SDP:n vaalimainonta puhuttaa

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1324859

Jokaiselle eduskuntapuolueelle on annettu vaaleja varten meidän kaikkien rahaa, jotta "demokratia toteutuisi". Perustelua en oikein hyväksy. Rahat menevät medialle ja mainostoimistoille ja pienet puolueet jäävät sanomallaan väistämättä sivummalle. Heilläkin on erittäin tärkeitä teemoja, jotka jäävät nekin samalla sivuun mahtipontisen mainonnan alle.

Kiviniemeä ojentaisin, että SDP:n vaalimainonnasta on aivan turhaa tuohtua. SDP TIETENKIN tekee annetuilla rahoilla oman etunsa mukaista propagandaa. Ei SDP tee keskustalle äänestäjiä tuovia mainoksia.

Itse koen SDP:n vaalimainokset herättävinä. Se, että ne sitten johtaisivat tv-katsojan äänestämään SDP:tä onkin jo vaikeammin arvioitavissa. Todennäköisesti vaikutus on pientä.

Toivotan SDP:lle ja Keskustalle loatonta kampanjointia ja hyviä lähtökohtia tulevalle uudelle hallitukselle rehellisen vaalikamppailun jälkeen.

Kokoomusta ei tulevassa hallituksessa todennäköisesti nähdä, sillä kannatuksen olisi pitänyt lähteä puhaltamaan purjeita jo hieman aikaa sitten.

Pienten puolueiden sanomaa haluaisin enemmän esille televisiossa.
12851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Lipposen ja Heinäluoman linja on. Köyhät ja kippeet hylätään.

Äänestä
  • Propagandassa on aina vaaransa, että se kääntyy itseään vastaan.

    Jos tavoittelee liian vahvaa sanomaa politiikassa, siitä saattaa tulla mainitsemasi kuva. SDP:n mainonta saattaa osoittautua huonoksi.

    Virhe, jos sellaista tapahtuu, näkyy vaalien tuloksessa. Edelleen, muiden puolueiden ei ole syytä puuttua toisten vaalimainontaan.

    Kansalaisten on itse saatava tehdä päätöksensä.

    Äänestä

  • keskustalainen kirjoitti:

    Propagandassa on aina vaaransa, että se kääntyy itseään vastaan.

    Jos tavoittelee liian vahvaa sanomaa politiikassa, siitä saattaa tulla mainitsemasi kuva. SDP:n mainonta saattaa osoittautua huonoksi.

    Virhe, jos sellaista tapahtuu, näkyy vaalien tuloksessa. Edelleen, muiden puolueiden ei ole syytä puuttua toisten vaalimainontaan.

    Kansalaisten on itse saatava tehdä päätöksensä.

    täyttä P****A ja taidat olla siitä iloinen keppuli!

    Äänestä

  • vaalimainonta on kirjoitti:

    täyttä P****A ja taidat olla siitä iloinen keppuli!

    Mahtava osuma!

    Äänestä

Pelkäävät valtarakenteiden muuttumista. YLE toimii sensuroinnissaan ehkä jopa perustuslain vastaisesti.

Äänestä
  • Mielestäni se on hankala asenne ja lähtökohta, jos pienpuolueiden tehtävänä olisi valtarakenteiden horjuttaminen.

    Se, että tärkeät asiat saavat puheenvuoronsa, se kuuluu demokratiaan.

    Pyydän ainakin oman puolueeni osalta anteeksi, että jotkut kokevat Keskustan valtarakenteeksi, jota vastaan pitäisi ryhtyä horjuttamistoimiin.

    Mikäli mediamaailma ei olisi nykyisin niin rahalla pyörivää, niin olettaisin, että pienemmät saisivat enemmän esim. televisioaikaa.

    Pidän kuitenkin tärkeänä, että meillä on suuret puolueet, joilla on pitkä kokemus Suomen asioista ja niiden johtamisesta. Mukaan aina mahtuu, mutta valtarakenteiden hajoittamista en näe tärkeänä!

    Hyvää ja iloista vaalimieltä IPU:lle, vaikka en olekaan asioista samaa mieltä.

    Äänestä

Pukkaa mieleen John Wayne...

Äänestä
  • Mielestäni se mainos oli aika hauska!

    Mutta kuten totesin, vaalipropaganda on vaarallinen laji ja voi kääntyä itseään vastaan.

    Äänestä

Kepun ja demareiden mainosraha menee hukkaan. Vain kokoomus hyötyy.

Äänestä
  • Mitä sanookaan Jäbä???

    Äänestä

  • Börje Hansson kirjoitti:

    Mitä sanookaan Jäbä???

    Puolueille ei pitäisi antaa rahaa mainioistoimistoilla poltettavaksi!

    Se heikentää mainonnan laatua tuollaiset tukiaiset1

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustalainen kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1324859

Jokaiselle eduskuntapuolueelle on annettu vaaleja varten meidän kaikkien rahaa, jotta "demokratia toteutuisi". Perustelua en oikein hyväksy. Rahat menevät medialle ja mainostoimistoille ja pienet puolueet jäävät sanomallaan väistämättä sivummalle. Heilläkin on erittäin tärkeitä teemoja, jotka jäävät nekin samalla sivuun mahtipontisen mainonnan alle.

Kiviniemeä ojentaisin, että SDP:n vaalimainonnasta on aivan turhaa tuohtua. SDP TIETENKIN tekee annetuilla rahoilla oman etunsa mukaista propagandaa. Ei SDP tee keskustalle äänestäjiä tuovia mainoksia.

Itse koen SDP:n vaalimainokset herättävinä. Se, että ne sitten johtaisivat tv-katsojan äänestämään SDP:tä onkin jo vaikeammin arvioitavissa. Todennäköisesti vaikutus on pientä.

Toivotan SDP:lle ja Keskustalle loatonta kampanjointia ja hyviä lähtökohtia tulevalle uudelle hallitukselle rehellisen vaalikamppailun jälkeen.

Kokoomusta ei tulevassa hallituksessa todennäköisesti nähdä, sillä kannatuksen olisi pitänyt lähteä puhaltamaan purjeita jo hieman aikaa sitten.

Pienten puolueiden sanomaa haluaisin enemmän esille televisiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu