Susanna Sievinen lehdessä:
"Tapailen miehiä, mutta erään kanssa vietän enemmän aikaa. Voin sen suhteen hyvin."
Tällaisiahan on perinteisesti sanottu huoriksi. Ilmaisun ei luulisi loukkaavan, sillä jokainenhan voi itse päättää, onko huoraaminen mielestään ihan jees vai ei. Toivottavasti käyttää edes kondomia, mutta riskit tautien levittämiseen ovat silti olemassa jos laukkaa ympäriinsä naimassa.
"Tapailen miehiä, mutta erään kanssa vietän enemmän aikaa. Voin sen suhteen hyvin."
Tällaisiahan on perinteisesti sanottu huoriksi. Ilmaisun ei luulisi loukkaavan, sillä jokainenhan voi itse päättää, onko huoraaminen mielestään ihan jees vai ei. Toivottavasti käyttää edes kondomia, mutta riskit tautien levittämiseen ovat silti olemassa jos laukkaa ympäriinsä naimassa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Milloin mielestäsi esim. kahvilla tai leffassa käynti on edellyttänyt kondomin käyttöä? Eikä minusta em. toiminta ole huoraamista.
Sinulta on tainnut jäädä väliin luetun ymmärtämiskurssi.
"Naiseuteni tulee nyt itsestäni"
24.2.2007 2:38
Susanna Sievinen kertoo avoimesti, miksi hän teetti rintoihinsa silikoni-implantit.
Deittaileva Susanna toteaa, että hänen rintansa ovat kuulemma myös luonnollisen tuntuiset.
Susanna Sievinen ei ujostele kertoessaan kauneusleikkauksen tuomasta mielihyvästä. Susanna sanoo, että hänen itsetuntonsa on kohentunut ja että hän on vihdoin sinut itsensä kanssa myös alusasuissa ja bikineissä:
- Leikkauksen jälkeen olen ollut paljon peilin edessä. Ajattelin, että miksi en tehnyt tätä aikaisemmin.
Viime aikoina Susanna on viihtynyt erityisesti alusvaatekaupoissa. Hänelle alusasuostoksilla käynnit ovat yhtä iloinen asia kuin lapsena käynnit karkkikaupassa.
- Eihän rintaleikkauksessa käyminen tarkoita, että koko kroppa olisi kunnossa. Kehosta täytyy pitää huolta. Siksi lenkkeilen, ratsastan ja treenaan usein.
- Olen aina ollut suhteellisen aktiivinen seksuaalisesti, sitä rintaleikkaus ei lisännyt.
jani ei ehkä pystynyt tyydyttämään susannan tarpeita,niinkun et sinäkään naistasi.naisella täys oikeus saada kunnon isoa ja paljon.
Kyllä, ja yksi mies ei todellakaan riitä. Nainenhan pystyy yhdyntään useita kertoja päivässä, miehellä tilanne hieman toinen.
Näitä tietoja ei tarvitse edes udella Nummelan torilta,Helsingissäkin hyvin tiedetään.Sussu valittaa hellyyden puutetta,enpä ota kantaa mutta ei Jani kyvytön ole.
Sussulle kuitenkin pisteitä,toivottaa onnea Janin tulevalle liitolle.
Sitten kun on siinä tarpeessa että isoa ja paljon kuten kirjoittaja tuntuu haaveilevan niin paikka on Afrikka,masai-miehillä on täysstondiksessa n. 50 cm ja tekee vielä välillä mutkiakin siellä kullin varressa,mene sinne jos olet puutteessa.
Huora ja huoraaminen ovat loukkaavia ilmaisuja, joskin niiden käyttö kertoo enemmän käyttäjästä kuin kohteesta.
Helpottaisiko sinua, jos SS kertoisi tapailevansa ihmisiä? Vai onko sosiaalinen kanssakäyminen noin ylipäätään mielestäsi huoraamista?
voisiko sanoa, että miehet ne huoria on, kun tarttuu joka sutturan matkaan?
huoraakaan saa kutsua tällä ammattinimikkeellä, vaikka näkisi ottavan rahaa palveluksistaan. Se on kunnianloukkaus. Susannalla on oikeus omaan elämään vapaa-aikanaan. Hän on äiti ja tekee arvokkaan työn kasvattaessaan lapsensa.
ei saa kutsua huoraksi?
sukupuoli elämää lainkaan tai jos on,, niin tylsää sellaista!!!
saavat käyttää irtosuhteita ja on kova jätkä. Jos naisella on enemmän kuin 1 (yksi) mies-suhde, häntä sanotaan huoraksi. Missä tasa-arvo, miksi vain naisen on oltava yksiavioinen? =0(
Jos jakaa, niin ei kerro!
vellit ja puurot susannet ja susanit. Täällä ylempänä väitettiin että susanna sievinen rahastaa 3000 euroa huoraamalla.
Tällaista se on kun yksinkertaiset ihmiset päästävät tuneet valloilleen.
Se lukee Kuroskan kirjassa!