Kaupan yrttien kasvatus, onnistuuko?

Saharamaa

Eli jos ostaa esim. kaupasta basilikaa (tuore) niin miten sen saisi kotona kasvamaan kun kaikkea ei kuitenkaan käytä...

8

15387

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitä

      voi kokeilla. Kääräise yrtti ostettuasi
      sanomalehteen/lahjapaperiin. Kotona laita
      isompaan ruukkuun kasvamaan ja esim. basilikan
      pitäisi kasvattaa juuret vesilasissa, joten
      voit ottaa pistokkaita ja näin lisätä yrttejäsi
      jos vaikka alkuperäinen kuolisikin.
      Ja aina voi pakastaa tai kuivata
      yrttejä myöhempää käyttöä varten.

    • ongelmahan

      näiden kaupan yrttien kanssa on se, että ne on kasvatettu kasvihuoneessa, voimaakkaan valon alla. Harvalla löytyy kotoa sellaista kukkavaloa.

      Nyt kevät kuitenkin jo oireilee, ja ainakin minä olen saanut pari viikkoa sitten ostamani basilikan tekemään uusia lehtiä (tosin hyvin vaatimattomia), kun vaihdoin kasvin isompaan ruukkuun ja parempaan multaan ja sijoitin sen aurinkoiselle eteläikkunalle. Kyllä ne siitä pikkuhiljaa alkavat lähteä, kunhan kevät etenee. :)

    • Kissus

      Olen itse onnistunut ihan joka kerta kun tuota olen tehnyt. Pari juttua kannattaa kuitenkin katsoa taimesta jo ostovaiheessa: tarkasta juurien kunto että ovat elinvoimaiset ja se, että koko taimi näyttää hyvinvoivalta. Siitä sitten vain taimi kotiin ja kukkapurkkiin muhevaan multaan ikkunalle.
      Ennen minäkin kasvatin yriti siemenistä mutta se on hidasta ja muutenkin epävarmaa = noin saa hyviä yrttejä jotka riittä pitkälle.

    • yrtit

      Olen ostanut jo monta vuotta Tallinnasta yrtit kaupasta (esim. Stockmann), ne ovat pienempiä ja paljon tuuheampia kuin meidän järvikylät sun muut hontelot pilalle lannoitetut rönsyt ja kasvavat todella hyvin. Valikoimaa on laidasta laitaan, thaibasilika kasvoi hyvin, samoin punainen ja tavallinen. Kaikkia yrttejä löytyy, sellaisiakin mitä täällä en ole nähnyt. Tallinnan torilta olen ostanut taimet (kukat, pensaat, tomaatit monta lajia, mansikat), siemensipulit ja kaikkea mahdollista, enkä yhtä hyviä Suomesta ole saanut.
      Tullista en tiedä, kuljettelen edestakaisin kaikenlaista, koskaan en ole tavaroita peitellyt ja eivät ole mitään kyselleet.
      Eli kannattaa napata mukaan jos sattuu keväällä käyntiä sielläpäin, ainakin pikkuyrtit kulkevat helposti mukana. Ainakin helpommat tuoda kuin kaikenmaailman alkoholijuomat, vaikkei olisi autollakaan.

    • tomaatti ja vuohenjuusto

      Viime kesänä järvikylän basilika kasvoi hyvin ruukussa pihalla, lopulta unohtui huolellinen kastelu ja taisin antaa sille liikaa auringon paahdetta kun lehdet pienenivät. Mutta kyllä siitä kauan (yli 2 kk) basilikat sai. Onnea yrttiviljelyyn!

    • soppa

      Kaikki melkein mitä kesäisin kasvatan niin ostan keväällä Tallinnasta tai sieltä ympäriltä,kasvaa hyvin ja olen tuonut monivuotisia taimia ja kaikki on lähtenyt.Yksivuotinen kesäkukka kukki eka kesän hyvin ja simmenistä seuraavana ja nyt menossa jo6-kesä ja levinnyt on ,mutta pysyy aisoissa.Kesäkukat ,puun-taimet ja monivuotiset tomaatit parempia ei mistään saa.matka aina kannattaa.

    • Viherpeukaloinen

      Basilika taytyy jakaa alkuperaisesta ruukusta ainakin neljaan ruukkuun, joihin pitaa laittaa uusi multa. Sitten ne vaan ikkunalaudalle. Hyvin on pysynyt ja lisaantynyt.

    • ölaskdtaoin

      Kaikki ovat lähteneet, joita olen kokeillut. Keittiöni ikkuna on itään, talvellakaan ei ole lisävaloa. Basilika on mennyt jo monta vuotta, nyt se on noin puolimetrinen, lehtiä tosin vain latvassa. Laitoinkin sille juuri pari kaveria juurelle. Kaupan purkeista jätän pari vahvinta tainta ja laitan isompaan purkkiin, ei siinä sen kummempaa. Suolaheinää kokeilen juuri, se on tosi kaunis.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3113
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1091
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      80
      679
    8. 54
      664
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe