Meillä on tällä hetkellä suvussa viisi sukupolvea. Eli itse olen lapsenlapsi, tytär, äiti ja mummi. Ja kun perheessä on pikkuisia nyt kaksi lapsenlasta, tuntuu välillä menevän kaikilta roolit sekaisin. Kaikesta huolimatta kylillä käydään ristiin rastiin, eikä kukaan ole vielä tästä pahaa tykännyt missään polvessa. Tukiverkosto on mahtava kaikille, aina löytyy apu ja kuuntelija tai seuraa muuten vaan. Yökyläillään milloin mitenkin, ja kaikkkien on hyvä olla. En siksi aina jaksa ymmärtää näitä mummoja, jotka natisevat miniöistään, itsellä niitä on 3. Kaikki ihania ja avoimia, myös avosylin ja avoimin mielin vastaanotettuja enkä yhdestäkään pystyisi luopumaan, aivan kuin olisi 3 tytärtä saanut.
Samoin päivä paistaa parhaimmin, kun pikku villikot säntäävät hihkuen kotiimme. Ei kukaan meistä ole käytöstapoineen tähän maailmaan tullut, perhe ja ympäristö ne muovaavat. Samoin mikään ei ole niin ihanaa, kun kuulla mammani kysymys eeä sinäkös siellä, laitetaampas kuppi kahvia, leivoin juuri sämpylöitä... Ja saan purkaa sydäntäni asiasta kuin asiasta, ja kuulla lapsuuteni sekä hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Minusta tämä jos mikä on rikkautta jota rahalla ei voi ostaa. Mitä mieltä muut? Itse nautin joka sekunnista, minkä omieni kanssa olla saan.
Samoin päivä paistaa parhaimmin, kun pikku villikot säntäävät hihkuen kotiimme. Ei kukaan meistä ole käytöstapoineen tähän maailmaan tullut, perhe ja ympäristö ne muovaavat. Samoin mikään ei ole niin ihanaa, kun kuulla mammani kysymys eeä sinäkös siellä, laitetaampas kuppi kahvia, leivoin juuri sämpylöitä... Ja saan purkaa sydäntäni asiasta kuin asiasta, ja kuulla lapsuuteni sekä hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Minusta tämä jos mikä on rikkautta jota rahalla ei voi ostaa. Mitä mieltä muut? Itse nautin joka sekunnista, minkä omieni kanssa olla saan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Saisinpas minäkin lapsenlapseni joskus kylään luokseni. Koko elämässäni minulla ei ole koskaan ollut näin suurta surua. En tiedä kuinka kauan tätä enää jaksan kestää. Joka ilta olen nyt kolmen kuukauden ajan toivonut, että saisin kuolla pois enkä aamualla enää heräisi.
mistä kiikastaa? Valitat vaan suruasi, mutta et kerro miksi et muka saisi lapsenlastasi tavata. Onko lapsenlapsesi kuollut vai mitä on tapahtunut?
Täällä haukutaan heti jos yrittää kertoa ja siitä tulee vain entistä pahempi mieli.
jos sinua tuntemattomat ihmiset haukkuu ja usein vielä täysin lonkalta, puutteellisin tiedoin. Itse tiedät totuuden ja myös oletko ulkopuolinen omaa syytäsi, vai oletko kaltoin kohdeltu mummi.
Kerro edes, että minkä ikäinen lapsenlapsesi on? onko ihan vauva vielä.
Minullakin oli alussa pientä skismaa poikani kanssa, kun nuoret vanhemmat tunsivat itsensä niin epävarmoiksi, mutta mulle piti yrittää näyttää, että osaavat kaiken, enkä saanut puuttua mihinkään. Olin silloin todella murtunut, kun en muutamaan viikkoon saanut tavata. Onneksi mun miniä on niin mukava ja hän näki tilanteen järjettömyyden ja tulivat sitten käymään ihan kuin ei olis mitään tapahtunut. Hyvin olen sen jälkeen kelvannut myös lapsenpiiaksi, nyt on lapsia jo kaksi.
Se on noiden ensimmäisten kanssa aivan hullua, kun mummo on onnesta sekaisin, eikä tiedä mitenpäin olisi ja äiti on sairaan mustasukkainen esikoisestaan, eikä haluaisi jakaa lasta kenenkään kanssa.
Siitä se kyllä ajan myötä tasaantuu ja vielä enemmän, kun tulee lisää lapsia. Ei ole enää niin ihmeellistä enempää äidille kuin mummollekaan.
Mikä siinä onkin, että se ensimmäinen lapsenlapsi saa mummo-ihmisessä sellaisia tunteita, mitä ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Olen omiani rakastanut yli kaiken, mutta lapsenlapsen saatuani, olen ajatellut, että en ole tiennyt aikasemmin mitä rakkaus voi olla.
Toista ihmistä loukkaamisella ja syyttelyllä on aina väliä.
Kun ihminen kertoo vaikeista ongelmistaan ja toinen syyttää häntä itseään niistä, tulee jopa itsemurha ajatukset mieleen.
Itse olen hyvää tarkoittava ja empaattinen luonteeltani, ajattelen toisia ihmisiä lämmöllä ja autan myös mielelläni.
Meitä myös 5 sukupolvea.Mummoni on kyllä jo vanhainkodissa ja ei meitä enää edes tunnista.Mutta hyvissä voimissa oli,kun ensimmäinen 5.polven vauva syntyi.Käytiin sairaalassa ottamassa kuvia ja näyttämässä uutta tulokasta ja osasi siitä vielä silloin iloita.Ihan kivaa on tämä sukupolvien ketju.Kaikenlaista pikku erimielisyyttä välillä on,onhan ihmiset niin erilaisia,mutta elämää vaan se on.Ei mitään hyytävää vihanpitoa kuitenkaan ja se on onnellista se.
"Jos olisin tiennyt kuinka ihania lastenlapset ovat, olisin tehnyt ne ensin".
Aivan totta ;)))!
Kun on itse onnistunut tekemään ihanan lapsen niin kyllä täytyy sanoa, että lapsi vaimoineen on onnistunut siinä vielä paremmin !
Juuri tänään sain nauttia aivan ratkiriemukkaan ja sydäntä pakahduttavan tovin pikkuisen kanssa ja vaikka joskus menee kovastikkin kampoihin miniän kanssa niin kyllä hänelle on annettava kaikki kunnia lapsensa kasvatuksesta. Tietysti sen kunnian hän jakaa poikani kanssa.
Olen suunnattoman ylpeä ja onnellinen mummu kun seuraan lapsenlapseni leikkejä ja uusia oppeja ja saan huomata miten mielettömän fiksu pikkuinen hän on. Ja niin suloinen, niin suloinen että sanat ei riitä kertomaan.
lapsenlapset hoidossa viime lauantaina kolme tuntia ja se oli aivan mahtavan ihanaa. Ne niin tykkää mumin ruoista.
Sain lukea heille satukirjoja, toinen istui toisella puolella ja toinen toisella ja keskittyneesti kuuntelivat.
Isompi &v-poika kertoi uudesta rakkaudestaan, tytöstä joka on samassa eskarissa, sanoi, ettei tätä rakkaudenkohdetta vaihda ikinä. Tämä on hänellä jo ainakin kolmas ellei neljäs suuri rakkaus. Ihanaa kun poika istuu keittiönpöydän ääressä käsi poskella haaveellisen näkösenä ja kertoo tunteistaan.
Tyttö 3v laittaa kaikki mun helmet kaulaan ja huulipunat ja sitten leikkii niin naisellisena paloauton kanssa.
On ne vaan maailman parhaita kullanmuruja. Miten ne vanhemmat onkin osanneet niin hyvin??
Juuri yks päivä pojantyttäreni 5-v. kertoi kuinka hän tykkää päiväkodissa eräästä pojasta.
Leikatiin paperisydän ja siihen nimi, vietiin kotiin - liekö sitten annettu tälle ihastuksen kohteelle.
Myös mummun helmet on kiinnostaneet pienestä asti ja korkokengät!
Tuntuu tosiaan, että pojasta polvi paranee!
Tulipa vähän hassu lopetus edelliseen - eihän nyt poikaa helmet ja korkokengät ole voineet kiinnostaa...
Mutta se kaikki muu sitten, kyllä nykyajan muksut ovat kaikkinensa ihan erilaisia kuin omat ovat olleet.