v. -39 ja..

vuonna -39 Saksa miehitti puolan ja Tsekkoslovakian. Syyn kai kaikki tietää. Hyvä ponnahdus-lauta Neuvostoliiton kimmppuun.
No nyt USA on sijoittamassa mainittuihin maihin ohjusten torjunta. ym. teknologiaa.
Mikähän mahtaa olla syy.
Oiskohan Venäjä enää miten sini-silmäinen
4228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse joudun kyseenalaistamaan monia asioita maailmanmenossa ja syyt ovat kasvottomiksi markkinoiksi syytetyt toimet. Ei ole olemassa kasvottomuutta, sillä mikään asia ei hoidu itsestään, mutta enemmänkin nämä ohjaavat käsityksen erilaisten "salaseurojen " toimista, joita herrapiireissä on harrastettu kautta aikojen.
Nyt on nostettu jälleen esim. Keskisumalaisen yleisön osastolla esille mm. vapaamuurarien toimia ja arveluita niistä.
Jotenkin tuntuu siltä, että jos maassamme noudatettaisiin Suomen perustuslakia ja sitä paljon opuhuttua oikeusvaltioperiaatetta ja kansanvallan toteutumista, ei ainkaan kuntien, valtion ja seurakunnan missään tehtävässä saisi toimia näiden järjästöjen jäseniä.
Koska asiat ovat salaisia ja maailmanlaajuisia, niillä voidaan saada aikaan hyvin paljon kärsimystä, eriarvoisuutta ja suuria sotia, jos valta keskittyy vain salaseurojen edustajille ja hyväveliverkostot huolehtivat jatkosta joka portaassa päätöksenteossa. Tästähän voisi koitua suunnaton vapauden riisto kaikille, jotka jätetään tämän ringin ulkopuolelle. Kun tiedämme, että näihin salaseuroihin pääsee vain kutsusta, se jo kertoo, että osa jätetään tietoisesti ulkopuoliseksi ja asioista ei saa puhua.Olisikin hyvä tietää, oliko ennen sotia olevassa päätöksenteossa kyseisiin verkostoihin kuuluvai jäseniä vastuupaikoilla? Onko USA:n ja muiden sodissa kamppailevien maiden johto näissä jäseninä? Oliko maamme 1990 luvun toimissa häärineet näissä liitoissa osallisena?

Kaikki tämä olisi hyvä nyt selvittää ennen vaaleja, että myös äänestäjillä olisi óikeaa tietoa, kenen puoleen äänensä antavat. Mielestäni jo demokratia vaatisi tätä. Vasta sen jälkeen , kun listoilta on poistettu kaikki "salaseurojen "jäsenet, voisi kansamme puhtaalta pöydältä päättää kehen luottavat ja kuka noudattaa avointa ja rehellista yhteiskuntapolitiikkaa, sillä sen on myös maamme tuervallisuuden varmistamista.
Toivon töitä oikeudenmukaisen maailman puolseta ja pelastusta näille "slaseuroihin" eksyneille kansalaisillemme. Meillä kaikilla on hyvä elää, kun palautamme yhteiskuntaamme tasa-arvon ja luottamuksen, mistä seuraa yhteistyö ja menestys, kun kaveria ei jätetä. Kaikki ihmiset on Jumalan luomina oikeutettuja yhtenäiseen elämään ja myös nauttimaan töittensä tuloksista, mikä ei tämänpäivän maailmassamme ole totta.

Äänestä

Itse asiassa Mannerheim antoi aamulla 26.11.1939
puhelimessa Kannakselle käskyn ampua tykillä yli
Mainilan rajan.Sen lisäksi sotasyyllinen
Mannerheim yritti jopa pimittää rikoksensa
jättämällä eroanomuksen 27.11.1939 Kyösti
Kalliolle.Mutta kyllähän jo Stalinkin sen tiesi,
joten ei Jeltsinin juomapuheilla ole mitään
tekemistä sotahistorian totuuksien kanssa!

Äänestä
  • En tarkoittanut nyt sodan syitä, vaan sen tel´kijöitä. Jos niihin koskee sotasalaisuus, niin 1990 toimien aikaan ei meillä ollut sotaa ja silloinkin ns. salaiset toimet häärivät tehden osasta kansaamme syyllisiä ja jakoi heidän omaisuudet uudelleen ilman minkäänlaisia selvityksiä ja lain vastaisesti. Nyt puhutaan, kasvottomista markkinoista ja että globalisaatio vaatii uhrinsa. Tätä en usko, eikä muutkaan, jotka eivät ole saaneet asioilleen oikeutta tässä maassa. Ei ole sotasalaisuus!

    Äänestä

  • korvat leikataan. Sinulta jäi ilmeisestikin huomaamatta se kylmä tosiseikka, että venäläiset olivat tätä ennen mobilisoineet rajan pintaan valtavasti sotakalustoa ja joukkoja, ja niiden tarkoituksena oli valloittaa Suomi.

    Koska mobilisointi Suomessa oli vielä kesken, ei Mannerheim olisi mitenkään antanut ampumiskäskyä, jonka hän varmaankin tiesi johtavan siviiliväestön nopeaan evakuointiin, joka taas hidastaisi joukkojen mobilisointia rajalle.

    Venäläisehän ovat jo myöntäneet ampuneensa "Mainilan laukaukset", joten eiköhän tämä riitä tästä asiasta - ja eihän tuolla asialla ole mitään merkitystä kun hyökkäys alkoi melkein heti tämän jälkeen, koska niin oli tarkoituskin.

    Vai tiedätkö jostakin syystä tämänkin paremmin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nyt.. kirjoitti:

vuonna -39 Saksa miehitti puolan ja Tsekkoslovakian. Syyn kai kaikki tietää. Hyvä ponnahdus-lauta Neuvostoliiton kimmppuun.
No nyt USA on sijoittamassa mainittuihin maihin ohjusten torjunta. ym. teknologiaa.
Mikähän mahtaa olla syy.
Oiskohan Venäjä enää miten sini-silmäinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu