Hypoteettinen kysymys?

Devout

Kun vl-uskoinen ihminen kuolee, harvalla heistä on viimeisellä hetkellä syntienanteeksi saarnaajaa. Monen voi äkkikuolema yllättää, silloin, kun viimeisimmästä syntienanteeksianto saarnasta on voinut kulua, jo aikaa. Niinkuin Raamatusta tiedämme; pieninkin anteeksiantamaton synti, johtaa kadotukseen.

Tiedän vastauksen: "Kyllä Jumala tietää kuka on uskomassa jne.". Huomaatteko? Tässä tapauksessa teidänkin on hyväksyttävä se tosiasia, että, vain Jumala voi antaa synnit anteeksi. Tai sitten on myönnettävä, se, että kaikki, jotka eivät ole viimeisellä henkäyksellään saaneet vl-ihmisen toimesta syntejään anteeksi, joutuvat kadotukseen.

Raamatussa on: Kirottu se, joka turvaa ihmiseen.

9

477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kenelläkään meillä ole tietoa kenenkään "lähtijän" sieuntilasta emmekä voi tietää mitä viimeisen huokaisun jälkeen hänelle tapahtuu vai tapahtuuko ylipäänsä mitään. Nämä ovat uskon kysymyksiaä: yksi uskoo yhtä, toinen toista. Ehkäpä kuitenkin aivan oman itsemme vuoksi armollisuus toista ihmistä kohtaan olisi enemmän kuin omaksumamme oikeaoppisuus - oli sitten tuo oppi millainen tahansa. Tällöin emme ainakaan olisi niin herkästi "tietämässä" kadotustuomioita kenellekään. Koska nyt ollaan "raamattuvyöhykkeellä", muistuu mielleni, että jossain on kirjoitettuna: "laupeutta minä tahdon enkä uhria".

      • muistellaan

        Apostoli: "Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt USKON PITÄNYT"
        Kun sydämessä on elävä usko, on ihminen puettu vanhurskauden vaatteeseen, jolla kelpaa Kuninkaan Pojan häihin.

        Joko lapsuudenuskovainen tai parannuksen armon saanut vaeltaa sillä kaidalla tiellä, jonka päässä odottaa taivaan koti.

        Siis sydämen tila ratkaisee. Ihminenhän on joka hetki syntinen, sillä Raamatun mukaan meillä on turmeluksen osa, joka on maasta ja maallinen. Itsessään ei kukaan kelpaa taivaaseen, mutta Jumalan armo kantaa perille. Kerran kuuluu kutsu: "Tulkaa minun Isäni siunatut" Siis ne, jotka ovat evankeliumin siunausta olleet uskomassa täällä ajassa.
        Hedelmistään puu tunnetaan. Raamatussa puhutaan lukuisista matkamiehistä, jotka uskon kautta tekivät ratkaisuja täällä ajassa ja pääsivät taivaaseen.

      • Devout
        muistellaan kirjoitti:

        Eikö meidän Pidäkään uskoa, kun vl julistaa meille, "kaikki synnit anteeksi".

        Kirjoitit:"Ihminenhän on,joka hetki syntinen".

      • muistellaan
        Devout kirjoitti:

        Eikö meidän Pidäkään uskoa, kun vl julistaa meille, "kaikki synnit anteeksi".

        Kirjoitit:"Ihminenhän on,joka hetki syntinen".

        Ihminen on kaksiosainen, hänellä on perisynnin seurauksena turmeluksen osa. Se ei tee parannusta, mutta Jeesuksen sovintotyön ansiosta se ei meitä kadota. Kuitenkin tunnemme sen vaikutukset. Meillä on sota kolmiliittoista vihollista vastaan, niin kuin Raamattu opettaa: sielunvihollista, maailmaa ja omaa lihaa vastaan.

        Kun kaikki synnit saarnataan Jumalan valtakunnassa anteeksi ja ne uskoo anteeksi, ne ovat anteeksi.

        Kun ihminen on puhdistettu, hän on kokonaan puhdas, näinhän Jeesus sanoi. Matkalla tarvitaan jalkojen pesua, koska synti tarttuu ja tekee matkan hitaaksi. Mutta emme tee parannusta nimellisisitä synneistä siksi, että ansaitsisimme sillä autuutta, vaan että jaksaisimme pysyä uskomassa.

        Näin ihminen on samalla kertaa syntinen ja vanhurskas. Siitä apostolikin kirjoitti kuinka "sitä pahaa mitä minä en tahdo minä teen, en kuitenkaan minä vaan synti joka minussa asuu" tarkoittaen juuri turmeluksen osaa.

        Siionin laulussa ihanasti sanotaan: "Mutta taivaasa parhaiten kiitän, kun on turmelus riisuttu..."

      • acim la i nen

        "mutta Jeesuksen sovintotyön ansiosta se ei meitä kadota."

        Tämän vuoksi juuri kukaan ei voi tulla ikuisesti kadotetuksi! Mutta ei se tarkoita sitä että taivaaseenkaan pääsisi ennenkuin kaikki mitä ihmisen alitajunnassa onkin ryönää, syntiä ja syyllisyyttä, on otettu Pyhän Hengen avulla pois.
        En sanonut vl:n avulla vaan PYHÄN HENGEN.

      • Devout
        acim la i nen kirjoitti:

        Ymmärrettävämpi selitys..

    • acim la i nen

      Pelastuksen ehto on paremminkin että ITSE ON ANTANUT KAIKEN KAIKILLE ANTEEKSI kuin se että joku on lukenut synninpäästön. Se joka on näin anteeksiantanut pelastuu. Esimerkkinä tällaisesta on itse Jeesus (antoi anteeksi kiduttajille ja tappajilleenkin!) ja nousi kuolleista (="pelastui").

      • Leena Huovinen

        palata yhteisen kirjamme pariin. Olisinkohan jo kypsempi sen opetuksille ...

    • harvoin palstaa seuraava

      Vl-uskon mukaan ihminen on niin kauan aikaa uskovainen, kuin hänellä on Pyhä Henki. Jos uskovainen saarnaa toiselle uskovaiselle synnit anteeksi, niin tämä ei tarkoita ettäkö synnistä saastunut uskovainen saisi uudestaan Pyhän Hengen, vaan ainoastaan puhdistettua oman tuntonsa kaikista synneistään.

      Jos Pyhä Henki katoisi ensimmäisestä synnistä, jonkas teet, niin tällöin Pyhä Henki katoaisi muutamassa tunnissa koko maailmasta.

      Pyhä Henki katoaa ihmisestä siinä vaiheessa, kun ihminen ei halua enää pitäytyä Jumalan tahdossa, vaan mieluummin tekee syntiä ja tottelee Perkelettä.

      Näin ollen jos on kerran saanut synnit anteeksi ja sen ohessa Pyhän Hengen, ei teaoriassa tarvitsisi tehä synneistä parannusta sataan vuoteen ja voisi tällöinkin kuollessaan olla uskovainen. Ei meidän uskomme ole syntien anteeksi pyytämis määrästä kiinni, teemme sen vain ja ainoastaan sen tähden, että haluamme pysyä erossa synnistä, koska tahtomme ei ole sitä tehdä. Jos emme tekisi parannusta synneistämme, niin saattaisimme pikku hiljaa alkaa hyväksymään niitä ja rakastamaan sitä, joka taas sitten aiheuttaisi Pyhän Hengen katomisen.

      Eli rippi on vain armoetu, jonka on Jumala antanut meitä varten, että uskominen olisi helpompaa. Rippi ei ole uskomisen edellytys, vaan matkan teon helpottamiseksi annettu lahja. Uskovainen haluaa tehdä rippiä synneistään, sillä hän ei pidä synnin tekemisestä. Ei sen tähden, ettäkö hän olisi jotenki parempi Jumalan silmissä.

      Sanoohan Paavalikin, että jos minä nyt teen sitä mitä en tahdo, niin en minä sitä enää tee, vaan synti, joka minussa asuu. Näin ollen uskovainen ei ole enää vastuussa synneistään, sillä ei hän halua henkensä puolesta enää syntiä tehdä. Hän tekee sitä silti, koska hänen lihansa on monesti niin vahva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      189
      1316
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe