Mitä hittoa: Katainen

Mitä hittoa tämä Katainen on muka työllisyydestä huolestunut!
Kokoomus ei ole KOKO HISTORIANSA aikana paskaakaan piitannut työläisistä eikä työlain säädännästä.
Tai on: on ollut sitä heikentämässä ja pilkkomassa AINA työnantajien eduksi.
PAITSI VAALIEN ALLA.
Siitä tässäkin on nyt kysymys: pelkkää vaalimatematiikkaa. Yritetään sumuttaa äänestäjiä.
Suoraan sanottuna valehdellaan ja ollaan muka huolissaan tavallisista duunareista, kuten suurin osa (95%) meistä on.
Vaalien jälkeen palataan taas duunareiden kyykytyslinjalle!
4365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

asetettiin voimaan eduskunnassa, jossa oli vain yksi sosialisti (demari), Kokoomuksen edeltäjät enemmistönä. Ja vuodesta -39 lähtien työväki ja työ-olot on ollut aina silloin tällöin keskeinen aihe Kokoomuksen vaaliohjelmassa ja toiminnassa.

Äänestä

ymmärrä ja kohta olen 60v,että milloin todella kokoomus olisi duunarin puolesta asioita ajanut.
Toimin useamman vuoden työmaan luottamusmiehenä ja jouduin monesti työn antajan kanssa vastakkain kun työntekijöiden asemaa koetettiin heikentää.
Holkerin ollessa pääministerinä aloitettiin tosi kova painostus,että työmies eroaisi liitosta,työmaalla kävi jos jonnin joutavaa herraporukkaa puhumassa, mutta onneksi turhaan.
Silloin kokoomus todella koetti työntekijää kusettaa.

Äänestä

Katainen Elcotekin Piipon ja yrittäjien Lahden kätyri! Vaikka vaalitentissä puhui toisin! Mies on todellisuudessa duunaria kohtaan täys hitler!
Moista paskan puhujaa antasin turpiin , jos vastaan kävelis!

Äänestä

Duunarit ei vaan voi keskenään menestystään ratkaista. Sen sijaan yritykset, joissa he ovat töissä, voivat pärjätä paremmin tai huonommin. YT-lakikin pitäisi ottaa tukena sille, miten duunairien ideoilla firmat toimii paremmin ja miten siitä työväkeä - kuten meitä kokoomuslaisia - palkitaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


empä paljon huutelis! kirjoitti:

Mitä hittoa tämä Katainen on muka työllisyydestä huolestunut!
Kokoomus ei ole KOKO HISTORIANSA aikana paskaakaan piitannut työläisistä eikä työlain säädännästä.
Tai on: on ollut sitä heikentämässä ja pilkkomassa AINA työnantajien eduksi.
PAITSI VAALIEN ALLA.
Siitä tässäkin on nyt kysymys: pelkkää vaalimatematiikkaa. Yritetään sumuttaa äänestäjiä.
Suoraan sanottuna valehdellaan ja ollaan muka huolissaan tavallisista duunareista, kuten suurin osa (95%) meistä on.
Vaalien jälkeen palataan taas duunareiden kyykytyslinjalle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu