Mistä löytäisi isoja kuusentaimia.
Tarvitsisin vanhan kuusiaidan tilalle.
Viisitoista metriä. Loppukesäksi.
Isoja kuusentaimia
5
9802
Vastaukset 5
- tarhavahti
löytyy kyllä. Kannattaa istuttaa keväällä ja kovin isoista taimista ei aitaa saa. Missä päin maata majailet?
- tarhavahti
valitan virhettä
- maksaa vaivan
Kannatta kysyä metsänomistajilta. Aukoilta ja ojanpenkoilta löytyy ylimääräisiä. Lapiolla kaivaa ylös ja istuttaa aidaksi. Olen itse siirtänyt reilun metrin mittaisia. Ensimmäisen vuoden kituu, mutta sitten kasvaa hyvin. Ota suunnilleen yhtä valoisasta paikasta kuin on istutuspaikkakin. Kuusi ei tykkää, jos tulee yhtäkkiä liikaa auringon paahdetta.
- niin...
Ja kun otat kuusentaimen, niin huolehdi, ettei juuret pääse kuivahtamaan. Laitat juuripaakun vaikka ämpäriin jossa on vettä tai jätesäkkiin jossa on jotain kosteaa esmes turvetta tai lorautat sinne vähän vettä ja heti istutat maahan. kaivele kuopat valmiiksi ja sitten lähet kuusentaimimettään. Ja kun istutat muista kastella kunnolla.
- Kuusia suojaamaan
Kannattaa kastella runsaasti koska jos kuusi kituu kuivassa siihen iskee helposti kaarnakuoriaiset jotka pahimmassa tapauksessa tapaa nuoren ohuen kuusen. Kuivassa kuusi ei pysty valmistamaan kunnolla pihkaa ja kuoriaiset nävertävät kuusen ohuen kuoren läpi käytävänsä nilakerrokseen joka pahimmassa tapauksessa kuivattaa kuusen kokonaan kuoriaisen tekemän reiän yläpuolelta. Tällaisia kuusen tuholaisia, kaarnakuoriaisia on erinimisiä, katso netistä. Ne iskevät myös mäntyihin ainakin osa niistä. Eli vettä reilusti niin oihkan tuotanto pysyy yllä ja kuusi voi puolustautua. Itseltäni muutama kuusi joutui näiden pienten kuoriaisten uhriksi. Kuoriaiset tekevät tuhonsa touko-kesä kuussa joten kannattaa ehkä käsitellä koristekuusensa jollain tuholaismyrkyllä. Malationi on tehokasta mutta eu on sen kieltänyt liian vaarallisena, niinpä tietysti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051730
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441237Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23980Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS44903Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172829Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13780Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713- 46699
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14672Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40626