Oopperatalosta nuorisopalatsi?

http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200702235781650_ko.shtml

Olen kuullut luotettavana pitämältäni taholta, että jos Kepu voittaa vaaleissa vähintään kolme kansanedustajaa Helsingistä, niin Oopperatalosta tehdään Nuorisopalatsi.

On totta, että nykyinen kiekumaralla rakennettiin keskushallinnon virkamiehistön joutoakoille viihdykkeeksi. Tavallisen kansan kiinnostus oopperaa kohtaan on vähäistä. Tulisi halvemmaksi lennättää muutama oopperan ystävä vaikka joka viikko Metropolitaniin tai La Scalaan kuin ylläpitää "omatekoista" oopperaa.

Juttelen tänään yhden tutun demarikansanedustajan kanssa tuosta Oopperatalon kohtalosta. Turha sitä on ylläpitää nykyisessä käyttötarkoituksessa. Kepulaisten ehdotus kuulostaa hyvältä ja uskon demareiltakin löytyvän kannatusta.

Nuoret pitää saada paremmin mukaa politiikkaan ja kiinnostus laskee jos nuorisolle ei tehdä palatseja harrastusten ja osallistumisen kunnioittamiseksi.
4412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Agenttitarinoissa kaikki salaperäiset vakoojat aina kohtaavat oopperassa. Supon entinen johtaja Seppo Tiitinen (kesk), nykyinen eduskunnan pääsihteeri, on oopperan hallituksen puheenjohtaja.

Missäs sitten agentit kohtaisivat? Marketin perunatiskillä? Tuleeko Suomeen perunabaareja?


P.S.
Suomessa ravintoloissa on muuten uusi suosittu ruoka-annos, söin sellaisen Vantaalla:
"Matin uuniperunat" englanniksi oli käännetty
"Prime´s potato dish"

Äänestä

itseäsi äänestäisit.

Suomalainen ooppera on lähellä sitä, kun lukiopoikien kellaribändi soittaa "Smoke on the wateria" ja seinällä on ABBAn julisteita aitoa musatunnelmaa luomassa.

Äänestä

saitin Oopperanystävät, joita tällä saitilla tuntuu olevan tavallista enemmän, se yksikin yliystänä väitti oopperan kannattavan itse itsensä, ainakin melkein. Kolumnissaan Laitinen toteaa kuten minäkin silloin, että 90rossaa on veronmaksajien rahoja joilla nämä pillipiiparit puhaltelevat.

Ja sanon vielä tässä ja nyt, tavallisella suomen kansalaisella ei ole mitään tekemistä Oopperan kanssa. Oopperayleisö koostuu ulkolaisesta maassamme olevista Diplomaateieist, Herliinin suvun ja muiden Suomenruotsalaisten Ökyrikkaiden perillisistä ja heidän nuoleskelijoistaan. Se on noin parituhatta henkilöä jotka ovat oopperan suurkuluttajia, nimi Kansallisooppera pitää ensi tilassa muuttaa Suomen Diplomaatti-Eliittioopperaksi,sekä iroitettava Valtion Vero ja Veikkausvarojen käytöstä, Maksakoon itse Oopperahuvinsa.

Äänestä
  • Oletan, että edellinen kirjoittaja ei ole käynyt ikinä oopperassa? Joskus 70-luvulla ooppera oli ehkä eliitin kohtauspaikka, ei enää. Itse siellä työskentelevänä tiedän tasan ,että reilusti yli puolet yleisöstä on ihan "tavallisia" ihmisiä, jotka nyt vain sattuvat pitämään tästä taidemuodosta. On äärimmäisen typerää ja moukkamaista yrittää väittää mitään muuta. Toki siellä käy myös paljon "silmää tekeviä" näyttäytymässä, niinkuin myös rock-konserteissa tai lätkämatseissa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Akseli.Koskela kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200702235781650_ko.shtml

Olen kuullut luotettavana pitämältäni taholta, että jos Kepu voittaa vaaleissa vähintään kolme kansanedustajaa Helsingistä, niin Oopperatalosta tehdään Nuorisopalatsi.

On totta, että nykyinen kiekumaralla rakennettiin keskushallinnon virkamiehistön joutoakoille viihdykkeeksi. Tavallisen kansan kiinnostus oopperaa kohtaan on vähäistä. Tulisi halvemmaksi lennättää muutama oopperan ystävä vaikka joka viikko Metropolitaniin tai La Scalaan kuin ylläpitää "omatekoista" oopperaa.

Juttelen tänään yhden tutun demarikansanedustajan kanssa tuosta Oopperatalon kohtalosta. Turha sitä on ylläpitää nykyisessä käyttötarkoituksessa. Kepulaisten ehdotus kuulostaa hyvältä ja uskon demareiltakin löytyvän kannatusta.

Nuoret pitää saada paremmin mukaa politiikkaan ja kiinnostus laskee jos nuorisolle ei tehdä palatseja harrastusten ja osallistumisen kunnioittamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu