain ja niillä tieopasteet näin
- oikea kaista - nuoli oikealle
- keskimmäinen kaista - nuolet suoraan ja vasemmalle
- vasen kaista - nuoli vasemmalle
Vasemmalle kääntymisen jälkeen tiellä B on 2 kaistaa.
Jos kääntyi vasemmanpuoleiselta kaistalta, tulee "automaagisesti" vasemmanpuoleiselle kaistalle.
Mistä tietää että ei pitäisikään ajaa sitä B:n vasemmanpuoleista kaistaa vaan pelkästään sitä B:n oik.puoleista kaistaa?
Siitä että B-tiellä ei ole merkintää "yksisuuntainen tie" ?- Anonyymi
Uusi tieliikennelaki pudotti pohjan pois tällaiselta esimerkiltä. Risteyksen saa jättää sille kaistalle joka oman ajokohteen perusteella on järkevintä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi tieliikennelaki pudotti pohjan pois tällaiselta esimerkiltä. Risteyksen saa jättää sille kaistalle joka oman ajokohteen perusteella on järkevintä.
Voi olla. Esimerkki pohjautui tapaukseen jossa 2 rinnakkaista autoa kääntyi vasemmalle, ja sitten se vasemmanpuoleinen kohtasikin vastaantulevan auton.
Pitää käydä tarkistamassa asia, koska voikin olla niin että tuolta keskimmäiseltä kaistalta ei saanutkaan kääntyä vasemmalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845