Kansaneläkkeen perusosaa alettiin maksaa 1.1.1957 voimaan astuneen uuden kansaneläkelain perusteella kaikille eläkeläisille samansuuruisena. Elokuussa 1963 astui voimaan työeläkelaki. Kansaeläkkeen perusosa maksettiin kaikille eläkeläisille työeläkkeen lisäksi.
Lain muutoksella kokonaiseläke myönnettiin ajalla 1.7.1975 - 31.12.1995 työeläkkeen ja kansaneläkkeen pohjaosan yhteensovituksena. Nimike perusosa korvattiin termillä pohjaosa. Työeläkkeestä vähennettiin kansaneläkkeen pohjaosan suuruinen markkamäärä. Sitä ei kompensoitu millään tavalla. Eläkeläiset menettivät näin ollen ensimmäisen kerran pohjaosan suuruisen markkamäärän työeläkkeestään.
Seuraava leikkaus tapahtui 1.1.1996 lukien. Laki sai nimekseen Lex Soininvaara lakialoitteen tekijän mukaan. Pohjaosa, joka kaikilla eläkeläisillä oli vuonna 1995 ollut 455 markkaa, poistettiin tietyin markkamääräisin erin kokonaan kuuden vuoden aikana. Näin ollen perus- eli pohjaosa on leikattu työeläkkeestä osalta eläkeläisiä kahteen kertaan. Kansaneläkkeen pohjaosan menettämisistä eläkkeensaajat eivät saaneet minkäänlaista valtiovallan tai oman työeläkelaitoksen allekirjoittamaa päätösasiakirjaa.
Lainvoimaisella päätöksellä saatu eläke on koskematon. Eläkepäätökset tehdään aina tuleviin eläkkeisiin. Nyt ne kuitenkin ulotettiin jo myönnettyihin, siis voimassa oleviin eläkkeisiin.
Eduskunta päätti 18. 6. 2002, että kansaneläkkeen pohjaosan kompensaatiota maksetaan sen menettäneille eläkeläisille 1.10.2003 lukien. Leikkauksen alkamisajankohdasta kompensaatioiden maksamisen aloittamiseen aikaa oli kulunut 7 vuotta 9 kuukautta. Kelan arviolaskelmien mukaan valtio oli leikkauksilla säästänyt, ts. ottanut eläkeläisiltä noin 2.8 mrd. markkaa.
Kompensaatiohyvitys ei läheskään tule vastaamaan todellista menetystä eikä pieniä kansaneläkkeen pohjaosien kompensaatioita makseta lainkaan. Lisäksi maksamatta jäävät täysin kompensaatiot ajalta 1.1.1996 - 31.9 2003.
Valtiovalta on käyttänyt myös kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksissa ikääntyneitä suomalaisia häikäilemättömästi hyväkseen.
1.1.1996 lukien eläkkeelle siirtyneille ja siirtyville kokonaiseläke maksetaan täysimääräisesti työeläkkeenä. Vakava perustuslain yhdenvertaisuuspykälän rikkomus.

Vastaukset 4
Vanhimmat
saapastellut koneelle klo 10:00, mökellysryöppy palstalle alkoi juuri tuolloin. Eli jätetäänpäs nyt vaari tänne vastailemaan itselleen, saa pitää ihan yksin koko palstan.
lukekaa tarkkaan jokainen seuraava sana jonka nyt Urpo urputtaja teille kertoo vaatimattomuudessaan!
Uuno on näköjään
Kirjoittanut: hei hulinaa 24.2.2007 klo 13.06

Kyllä muakin harmitaisi jos minusta kaiki totuudet julkaistaisiin!, Mutta onneksi en ole vastuunalainen poliitikko jota voidaan ruotia hönen tekojensa mukaisesti!
Enkä muuten ole se sun Uunosi joka nyt kirjoittaa....
Nimimerkki eläkeläinen näyuttää kirjoittavan kerran kuussa tänne saman viestin Lex-soininvaarasta. Toistuva väärän tiedon levittäminen on mielestäni vähän raukkjamaista. Hänen mukaansa kansaneläkkeen pohjaosan poistaminen tehtiin minun lakialoitteni mukaan. On aika helppo tarkistaa eduskunnan pöytäkirjoista, että en ole koskaan tuollaista lakialoitetta tehty. Poisto tehtiin hallituksen esityksestä, ei eduskunta-aloitteen pohjalta. Enkä minä myöskään ollut esittelevä ministeri enkä edes keksinyt koko ajatusta.
Kun muodostettiin Lipposen 1. hallitusta, tein kyllä ehdotuksen pohjaosan ALENTAMISESTA 70 markalla kuussa. Tätä käytettiin rahoittamaan niiden leikkaustebn pienentämistä, joita oli suunniteltu lapsilisiin. Tästä kannan vastuun ja otan myös kunnian.
Sen jälkeen jokin muu porukka kokoontui (ehkäpä Ilmarisen pääkonttorissa) ja päätti poistaa pohjaosan asteittain kokonaan. Tuossa työmarkkinajärjestöistä kostuvassa porukassa ei ollut paikalla yhtään vihreätä, aika monta demaria kyllä. Samalla luovuttiin hallituksen jo päättämästä indeksin leikkaamisesta - samanlaisesta, jonka Ahon hallitus oli kaikessa hiljaisuudessa tehnyt ja jota ei ole eläkeläisille palautettu koskaan. Pohjaosan poisto oli oikeudenmukaisempi, koska se ei kajonnut pienimpiin eläkkeisiin, toisin kuin endeksileikkaus.
Äänestin kyllä eduskunnassa hallituksen esityksen puolesta, mutta mitään Lex Soininvaaraa ei ole olemassa.