Näin tekee keskustalainen:
Kesämökkini naapurina on iso maatila ja siinä isäntä joka on lestadiolainen.
Hän minulle kerran valitteli,että kun ei nykyjään saa työmiestä töihin ruokapalkalla.
No, minä sitten pyysin samaista isäntää kyntämään mökilläni perunamaan, hän tuli ja puolituntia meni kun perunamaan käänsi.
Työ kun oli tehty minä kysyin, mitähän se maksaa niin hän veloitti 50€ puolentunnin työstä.
Hän tuli kilometrin päästä sillä traktorilla, että aika kova hinta.
Hän kuitenkin valitteli kun ei työmiestä saa töihin ruokapalkalla.
Hiukan kummallista mutta..
45
2675
Vastaukset
Ruokapalkka ei tietenkään riitä vaikka ennenvanhaan talkoilla paljon hommia tehtiinkin. Mutta traktori ja mies maksaakin jo ja nykyään jos traktorilla tehdään esimerkiksi töitä vaikka naapurille niin postista on ensin haettava polttoaineveron korvaava todiste joka siis sekin maksaa. Ennen piti vaihtaa polttoöljy dieselöljyyn ennen homman aloittamista.
- puoluste..
kalliina pidin (300 mk)puoli tuntia, silti ruikuttaa kun ei leipäpalkalla saa työmiestä talon töihin.
Enkä mä usko ,että se mitään polttoaine lappua postista haki kun viljelystietä mökille tuli.
Turha tuommosta on puhuakkaan, en mä tommosta usko. - suolessa-kulkee-juna
amatööri pakenit. voisin opettaa sulle ip:n perusteet ja ylläpitokin voi tulla luennolle
suolessa-kulkee-juna kirjoitti:
amatööri pakenit. voisin opettaa sulle ip:n perusteet ja ylläpitokin voi tulla luennolle
Verkkotekniikka on hallussa http://personal.inet.fi/atk/kotipc.huolto/kuvat/todlait.jpg
Myös näyttökoe verkkotekniikasta joka kesti kolme tuntia on suoritettu hyväksytysti. Näyttökoetta oli kolme suorittamassa ja valvojia neljä joten valvontakin oli tarkkaa.- guess who
SagittariusM-61 kirjoitti:
Verkkotekniikka on hallussa http://personal.inet.fi/atk/kotipc.huolto/kuvat/todlait.jpg
Myös näyttökoe verkkotekniikasta joka kesti kolme tuntia on suoritettu hyväksytysti. Näyttökoetta oli kolme suorittamassa ja valvojia neljä joten valvontakin oli tarkkaa.Jos on tietoa, pitäisi olla nyös taitoa.
Suolinkainen juoksuttaa sinua ihan miten vaan ja sinä keskityt epäoleelliseen! - sinä...
suolessa-kulkee-juna kirjoitti:
amatööri pakenit. voisin opettaa sulle ip:n perusteet ja ylläpitokin voi tulla luennolle
olet kai joku känniläinen,- no eipä sinun kirjoituksia tarvi vakavasti ottaa.
Jäikö perjantaipullosta täksikin päiväksi guess who kirjoitti:
Jos on tietoa, pitäisi olla nyös taitoa.
Suolinkainen juoksuttaa sinua ihan miten vaan ja sinä keskityt epäoleelliseen!Häiriköiden suhteen päätökset tekee ylläpito. Itse olen ottanut linkit ylös sekä kirjoitetut tekstit. Vaikka tekstit poistetaan niin ne säilyy tietokannassa mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.
Häiriköitä tulee ja menee ja verkkotekniikasta kunnolla perillä olevat ei aiheuta häiriöitä koska tietäävät kiinnijäämisen riskin. Aina jää jälki.- guess who
SagittariusM-61 kirjoitti:
Häiriköiden suhteen päätökset tekee ylläpito. Itse olen ottanut linkit ylös sekä kirjoitetut tekstit. Vaikka tekstit poistetaan niin ne säilyy tietokannassa mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.
Häiriköitä tulee ja menee ja verkkotekniikasta kunnolla perillä olevat ei aiheuta häiriöitä koska tietäävät kiinnijäämisen riskin. Aina jää jälki.mihinkään jatkotoimepiteisiin johda, tiedät sen itsekin. Ei kukaan viitsi lähteä moisen takia mihinkään lakihommiin. Syyntakeeton kuten keris.
Teiltä vaan menee uskottavuus, kun ette tarpeeksi aktiivisesti poista hänen mahdollisuuksiaan.
Isännällä meni kuitenkin aikaa matkaan työkoneen kiinnittämiseen ja seurusteluun kanssasi.Jos esim huoltomies tulee veloitus on 50€ tunti siitä lähtien kun hän lähtee kotoa ja kilometritaksa vielä lisäksi
- en....
moista ukkoa enempi pyydä töihin ja kerron muillekkin kuin on kallis.
Onneksi siellä on muitakin viljelijöitä eikä lestadiolaisia. - vielä....
en.... kirjoitti:
moista ukkoa enempi pyydä töihin ja kerron muillekkin kuin on kallis.
Onneksi siellä on muitakin viljelijöitä eikä lestadiolaisia.kun minä teen pieniä remonttihommia ihmisille,enhän minäkään voi veloittaa kuin tehdystä työstä.
Ei kukaan maksa siitä kauanko työkalupakkia ja autoa pakkaan eikä siitä mistä asti tulen.
Ainoastaan palkka tedystä työstä ja tarvikkeista jos ensin niin sovitaan. - kepuloinen
sinun anatamasi 50 euroa verottajalle? Ei varmasti ilmoittanut vaan teki pimeää työtä. Oleellinen kysymys on saiko verottaja sille kuuluvan osan sinun antamasta rahasta! Taas kepu pettää.
vielä.... kirjoitti:
kun minä teen pieniä remonttihommia ihmisille,enhän minäkään voi veloittaa kuin tehdystä työstä.
Ei kukaan maksa siitä kauanko työkalupakkia ja autoa pakkaan eikä siitä mistä asti tulen.
Ainoastaan palkka tedystä työstä ja tarvikkeista jos ensin niin sovitaan.Kyllä matkakulut aina korvaa se joka työsuorituksen pyytää. Minullakin oli viimeisin matkakulukorvaus 200 kilometriltä. 0.42€/km.
- kepuloinen
SagittariusM-61 kirjoitti:
Kyllä matkakulut aina korvaa se joka työsuorituksen pyytää. Minullakin oli viimeisin matkakulukorvaus 200 kilometriltä. 0.42€/km.
ei ole pahakaan hinta jos siitä maksetaan verot ja muut kulut. Tässä tapauksessa olen ihan varma että ko kepuisäntä teki pimeää työtä. Se tekee hinnasta sikamaisen
- Sandra.s
mutta nyt on aivan pakko vähän kritiikkiä heittää.
En väitä että valehtelisit, mutta kummallista kyllä mainitset tuon isännän olevan lestadiolainen?
Tuntemani lestadiolaiset ovat keskimääräistä rehellisenpää väkeä.
Haluatko leimata lestadiolaisia? Heillä kyllä on vieläkin samassa uskossa olevien kanssa käytäntönä auttaa vuorotellen toisiaan ja siinä ei käytetä rahaa välissä.
He lainaavat keskenään työvälineitä mutta myöskin ihmiset auttavat vuoroin toisiaan.
En itse ole lestadiolainen mutta suvussani heitä kyllä löytyy.- mainitsin....
että on lestadiolainen.
Sehän minua ihmetyttikin kun he aina korostavat toisen auttamista.
Jos tämä mies kirvesmiestä tarvii ja jos minua pyytää niin osaan minäkin sitä laskuttaa.
Pistän niin taksan,että nitron saa kaivaa. - Sandra.s
mainitsin.... kirjoitti:
että on lestadiolainen.
Sehän minua ihmetyttikin kun he aina korostavat toisen auttamista.
Jos tämä mies kirvesmiestä tarvii ja jos minua pyytää niin osaan minäkin sitä laskuttaa.
Pistän niin taksan,että nitron saa kaivaa.että oletko ollut ko. yhteisön sisällä? Mistä olet saanut tietosi siitä että HE KOROSTAISIVAT TOISEN AUTTAMISTA?
Sitä ei korosteta missään, vaan siihen kasvetaan. - läheltä....
Sandra.s kirjoitti:
että oletko ollut ko. yhteisön sisällä? Mistä olet saanut tietosi siitä että HE KOROSTAISIVAT TOISEN AUTTAMISTA?
Sitä ei korosteta missään, vaan siihen kasvetaan.tiedän heidän ajatusmaailmaa, en nyt tässä sitä ala kertomaan.
Toteampa vain,että kun en ole lesta niin en silloin ole heille se lähimmäinen.
Lähimmäisiä heille,vaan toinen lesta. - Sandra.s
läheltä.... kirjoitti:
tiedän heidän ajatusmaailmaa, en nyt tässä sitä ala kertomaan.
Toteampa vain,että kun en ole lesta niin en silloin ole heille se lähimmäinen.
Lähimmäisiä heille,vaan toinen lesta.kertoa tarkemmin. Vastauksesi kertoi jo kaiken. =)
- kaupunkiloisille
Vähemmän tuo veloitti kuin yksityislääkäri kaupungissa.
15 minuuttia veronmaksajien maksamissa tiloissa ja vastaanottohenkilökunta kunnan palkkaamaa.
Yksityislääkärin lasku 126 euroa. Kelasta saa toki 5 euroa takaisin.- ole..
ilmaiseksi ketään pyytänytkään,vaan jotain kohtuullisuutta kuitenkin kun arvaan,että pimeänä hän sen homman kuitenkin tekee kun ei kuitteja puolin eikä toisin.
Toinen mökkinaapurini lingolla vetäisee mökkitien pätkän 20m ilmaiseksi minulle vaikka en ole pyytänytkään.
Hän tekee sen samalla kun siitä ohi muutenkin ajaa. Että silleen. - Sandra.s
ole.. kirjoitti:
ilmaiseksi ketään pyytänytkään,vaan jotain kohtuullisuutta kuitenkin kun arvaan,että pimeänä hän sen homman kuitenkin tekee kun ei kuitteja puolin eikä toisin.
Toinen mökkinaapurini lingolla vetäisee mökkitien pätkän 20m ilmaiseksi minulle vaikka en ole pyytänytkään.
Hän tekee sen samalla kun siitä ohi muutenkin ajaa. Että silleen.elikkä odotat ilmaispalvelua joka puolelta. Häpeä edes!
Maalaiset ovat yhtä arvokkaita kuin sinäkin.
JK: Oletko kutsuttukin vieras paikallisten keskuudessa? ;)
- Sandra.s
heti tarjonnut hänelle vastapalvelusta? Odotitko että bönde hoitelee hommansa ilmaiseksi kun itse makoilet riippukeinussa?
- nyt...
jo sanoa vähän ilkeästi.
Minä teen kirvesmiehen hommia niin herroille kuin narreillekkin, enkä ole kieltäny naapuria auraamasta tietäni kun hän sen itse haluaa tehdä.
Saapahan maalaiporvari joskus jotain ilmaiseksi minullekkin tehdä kun porvari kuppaa muutenkin rehellistä työmiestä aina ja jokapaikassa.
- mm. asevelvollisuudesta
vapautettuja! SEhän se on kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi yhteiskunnassa. Itse seurasin kerran paikallisilla markkinoilla, kun "isäntä" tinkasi korikauppiaalta suurin piirtein ilmaiseksi tavaraa.Että semmoista ilmiötä pukkaa.
- Sandra.s
sekoittaa lestadiolaisuuden ja jehovan todistajat. Jehovan todistajat menevät mieluimmin vankilaan kuin armeijaan.
Omasta lestadiolaisesta suvustani taas voin kertoa että esim. serkkujani on tullut suomeen armeijaan vaikka ovat syntyneetkin kanadassa.
Että mitenkähän tämä nyt meneekään?
- mvv
..on keksittyä tarinaa alusta loppuun.
En usko sen isännän ketään odottavan töihin mahapalkalla.
Minä tiedän yhden miehen jonka tulevaisuuden haave on ollut se, nimittäin Juha mieto kertoi Ilkka lehdessä olleen hänellä joskus haaveena päästä "renkipojaksi mahapalkalla."
Se 50€ oli aivan normaali taksa siitä työstä, joten sen arvasit hyvin.- vai niin..
sinähän taidat joku ennustaja eukko olla.
En nyt kuitenkaan ala todistelemaan sinulle ja nimejä antamaan.
Siinäpä rauhassa mieti asia niinkuin parhaaksesi näet.
Sepä on sinun asia. - mvv
vai niin.. kirjoitti:
sinähän taidat joku ennustaja eukko olla.
En nyt kuitenkaan ala todistelemaan sinulle ja nimejä antamaan.
Siinäpä rauhassa mieti asia niinkuin parhaaksesi näet.
Sepä on sinun asia...isäntiä, mutta en kyllä yhtäkään joka haluaisi mahapalkalla ketään töihinsä. Että on sellainen isäntä ainakin melkoinen harvinaisuus.
- kepuloinen
oleellinen kysymys on maksoko kyseinen landepaukku verot saamastaan palkasta?
- Sandra.s
kepuloinen kirjoitti:
oleellinen kysymys on maksoko kyseinen landepaukku verot saamastaan palkasta?
takerruit nyt tähän, tietämättäsi edes että oliko tarina totta????????????????
Hupsista, mutta mielestäni tuntuu oudolta vaatia tietoja maksoiko joku veronsa kun ei edes tiedetä onko tälläista tilannetta koskaan ollutkaan?
Minun päätelmäni on että tämä saattoi olla valheellista. - kepuloinen
Sandra.s kirjoitti:
takerruit nyt tähän, tietämättäsi edes että oliko tarina totta????????????????
Hupsista, mutta mielestäni tuntuu oudolta vaatia tietoja maksoiko joku veronsa kun ei edes tiedetä onko tälläista tilannetta koskaan ollutkaan?
Minun päätelmäni on että tämä saattoi olla valheellista.pidän veroja hyvin olleelisena kysymyksenä tässä asiassa. Juntti joka nauttii verorahoilla maksetuista tukiaisista ei maksa itse veroja vaan tekee pimeää työtä. Täytyy muistaa myös, että juntit saavat polttoaineesakin verovapaasti.
- Sandra.s
kepuloinen kirjoitti:
pidän veroja hyvin olleelisena kysymyksenä tässä asiassa. Juntti joka nauttii verorahoilla maksetuista tukiaisista ei maksa itse veroja vaan tekee pimeää työtä. Täytyy muistaa myös, että juntit saavat polttoaineesakin verovapaasti.
oletko käynyt tarkastamassa IHAN ITSE tämän juntin tekemät veroilmoitukset?
Älä kerro satuja vaan näytä nyt meille niitä faktoja, joihin nojaat tietosi? Vai onko ne vain ennakkoluuloja? - Sandra.s
Sandra.s kirjoitti:
oletko käynyt tarkastamassa IHAN ITSE tämän juntin tekemät veroilmoitukset?
Älä kerro satuja vaan näytä nyt meille niitä faktoja, joihin nojaat tietosi? Vai onko ne vain ennakkoluuloja?ikävän paljon. Siihen ei riitä että olet maahanmuuttaja vaan niinkuin tästäkin keskustelusta tulee ilmi, jos olet maalainen olet idiootti, mutta kun olet hessasta omistat koko maan omaan käyttöösi. Näköjään jotkut vielä vaativat "ilmaisia" etuja.
Voinen kertoa teille etujen vaatijille että mustaatte erittäin monen mökkiläisen maineen tuolla.
Asuimme aiemmin kunnassa nimeltä Kisko.
Siellä eräät maalaisia tyhminä pitävät mökkiläiset tulivat ja tyhjensivät roskansa paikallisen huoltoaseman roskikseen? Siis ei itsellä ollut halua maksaa mistään?
Mikä ihmisiä vaivaa silloin kun täytyy käyttää toisia hyväksi? Narsismiko? - Sandra.s
Sandra.s kirjoitti:
ikävän paljon. Siihen ei riitä että olet maahanmuuttaja vaan niinkuin tästäkin keskustelusta tulee ilmi, jos olet maalainen olet idiootti, mutta kun olet hessasta omistat koko maan omaan käyttöösi. Näköjään jotkut vielä vaativat "ilmaisia" etuja.
Voinen kertoa teille etujen vaatijille että mustaatte erittäin monen mökkiläisen maineen tuolla.
Asuimme aiemmin kunnassa nimeltä Kisko.
Siellä eräät maalaisia tyhminä pitävät mökkiläiset tulivat ja tyhjensivät roskansa paikallisen huoltoaseman roskikseen? Siis ei itsellä ollut halua maksaa mistään?
Mikä ihmisiä vaivaa silloin kun täytyy käyttää toisia hyväksi? Narsismiko?kun paikallinen huoltisyrittäjä koitti pitää oman, vaimonsa sekä poikansa työpaikan niin jotkut tuntuivat suorastaan pilkkaavan sitä. Nämä pilkkaajat eivät olleet omasta kunnasta.
- kepuloinen
Sandra.s kirjoitti:
kun paikallinen huoltisyrittäjä koitti pitää oman, vaimonsa sekä poikansa työpaikan niin jotkut tuntuivat suorastaan pilkkaavan sitä. Nämä pilkkaajat eivät olleet omasta kunnasta.
minähän kysyin, että maksoiko verot ja muut kulut. En väittänyt, ettei olisi maksanaut enkä myöskään, että olisi maksanut. Oleellinen kysymys on laillisuus
kepuloinen kirjoitti:
oleellinen kysymys on maksoko kyseinen landepaukku verot saamastaan palkasta?
Kyllä se suurin kulu on konekulu tuossa hommassa ei siinä kuskille mitään palkkaa jää
- kepuloinen
j50 kirjoitti:
Kyllä se suurin kulu on konekulu tuossa hommassa ei siinä kuskille mitään palkkaa jää
tukiaisilla ostettu kone eli konen on yhteiskunnan omaisuutta ei kepupummin. Kepulaiset ovat vaan niin saamarin ahneita. Ajatukseela meille kaikki teille ei mitään
- Sandra.s
j50 kirjoitti:
Kyllä se suurin kulu on konekulu tuossa hommassa ei siinä kuskille mitään palkkaa jää
En itse edes ymmärrä että voisi odottaa palveluja ilmaiseksi?
- kepuloinen
j50 kirjoitti:
Kyllä se suurin kulu on konekulu tuossa hommassa ei siinä kuskille mitään palkkaa jää
verovapaata. Eli se niistä kuluista
- kepuloinen
Sandra.s kirjoitti:
En itse edes ymmärrä että voisi odottaa palveluja ilmaiseksi?
pitää saada ilamiseksi tukiaisia
- tämän.....
Sandra.s kirjoitti:
takerruit nyt tähän, tietämättäsi edes että oliko tarina totta????????????????
Hupsista, mutta mielestäni tuntuu oudolta vaatia tietoja maksoiko joku veronsa kun ei edes tiedetä onko tälläista tilannetta koskaan ollutkaan?
Minun päätelmäni on että tämä saattoi olla valheellista.kerran voin sinulle vakuuttaa,että näin kävi ja juttu on tosi, usko tai ole uskomatta ei se minua mitenkään haittaa.
Vääristele asia niin kuin se sinun älykkyydelle on sopiva. - Sandra.s
kepuloinen kirjoitti:
verovapaata. Eli se niistä kuluista
Rakkaatr keput tai koksut. Meille on ihan normaalia opettaa ihmisiä selviytymään ikävissä tilanteissa.
Unohda minut koska toivon niin lähden kohti tyyntämerta. ;= - mvv
kepuloinen kirjoitti:
oleellinen kysymys on maksoko kyseinen landepaukku verot saamastaan palkasta?
..tosikkoja. Heitä on helppo vähän höynäyttää, siitä tässäkin voi olla kyse.
Isäntä on vähän lyönyt löylyä kiukaalle jos on mökkiläisen ajatuksista päässyt perille, ja valitellut kun ei saa mahapalkalla edes renkiä. mvv kirjoitti:
..tosikkoja. Heitä on helppo vähän höynäyttää, siitä tässäkin voi olla kyse.
Isäntä on vähän lyönyt löylyä kiukaalle jos on mökkiläisen ajatuksista päässyt perille, ja valitellut kun ei saa mahapalkalla edes renkiä.Melkoisia tosikkojahan nuo ovat.Ja hirveen kateellisia mutta olkoot.Hyvä että on tällainenkin palsta jossa saavat purnata mielin määrin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek236850Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.284328- 343176
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1793047- 101998
- 821754
- 1501634
- 1471632
- 121568
- 221510