vahingonkorvausta kunnaltako?

Oikein vituttaa lukea kun eräät tahot tuntuvat iloitsevan siitä, että OKT- ja mökin omistajat joutuvat myymään omaisuuttaan kymmeniätuhansia alle markkinahinnan. Ja kaikki valtuuston tekemän idiootti päätöksen takia.

Kuka helvetin pöllö oikeasti uskoo, että jätteenpolttolaitoksella pelastetaan työpaikkoja paikallisissa teollisuuslaitoksissa. Kai te vouhkaajat olette selvillä siitä, että paikalliset yksiköt ovat metsäliiton omistamia.

VAPO:sta metsäliitto omistaa 49% ja Suomen valtio 51%. Ei vähemmistöosakkaat aikaisemminkaan ole osakeyhtiön suuntaa ja kauppoja hinnoitelleet. Valtio omisteisella yrityksellä ei lain mukaan ole oikeutta suosia yksittäisiä yrityksiä. VAPO:n vähemmistöosakas ei yksin pysty lupaamaan/myymään energiaa alle vallitsevan markkinahinnan. Jos näin tapahtuu kyse on rikoksesta meitä veronmaksajia (omistajia 51%) kohtaan.

Turha on myöskin väittää, että kannattavuusongelmien takana on kohonneet energiakustannukset. Todellinen syy löytyy "sylttytehtaalta", joista muutama esimerkki.
1. Paperin täydet markkinat ja mailmanmarkkinahintojen lasku.
2. Raakapuun kohonneet hinnat (hyvä metsäliiton omistajat).
3. Eräiden palkansaajien ahneus. He ovat omalla toiminnallaan vahvasti osasyyllisiä kannattavuusongelmiin. Ammattikoulupohjalla DI:n palkoille ja ylikin. Mistä??? Ei mikään yritys nykyaikana pysty em. syistä maksamaan hervottomia palkkoja monitorin seuraamisesta. Ja se kuuluisa viimeinen pykälä, voi ....kle. Katsokaa peiliin hyvät "palkansaajat".

Syy miksi tätä laitosasiaa on ajettu kuin käärmettä pulloon lienee se, että eräiden paperia ja puutavaraa valmistavien yritysten omistajat ovat keksineet uuden busineksen, jolla ei vielä ole kovaa kilpailua. Tavoitteena paremmat voitot kuin nykyteollisuus voi antaa.
Voimme olla varmoja, että 10v kuluttua paikallinen teollisuus (jos se vielä on paikkakunnalla) ruikuttaa samoista kannattavuusongelmista.

Ja nyt itse aiheeseen, joka koskee meitä vahingonteon kohteeksi joutuneita tahoja. Muiden eikä varsinkaan "eräiden palkansaajien" ei tarvitse vaivautua vastaamaan.

Lienee paikallaan valmistella vahingonkorvausvaatimusta/joukkokannetta tms. kunnan päättäjiä ja vastuullisia tahoja vastaan.
Jos ja kun me kyröskoskelaiset häviämme kiinteistökaupoissa kymmeniätuhansia euroja, täytyy joku vastuullinenkin löytyä. Jonkilainen lain suoja meilläkin täytyy olla vai onko tämä todella vanhan itäsaksan meininkiä.

Nimilistat kiertämään, olkaa valmiina.

Joku kirjoitti aikaisemmin, että oikeus voitti. Ei oikeus ole tämän asian suhteen vielä kokoontunutkaan, mutta kokoontuu kyllä kunhan asiat saadaan valmisteltua valmiiksi.
532504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Rankka kirjoitus surullista mutta totta.Aivan lähimpiä asuntoja,
kesämökkejä ja rakentamattomia tontteja ei saa myytyä kuin
pilkkahinnalla.Mitä sanot tähän Sari tai Ville.

Äänestä

Itte kysyn ja vastaan, niin saan "mitä-tilasinkin"..
Kiellän vielä erikseen muiden vastaukset. Komeeta!

Alle markkinahinnan??

Ei voi pitää paikkaansa, tai verottaja kiinnostuu..

Oletko itse myymässä ja eikö kukaan suvaitse maksaa hintaa, jonka kuumeissasi aikoinaan suoritit, vai kenen kaupoista vedät nuo kymppitonnit??

Pannaas ny jäitä hattuun!

Tampereen maistraatin, Ikaalisten toimipisteestä saa tiedon, mihin hintaan kiinteistöjä kotikadullasi on myyty.
Ne tiedot on julkisesti, kenen vaan hankittavissa.

Väitän, ettei sieltä mitään yleistä kiinteistöjen hintojen romahdusta ole luettavissa.

-----------------

Jos kävisi niin huonosti, että paperitehdas meiltä loppuisi, niin silloin putoisi kämppien hinnat totaalisesti :(

Rauhaa.. ei paniikkia. pyydän.

Äänestä
  • pitää nyt vain sopeutua tilanteeseen johon ollaan nyt menty! Iso kiitos päättäjille ja äänestäjille!! turha on marista ja narista ..sitä saa mitä tilaa,ei muuta kuin mökit ja tilukset myyntiin,kun vielä on mahdollisuus. Turha tääl on inistä äänetystuloksesta,rupee jo vaan kattelee uutta paikkaa vaik..mouhijärveltä jos ei kiinosta täällä asuu?? alkaa suorastaan vituttaa nää kaiken maailman inisijät ja suuren luokan inisijät!!POLTTOLAITOS TULEE..OLETKO VALMIS!!!

    Äänestä

  • kyrön asukas kirjoitti:

    pitää nyt vain sopeutua tilanteeseen johon ollaan nyt menty! Iso kiitos päättäjille ja äänestäjille!! turha on marista ja narista ..sitä saa mitä tilaa,ei muuta kuin mökit ja tilukset myyntiin,kun vielä on mahdollisuus. Turha tääl on inistä äänetystuloksesta,rupee jo vaan kattelee uutta paikkaa vaik..mouhijärveltä jos ei kiinosta täällä asuu?? alkaa suorastaan vituttaa nää kaiken maailman inisijät ja suuren luokan inisijät!!POLTTOLAITOS TULEE..OLETKO VALMIS!!!

    Alkuperäistä viestiä kunnolla?

    ........Muiden eikä varsinkaan "eräiden palkansaajien" ei tarvitse vaivautua vastaamaan.......

    Äänestä

... on se, että jätteenpolttolaitoksen avulla ei metsäteollisuuden työpaikkoja Suomessa pelasteta. Ei myöskään Kyröskoskella.

Sen sijaan maailman ilmastoa pelastetaan taas hitusen, samoin Suomea yhä pahemmin vaivaavaa energiapulaa. Kyseessä on ennen kaikkea ekologinen teko.

Äänestä
  • Luulempa, ettei kukaan tällä palstalla kirjoittavista vastustajista ole jätteenpolttoa vastaan. Ongelman ydin on juuri laitoksen sijaintipaikka.

    Olen seurannut kirjoituksiasi Kyrönmies, se totuus niistä löytyy, että jätteenpoltto on tulevaisuudessa varmasti parempi vaihtoehto kuin maahan hautaaminen.

    MUTTA ei jätteenpoltoakaan ihan missä tahansa tule tehdä. Tässä tapauksessa sitä ei pidä tehdä nyt suunnitellussa paikassa. Rakentakoot ko. laitoksen johonkin järkevään paikkaan, kyllä sinne sähkölinjat pystytään rakentamaan syntyvän energian siirtoa varten.
    Sähkölle on aina kysyntää ja menee varmasti kaupan. Paikalliset laitokset pystyvät tuottamaan tarvitsemansa höyryn nykyisellä kombilaitoksella.

    Pelkäämpä, ettet sinäkään pysty perustelemaan miksi laitoksen tulisi sijaita juuri Kyröskoskella omakotialueen, vedenottamon ja toistaiseksi kohtuullisen puhtaan Kyrösjärven välittömään läheisyyteen.

    Äänestä

  • hyvä kyrönmies olet just oikeessa.
    demokratia voitti eläköön polttolaitos hip hip hurraa

    Äänestä

  • ei kyllä pelasteta paskaakaan maailman ilmastoa.
    tuloksena että lompakkosi paksunee ja joku lapsistamme saa syövän...hip hip hurraa!!!!!

    Äänestä

  • polttolaitoksen puolesta kirjoitti:

    hyvä kyrönmies olet just oikeessa.
    demokratia voitti eläköön polttolaitos hip hip hurraa

    kiitos!....tuu meidän saunaan niin ollaan sitä "hups pudotin saippuan leikkiä"

    Äänestä

  • polttolaitoksella kirjoitti:

    ei kyllä pelasteta paskaakaan maailman ilmastoa.
    tuloksena että lompakkosi paksunee ja joku lapsistamme saa syövän...hip hip hurraa!!!!!

    jätevuoret vähenee ja saamme energiaa kaupan päälle,eikä se mitään syöpä riskiä aiheuta.hip hip hurraa päättäjille polttolaitoksen puolesta

    Äänestä

  • polttolaitoksen puolesta kirjoitti:

    jätevuoret vähenee ja saamme energiaa kaupan päälle,eikä se mitään syöpä riskiä aiheuta.hip hip hurraa päättäjille polttolaitoksen puolesta

    teille hehkuttajille! tännekin päin sitä kaavailtiin mutta onneks te se otatte ettei meidän lapset sairastu dioksiinin aiheuttamaan SYÖPÄÄN!!!!! hähähähähähähähäääääää!!!!!!

    Äänestä

  • ja haluisin sanoo kirjoitti:

    sinä ressukka olet hengittänyt suomen paskasinta ilmaa jo kauan jos kerra hesasta oot

    Äänestä

  • polttolaitoksen puolesta kirjoitti:

    sinä ressukka olet hengittänyt suomen paskasinta ilmaa jo kauan jos kerra hesasta oot

    dioksiinihöyryjä hengitellä. buaahahahahahahaaa
    köh köh !!aiheuttaa kuulemma syöpää!!!xD

    Äänestä

  • halvalla menee kirjoitti:

    Luulempa, ettei kukaan tällä palstalla kirjoittavista vastustajista ole jätteenpolttoa vastaan. Ongelman ydin on juuri laitoksen sijaintipaikka.

    Olen seurannut kirjoituksiasi Kyrönmies, se totuus niistä löytyy, että jätteenpoltto on tulevaisuudessa varmasti parempi vaihtoehto kuin maahan hautaaminen.

    MUTTA ei jätteenpoltoakaan ihan missä tahansa tule tehdä. Tässä tapauksessa sitä ei pidä tehdä nyt suunnitellussa paikassa. Rakentakoot ko. laitoksen johonkin järkevään paikkaan, kyllä sinne sähkölinjat pystytään rakentamaan syntyvän energian siirtoa varten.
    Sähkölle on aina kysyntää ja menee varmasti kaupan. Paikalliset laitokset pystyvät tuottamaan tarvitsemansa höyryn nykyisellä kombilaitoksella.

    Pelkäämpä, ettet sinäkään pysty perustelemaan miksi laitoksen tulisi sijaita juuri Kyröskoskella omakotialueen, vedenottamon ja toistaiseksi kohtuullisen puhtaan Kyrösjärven välittömään läheisyyteen.

    On varmasti totta, että polttolaitoksen "oikeasta" paikasta voidaan keskustella loputtomiin - niinpä en siihen suurempaa kantaa ole ottanutkaan.

    Kyllä Kyrösjärven saastuttamisesta on maatalous huolehtinut jo vuosikymmeniä. Pappilanjoesta on huolehtinut kartonkitehdas. Eikö sitä kartonkitehdasta muuten aikoinaan voitu pystyttää jonnekin korpeen eikä uljaan kosken partaalle maisemaa ja ihmisten virkistystä pilaamaan?

    Sitä paitsi kirkonkylän pappilanmetsän takana on vuosikymmeniä sijainnut jäteveden puhdistuslaitos, mikä aikoinaan 70-luvulla työnsi ylitäyttövedet suodattamattomana suoraan Pappilanjokeen. Vaan eipä voi sitäkään laitosta siirtää 30 km:n päähän metsään.

    Äänestä

  • tartte poltolaitos kirjoitti:

    dioksiinihöyryjä hengitellä. buaahahahahahahaaa
    köh köh !!aiheuttaa kuulemma syöpää!!!xD

    olet sinä aikamoinen tollo,laitoksen korkea piippu huolehtii että höyryt ajautuu tuulen mukana kauas,sopiva pohjoistuuli niin tulee sinne hesaan asti saat sit haistella.heheheheheheheheheheheheheheheh hip hip hurraa olet vähän yksinkertainen hesasasta nääs

    Äänestä

  • ja haluisin sanoo kirjoitti:

    teille hehkuttajille! tännekin päin sitä kaavailtiin mutta onneks te se otatte ettei meidän lapset sairastu dioksiinin aiheuttamaan SYÖPÄÄN!!!!! hähähähähähähähäääääää!!!!!!

    Ei tämä kaveri mistään hesasta ole, korkeintaa äiskän ja iskän kanssa on kerran linnanmäellä käynyt. Paikallinen "herrasmies" joka pyrkii provosoimaan ihmisiä haukkumaan toisiaan.

    Taitaa olla sama kaveri, joka jättää talojen ostotarjoukset Isabellan kautta.

    Niinhän sitä sanotaan, että meitä on moneen junaan ja osa jää vielä asemallekkin.

    Äänestä

  • Kyrönmies kirjoitti:

    On varmasti totta, että polttolaitoksen "oikeasta" paikasta voidaan keskustella loputtomiin - niinpä en siihen suurempaa kantaa ole ottanutkaan.

    Kyllä Kyrösjärven saastuttamisesta on maatalous huolehtinut jo vuosikymmeniä. Pappilanjoesta on huolehtinut kartonkitehdas. Eikö sitä kartonkitehdasta muuten aikoinaan voitu pystyttää jonnekin korpeen eikä uljaan kosken partaalle maisemaa ja ihmisten virkistystä pilaamaan?

    Sitä paitsi kirkonkylän pappilanmetsän takana on vuosikymmeniä sijainnut jäteveden puhdistuslaitos, mikä aikoinaan 70-luvulla työnsi ylitäyttövedet suodattamattomana suoraan Pappilanjokeen. Vaan eipä voi sitäkään laitosta siirtää 30 km:n päähän metsään.

    vai etkö sitten sais massii kukkaroos?

    On varmasti totta, että polttolaitoksen "oikeasta" paikasta voidaan keskustella loputtomiin - niinpä en siihen suurempaa kantaa ole ottanutkaan.
    => kuka sun kantaas on kysynytkään?

    Äänestä

  • kait kirjoitti:

    Ei tämä kaveri mistään hesasta ole, korkeintaa äiskän ja iskän kanssa on kerran linnanmäellä käynyt. Paikallinen "herrasmies" joka pyrkii provosoimaan ihmisiä haukkumaan toisiaan.

    Taitaa olla sama kaveri, joka jättää talojen ostotarjoukset Isabellan kautta.

    Niinhän sitä sanotaan, että meitä on moneen junaan ja osa jää vielä asemallekkin.

    käynyt. kertaakaan en äidin ja isän kanssa.
    täytyykin sulloo kaikki ei poltettavaksi tarkoitettu jäte roskapussiin.
    kertokaa kuis käryää! hehehehehhehe xD

    Äänestä

  • polttolaitoksen puolesta kirjoitti:

    olet sinä aikamoinen tollo,laitoksen korkea piippu huolehtii että höyryt ajautuu tuulen mukana kauas,sopiva pohjoistuuli niin tulee sinne hesaan asti saat sit haistella.heheheheheheheheheheheheheheheh hip hip hurraa olet vähän yksinkertainen hesasasta nääs

    pannaas sit viä muutama patteri roskiin...hip hip hurraa!!

    Äänestä

  • ja monta kertaa kirjoitti:

    käynyt. kertaakaan en äidin ja isän kanssa.
    täytyykin sulloo kaikki ei poltettavaksi tarkoitettu jäte roskapussiin.
    kertokaa kuis käryää! hehehehehhehe xD

    siitä vaan piippu pitää huolen ettei käryt tänne jää kyllä ne kulkeutuu sinne asti ku oikein tuuli puhaltaa voi voi sinua tietämätön

    Äänestä

  • tarastejärvelle kirjoitti:

    vai etkö sitten sais massii kukkaroos?

    On varmasti totta, että polttolaitoksen "oikeasta" paikasta voidaan keskustella loputtomiin - niinpä en siihen suurempaa kantaa ole ottanutkaan.
    => kuka sun kantaas on kysynytkään?

    Tarastejärvi ei sijaitse Hämeenkyrössä. Siksi sitä ei voi rakentaa sinne - menisi nekin työpaikat ja lämpöenergia.

    "=> kuka sun kantaas on kysynytkään?"

    => Sinä itse.

    Äänestä

  • kait kirjoitti:

    Ei tämä kaveri mistään hesasta ole, korkeintaa äiskän ja iskän kanssa on kerran linnanmäellä käynyt. Paikallinen "herrasmies" joka pyrkii provosoimaan ihmisiä haukkumaan toisiaan.

    Taitaa olla sama kaveri, joka jättää talojen ostotarjoukset Isabellan kautta.

    Niinhän sitä sanotaan, että meitä on moneen junaan ja osa jää vielä asemallekkin.

    eri kundi on kirjoitellu hesajuttuja.eipä tullut talotarjouksia lauantaina bellas...tai ainakin muistaisin näin.:)

    Äänestä

  • kyrömään kirjoitti:

    Sulla taisi jäärä henkkarit kotiin etkä päässyt sisälle kippolaan
    ollenkaan,kirjoituksistasi päätellen olet alaikäinen.

    Äänestä

  • jäärä paperit kirjoitti:

    Sulla taisi jäärä henkkarit kotiin etkä päässyt sisälle kippolaan
    ollenkaan,kirjoituksistasi päätellen olet alaikäinen.

    tais mennä ihan pikkasen vikaan sun arvailus.edelleen kyseessä ei hesahemmo.tervetuliaismaljoja vapolle kipattiin lauantaina.teretulemast vapo.:)

    Äänestä

  • kyrömään kirjoitti:

    tais mennä ihan pikkasen vikaan sun arvailus.edelleen kyseessä ei hesahemmo.tervetuliaismaljoja vapolle kipattiin lauantaina.teretulemast vapo.:)

    .., että isabellassa kipotelleista kavereista ei taida löytyä yhtäkään, joka pystuisi ostamaan minkäänlaista OKT:a poussanharjusta. Niistä täytyy nimittäin maksaa satoja tuhansia euroja. Kipotelkaa rauhassa, kalja se ei paljon maksa.

    Äänestä

  • kyrömään kirjoitti:

    tais mennä ihan pikkasen vikaan sun arvailus.edelleen kyseessä ei hesahemmo.tervetuliaismaljoja vapolle kipattiin lauantaina.teretulemast vapo.:)

    No totuushan on, että se porukka joka ..bellassa kopistelee kuppeja, ei pysty ostamaan poussanharjusta yhtäkään OKT:a. Hyvä kun kaljarahoissa pysyvät.

    Kipatkaa rauhassa VAPO:n kunniaksi, mutta älkää kuvitelko itsestänne liikoja, sillä sekin on nähty mikä porukka sinne kaljakuppilaan aina viikonloppuisin taapertaa.

    Äänestä

  • höpö höpö kirjoitti:

    taitaa poussanharjun ruikuttajatkin käydä bellas koska on tiedossa ketä siellä käy.itsestään ei koskaan pidä luulla liikoja,kyllä tässä on ihan mukavasti rahoissa pysytty.hip hip hurraa vapon kunniaksi. :)

    oon samaa mieltä hip hip hurraa polttolaitos

    Äänestä

Ihmettelen suuresti että poussanharjun asukkaat eivät ole nostaneet suurempaa meteliä tästä asiasta. Luulis jo huolestuvan! Te olette avainasemassa tässä kysymyksessä, myös kauhtuan rannan asukkaat. Teiltä ollaan viemässä jotain mistä vastapuoli ei halua edes keskustella. Unelma omasta viihtyisästä kodista ja elinympäristöstä. Tässä on tapahtumassa kauhea vääryys juuri Teitä kohtaan. Nyt rohkeasti toimimaan, tulette saamaan taustatukea koko kunnan alueelta sillä kaveria ei jätetä. Peli kovenee....

"halvalla menee" kirjoitti ja osui ytimeen, totuuden

Äänestä
  • Mutta Poussanharjussa taitavat ne moni "Kyrön työmies" asuakkin. :))

    Äänestä

  • po.laitos vähentäisi asumisviihtyvyyttä!

    Äänestä

  • jo miten kirjoitti:

    po.laitos vähentäisi asumisviihtyvyyttä!

    Kyl sää sen sit huomaat :))

    Äänestä

  • 000 kirjoitti:

    Kyl sää sen sit huomaat :))

    että missä niitä myydään? Voisin heti ostaa pari jos menee reilusti alle markkinahintojen, tai vaikka useammankin. Voisin sit markkinahinnalla myydä ne. Markkinahintahan on se hinta mitä niistä yleisesti on saatavissa.

    Äänestä

  • tarjoustaloja? kirjoitti:

    että missä niitä myydään? Voisin heti ostaa pari jos menee reilusti alle markkinahintojen, tai vaikka useammankin. Voisin sit markkinahinnalla myydä ne. Markkinahintahan on se hinta mitä niistä yleisesti on saatavissa.

    Niin missä niitä on, heti ostan kolme

    Äänestä

  • kans kirjoitti:

    Niin missä niitä on, heti ostan kolme

    ostaisin kans tarjoustalon 1kpl.poussanharjustakin käy.yhteystiedot saa tänään isabellasta. :)

    Äänestä

voi hyvänen aika mitä porua ja marinaa!!
polttolaitos on hyvä tapa tuottaa energiaa ja hävittää jätettä.
hip hip hurraa polttolaitoksen puolesta listat kiertään laitan nimen heti

Äänestä
  • ..jossa maksat minulle vaikkapa 10 000 € "kipurahaa" kiinteistön arvon alentumiskorvausta niin johan loppuu "porut ja marinat". Tässä on kyse meidän perheen henkilökohtaisen omaisuuden arvon alentumisesta. Mahtaako itselläsi olla rahat kiinni vastaavalla tavalla? Epäilen..

    Kaikki ei ole sitä miltä kauempaa katsellen näyttää.

    Äänestä

  • TAPAAMINEN kirjoitti:

    ..jossa maksat minulle vaikkapa 10 000 € "kipurahaa" kiinteistön arvon alentumiskorvausta niin johan loppuu "porut ja marinat". Tässä on kyse meidän perheen henkilökohtaisen omaisuuden arvon alentumisesta. Mahtaako itselläsi olla rahat kiinni vastaavalla tavalla? Epäilen..

    Kaikki ei ole sitä miltä kauempaa katsellen näyttää.

    minähän en sulle mitään maksa,ja kuka on todistanut että asuntojen arvo laskee,sinun kirjoittelu on vaan katkeroituneen paaperusta.
    hip hip hurraa polttolaitos

    Äänestä

  • polttolaitoksen puolesta kirjoitti:

    minähän en sulle mitään maksa,ja kuka on todistanut että asuntojen arvo laskee,sinun kirjoittelu on vaan katkeroituneen paaperusta.
    hip hip hurraa polttolaitos

    Enpä usko kanssa, että asuntojen hinnat laskee..
    Tai eipä ole ainakaan vielä laskeneet taikka tullut uusia taloja myyntiin vaikka niin täällä jossain välissä "lupailtiin"! Muuttaisivat nyt sitten kaikki Ei-Vapolle ihmiset pois niin pääsis ostaan pirtin koskelta! :)

    Äänestä

  • PornoErno kirjoitti:

    juu ja sais vielä halvalla

    Äänestä

  • polttolaitoksen puolesta kirjoitti:

    juu ja sais vielä halvalla

    poussanharjusta kai tulee edukkaasti myyntiin kämppiä lähiaikoina.jostain kuulin tällaista huhua.

    Äänestä

  • marttivainaa kirjoitti:

    poussanharjusta kai tulee edukkaasti myyntiin kämppiä lähiaikoina.jostain kuulin tällaista huhua.

    Täytyypä alkaa kyttään kyseiseltä paikalta kämppää, että vois miäs perheineen hyvään paikkaan muuttaa! Vielä ainakaan ruikuttajat eivät ole pistäneet pirttejä myyntiin.. Tais olla tyhjän puhumista niinkuin kaikki muutkin asiat siellä Ei-Vapo leirissä. Taitaa hankkeen vastustajat koostua kourallisesta ihmisiä jotka asuvat jossain kauempana pääasiallisesti ja jolla on rahaa ostaa talviasunto Espanjasta. Sitten valitetaan kun on purjehtimessa Kyrösjärvellä niin tehtaan piippu osuu ikävästi auringon eteen..

    Äänestä

  • Pornoerno kirjoitti:

    Just sellaisia hölmöjä kuin sinä vapo on jo pitkään metsästänyt.
    Mistään muulta paikkakunnalta eivät löytäneet riittävästi.
    Mitä vähemmän tiedät sitä enemmän luulet tietäväsi.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    etpä sinäkään miltään välkyltä vaikuta
    hip hip hurraa polttolaitos tulee

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    Just sellaisia hölmöjä kuin sinä vapo on jo pitkään metsästänyt.
    Mistään muulta paikkakunnalta eivät löytäneet riittävästi.
    Mitä vähemmän tiedät sitä enemmän luulet tietäväsi.

    Asiasta viidenteen en asu paikkakunnalla (vielä) jos ja kun polttolaitos tulee niin muutan saman tien perheeni kanssa koskelle! Olen myös asunut jonkun aikaa ruotsissa yhden pohjoismaitten suurimman polttolaitoksen kyljessä eikä ollut mitään valittamista. Päin vastoin viini virtas ja oli oikein mukavaa! :)

    Äänestä

  • PårnåErnä kirjoitti:

    Pääset ihan lähelle. Hinta tietenki hitusen korkeampi kuin muuten, mutta saat mitä haluat.

    Äänestä

  • Pornoerno kirjoitti:

    Täytyypä alkaa kyttään kyseiseltä paikalta kämppää, että vois miäs perheineen hyvään paikkaan muuttaa! Vielä ainakaan ruikuttajat eivät ole pistäneet pirttejä myyntiin.. Tais olla tyhjän puhumista niinkuin kaikki muutkin asiat siellä Ei-Vapo leirissä. Taitaa hankkeen vastustajat koostua kourallisesta ihmisiä jotka asuvat jossain kauempana pääasiallisesti ja jolla on rahaa ostaa talviasunto Espanjasta. Sitten valitetaan kun on purjehtimessa Kyrösjärvellä niin tehtaan piippu osuu ikävästi auringon eteen..

    Eihä niitä kämppiä nyt kannata myydä kun ei ole kun perseaukiset taatelintallajat niitä kyttäämässä. Myydään myöhemmin kun pöly hieman laskeutuu ja rahamiehet liikkeellä.

    Äänestä

  • myyntiin? kirjoitti:

    Eihä niitä kämppiä nyt kannata myydä kun ei ole kun perseaukiset taatelintallajat niitä kyttäämässä. Myydään myöhemmin kun pöly hieman laskeutuu ja rahamiehet liikkeellä.

    Totuus on se että rahamiehet eivät paskalaitoksien vierellä
    halua asua.

    Äänestä

  • rahamiehet kirjoitti:

    Totuus on se että rahamiehet eivät paskalaitoksien vierellä
    halua asua.

    mutta töitä tehään siinä suht lähellä tulevaa polttolaitosta.kolme hurraahuutoa vapolle. :)

    Äänestä

  • kyrömään kirjoitti:

    mutta töitä tehään siinä suht lähellä tulevaa polttolaitosta.kolme hurraahuutoa vapolle. :)

    Nyt kun kämppiä saa kuulemma tosi halvalla tehdasalueen vierestä niin olisin ostamassa mielellään omakotitaloa. Isolla autotallilla. Olisi lyhyt työmatkakin...

    Äänestä

  • Myyrä... kirjoitti:

    Nyt kun kämppiä saa kuulemma tosi halvalla tehdasalueen vierestä niin olisin ostamassa mielellään omakotitaloa. Isolla autotallilla. Olisi lyhyt työmatkakin...

    oat sulle liian kalliita. kattele keskuspuistosta.

    Äänestä

  • myyrä taloa kirjoitti:

    oat sulle liian kalliita. kattele keskuspuistosta.

    mitenkäs se jokimetsä? oliskohan siellä myytävänä vuokrakämppiä kuten keskuspuistossakin? eeei kyllä se poussanharju kuullostaa paremmalta.kai niitä pirttejä kohta jo tulee myyntiin ku kaavotusasiatkin etenee vauhdilla. :)

    Äänestä

Eihän ne kiinteistön hinnat mihinkään putoa. Eihän niitä kukaan vaan viitsi ostaa. Siellä vaan täytyy asua ja toivoa parasta ettei joudu hiukkaspuuskan viemäksi tai jäteauton yliajamaksi. Vai onko sen väliä minkä auton alle jää.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

halvalla menee kirjoitti:

Oikein vituttaa lukea kun eräät tahot tuntuvat iloitsevan siitä, että OKT- ja mökin omistajat joutuvat myymään omaisuuttaan kymmeniätuhansia alle markkinahinnan. Ja kaikki valtuuston tekemän idiootti päätöksen takia.

Kuka helvetin pöllö oikeasti uskoo, että jätteenpolttolaitoksella pelastetaan työpaikkoja paikallisissa teollisuuslaitoksissa. Kai te vouhkaajat olette selvillä siitä, että paikalliset yksiköt ovat metsäliiton omistamia.

VAPO:sta metsäliitto omistaa 49% ja Suomen valtio 51%. Ei vähemmistöosakkaat aikaisemminkaan ole osakeyhtiön suuntaa ja kauppoja hinnoitelleet. Valtio omisteisella yrityksellä ei lain mukaan ole oikeutta suosia yksittäisiä yrityksiä. VAPO:n vähemmistöosakas ei yksin pysty lupaamaan/myymään energiaa alle vallitsevan markkinahinnan. Jos näin tapahtuu kyse on rikoksesta meitä veronmaksajia (omistajia 51%) kohtaan.

Turha on myöskin väittää, että kannattavuusongelmien takana on kohonneet energiakustannukset. Todellinen syy löytyy "sylttytehtaalta", joista muutama esimerkki.
1. Paperin täydet markkinat ja mailmanmarkkinahintojen lasku.
2. Raakapuun kohonneet hinnat (hyvä metsäliiton omistajat).
3. Eräiden palkansaajien ahneus. He ovat omalla toiminnallaan vahvasti osasyyllisiä kannattavuusongelmiin. Ammattikoulupohjalla DI:n palkoille ja ylikin. Mistä??? Ei mikään yritys nykyaikana pysty em. syistä maksamaan hervottomia palkkoja monitorin seuraamisesta. Ja se kuuluisa viimeinen pykälä, voi ....kle. Katsokaa peiliin hyvät "palkansaajat".

Syy miksi tätä laitosasiaa on ajettu kuin käärmettä pulloon lienee se, että eräiden paperia ja puutavaraa valmistavien yritysten omistajat ovat keksineet uuden busineksen, jolla ei vielä ole kovaa kilpailua. Tavoitteena paremmat voitot kuin nykyteollisuus voi antaa.
Voimme olla varmoja, että 10v kuluttua paikallinen teollisuus (jos se vielä on paikkakunnalla) ruikuttaa samoista kannattavuusongelmista.

Ja nyt itse aiheeseen, joka koskee meitä vahingonteon kohteeksi joutuneita tahoja. Muiden eikä varsinkaan "eräiden palkansaajien" ei tarvitse vaivautua vastaamaan.

Lienee paikallaan valmistella vahingonkorvausvaatimusta/joukkokannetta tms. kunnan päättäjiä ja vastuullisia tahoja vastaan.
Jos ja kun me kyröskoskelaiset häviämme kiinteistökaupoissa kymmeniätuhansia euroja, täytyy joku vastuullinenkin löytyä. Jonkilainen lain suoja meilläkin täytyy olla vai onko tämä todella vanhan itäsaksan meininkiä.

Nimilistat kiertämään, olkaa valmiina.

Joku kirjoitti aikaisemmin, että oikeus voitti. Ei oikeus ole tämän asian suhteen vielä kokoontunutkaan, mutta kokoontuu kyllä kunhan asiat saadaan valmisteltua valmiiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu