Kertokaa nyt

Olen kysynyt samaa asiaa jo aijemminkin ja taas.
Mitkä ovat oikeasti ne persujen saavutukset viimeiseltä neljältä vuodelta?

En tahdo tietää muiden tekemisistä yhtikäs mitään, vain persujen saavutukset.

Epäilen saavani vuorokauden sisälle kolme vastausta,eikä yhtään vastausta itse kysymykseen.

Miksi muuten persut tulevat esille vain Soinin kuvalla, miksi virallinen kuva henkilöityy yhteen ihmiseen, ovatko muut ehdokkaat vähempi arvoisia?
8642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

122 kansanedustajaa allekirjoitti lakialoitteen LA 3/2004 pankkien toimenpidemaksujen rajoittamisesta. Talousvaliokunnassa ja eduskunnan käsittelyssä aloitte kuitenkin äänestettiin kumoon; keskusta äänesti yksimielisesti aloitetta vastaan
Keskustan edustajista allekirjoittamansa aloitteen hylkäsivät Esko Ahonen, Olavi Ala-Nissilä, Mikko Alatalo, Susanna Haapoja, Lasse Hautala, Antti Kaikkonen, Kyösti Karjula, Inkeri Kerola, Mari Kiviniemi, Seppo Lahtela, Markku Laukkanen, Jari Leppä vpj, Marja-Liisa Lindqvist, Mika Lintilä, Eero Lämsä, Petri Neittaanmäki, Pekka Nousiainen, Lauri Oinonen, Aila Paloniemi, Klaus Pentti, Antti Rantakangas, Juha Rehula, Eero Reijonen, Markku Rossi, Simo Rundgren, Pertti Salovaara, Seppo Särkiniemi, Hannu Takkula, Kimmo Tiilikainen, Tapani Tölli, Jukka Vihriälä, Pekka Vilkuna, Matti Väistö ja Jaana Ylä-Mononen.

Liisa Hyssälä , PPM
Kansanedustajaehdokas Liisa Hyssälä lupasi korottaa kansaneläkkeen 400 eurosta 700 euroon.
Asiasta päättävä ministeri Liisa Hyssälä esitti 7,- euron kotusta. Liisan puoluetoveri Olavi Ala-Nissilän mielestä eduskunnassa ei kannattaisi lukea yksittäisiä vaaliesitteitä.

Petri Neittaanmäki
25.11.05 Välikysymysäänestyksessä (VK 5/2005) hyväksyi Fortumin optiot

Petri allekirjoitti pankkimaksujen rajoittamisesta tehdyn lakialoitteen LA 3/2004, mutta äänesti täysistunnossa sitä vastaan.

Vaalien alla kotihoidontuen kuntalisää puolustanut Petri oli 20.10.2004 kaatamassa myös lakiehdotusta kotihoitolisän korottamisesta 90-luvun leikkauksia edeltävälle tasolle.

Lauri Oinonen
25.11.05 Välikysymysäänestyksessä (VK 5/2005) hyväksyi Fortumin optiot

Lauri allekirjoitti pankkimaksujen rajoittamisesta tehdyn lakialoitteen LA 3/2004, mutta äänesti täysistunnossa sitä vastaan.

Aila Paloniemi
7.1.06 Ailan kommentti Iltasanomien uutisoimasta salassa valmistellusta suunnitelmasta liittää Suomi myös NATO:n NRF-iskujoukkoihin: "Asiassa ei ole mitään perää. Minun pitäisi ulkoasianvaliokunnan jäsenenä tietää asiasta."
Tarja Halosen versio saman päivän MTV3:n uutisissa: "Kyllä keskusteltu on valiokunnissa vaikka kuinka paljon."

13.12.05 Äänestyksessä omaisuusverosta oli veron poistamisen kannalla.

25.11.05 Välikysymysäänestyksessä (VK 5/2005) hyväksyi Fortumin optiot

Aila allekirjoitti pankkimaksujen rajoittamisesta tehdyn lakialoitteen LA 3/2004, mutta äänesti täysistunnossa sitä vastaan.

Vaalien alla kotihoidontuen kuntalisää puolustanut Aila oli 20.10.2004 kaatamassa myös lakiehdotusta kotihoitolisän korottamisesta 90-luvun leikkauksia edeltävälle tasolle.

Aila ei ole vastannut yhteenkään Jyväskylän sosiaaliviranomaisten ilmeisesti adobtiotarkoitukseen heti synnytyksen jälkeen kaappaamaa lasta koskevaan viestiin. Ei myöskään kirjallisena käteen annettuun selvitykseen ja vastauspyyntöön.
Sähköpostijärjestelmän kuittausilmoituksen mukaan Aila poistaa lukematta hänelle lähetetyt sähköpostit.

Mauri Pekkarinen , KTM
25.11.05 Välikysymysäänestyksessä (VK 5/2005) hyväksyi Fortumin optiot

--------------------------------------------------------------------------------

SDP
120 kansanedustajaa allekirjoitti kesäkuussa 2003 lakialoitteen LA 50/2003 rintamaveteraanien kuntouttamisesta ja nk. Ilkka Suomisen säännön perusteella toivottiin eduskunnan enemmistön kannattaman asian nopeaa käsittelyä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Asia seisoo valiokunnassa edelleen.
Valiokunnan puheenjohtaja on Valto Koski (sdp). Aika hoitanee asian, kunhan sitä vain seisottaa tarpeeksi kauan.

122 kansanedustajaa allekirjoitti lakialoitteen LA 3/2004 pankkien toimenpidemaksujen rajoittamisesta. Talousvaliokunnassa ja eduskunnan käsittelyssä aloitte kuitenkin äänestettiin kumoon.
Aloitteen allekirjoittaneista sdp:n edustajista takkinsa käänsivät Matti Ahde, Arja Alho, Arto Bryggare, Klaus Hellberg, Rakel Hiltunen, Sinikka Hurskainen, Liisa Jaakonsaari, Antero Kekkonen, Anneli Kiljunen, Valto Koski, Miapetra Kumpula, Minna Lintonen, Kalevi Olin, Heli Paasio, Arto Seppälä, Ilkka Taipale, Satu Taiveaho, Jutta Urpilainen, Tuula Väätäinen ja Harry Wallin sekä talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari.

Antti Kalliomäki , VVM -2005 , OPM 2005-
Antti ehdotti kunnallisveron muuttamista progressiiviseksi. Vero rasittaisi erityisesti niiden kuntien keskituloisia, joissa ei ole tai on vain vähän suurituloisia.

Susanna Huovinen , LVM 2005-
25.11.05 Välikysymysäänestyksessä (VK 5/2005) hyväksyi Fortumin optiot

Reijo Laitinen
13.12.05 Omaisuusveron poistamisesta äänesti lain hylkäämistä.

25.11.05 Välikysymysäänestyksessä (VK 5/2005) hyväksyi Fortumin optiot

Reijo peräsi Keskisuomalaisen kirjoituksessa kansanvallan lisäämistä. Hän ei kuitenkaan allekirjoittanut Arja Alhon lakialoitetta LA 11/2005 kansanäänestyksen järjestämisestä EU-perustuslaista.

Kalevi Olin
25.11.05 Välikysymysäänestyksessä (VK 5/2005) hyväksyi Fortumin optiot

Kalevi allekirjoitti pankkimaksujen rajoittamisesta tehdyn lakialoitteen LA 3/2004, mutta äänesti täysistunnossa sitä vastaan.

--------------------------------------------------------------------------------

Kokoomus
Ben Zyskowicz eläkkeiden taitetusta indeksistä eduskunnassa 17.5.04:
"ei kokoomus ole luvannut sitä poistaa eikä poista."
Vuodesta 1996 lähtien tuo 20-80 -indeksi on hävittänyt jo lähes kolmanneksen luvatusta eläketasosta.

Yksikään kokoomuksen kansanedustajista ei allekirjoittanut EU-perustuslaista järjestettävää kansanäänestystä koskevaa lakialoitetta LA 11/2005.

120 kansanedustajaa allekirjoitti kesäkuussa 2003 lakialoitteen LA 50/2003 rintamaveteraanien kuntouttamisesta ja nk. Ilkka Suomisen säännön perusteella toivottiin eduskunnan enemmistön kannattaman asian nopeaa käsittelyä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Asia seisoo valiokunnassa edelleen.
Valiokunnan varapuheenjohtaja on Eero Akaan-Penttilä (kok). Aika hoitanee asian, kunhan sitä vain seisottaa tarpeeksi kauan.

122 kansanedustajaa allekirjoitti lakialoitteen LA 3/2004 pankkien toimenpidemaksujen rajoittamisesta. Talousvaliokunnassa ja eduskunnan käsittelyssä aloitte kuitenkin äänestettiin kumoon; kokoomuksesta vain Lyly Rajala äänesti aloitteen puolesta
Kokoomuksen edustajista allekirjoittamansa aloitteen hylkäsivät Eero Akaan-Penttilä, Sirpa Asko-Seljavaara, Kaarina Dromberg, Leena Harkimo, Pertti Hemmilä, Anne Holmlund, Tapani Mäkinen, Olli Nepponen, Reijo Paajanen, Paula Risikko, Marja Tiura ja Raija Vahasalo.

Petri Salo, Lyly Rajala ja Olli Nepponen vaativat hallitukselta toimenpiteitä pakettiautojen verotuksesta annetun lain kohtuuttomuuksien oikaisemiseksi (KK 81/2005). Vain kaksi kuukautta aikaisemmin he itse äänestivät lain puolesta.

Ahti Vielma
Oli poissa 25.11.05 välikysymysäänestyksestä (VK 5/2005) Fortumin optioista, keskustelussa 22.11.05 vaati ao. ministereitä kantamaan vastuunsa.

--------------------------------------------------------------------------------

Vasemmistoliitto
Matti Kangas
25.11.05 Välikysymysäänestys (VK 5/2005) Fortumin optioista: vastuuseen.

--------------------------------------------------------------------------------

Vihreät
122 kansanedustajaa allekirjoitti lakialoitteen LA 3/2004 pankkien toimenpidemaksujen rajoittamisesta. Talousvaliokunnassa ja eduskunnan käsittelyssä aloitte kuitenkin äänestettiin kumoon.
Vihreitten edustajista 8 äänesti aloitetta vastaan, 4 puolesta. Itsekin allekirjoittamansa aloitteen hylkäsivät Tuija Brax, Heidi Hautala, Rosa Meriläinen, Anni Sinnemäki ja Osmo Soininvaara. Hylkäämisen kannalla olivat myös Janina Andersson, Ulla Anttila ja Oras Tynkkynen.

Osmo Soininvaara
25.11.05 Välikysymysäänestys (VK 5/2005) Fortumin optioista: vastuuseen.

Osmo teki esityksen yhteensovittamisvähennyksenä jo vähennetyn kansaneläkkeen pohjanosan toiseen kertaan leikkaamisesta työeläkettä saavilta. Kaksinkertaisen leikkauksen uhreja lasketaan olevan yhä n. 120.000
Palkkioksi Soininvaara sai ministerinsalkun Paavo Lipposen hallituksessa.

--------------------------------------------------------------------------------

RKP
Yksikään RKP:n kansanedustajista ei allekirjoittanut EU-perustuslaista järjestettävää kansanäänestystä koskevaa lakialoitetta LA 11/2005.

RKP:n puheenjohtaja, ympäristöministeri Jan-Erik Enestam ehdotti ylimääräistä veroa suoraa sähkölämmitystä käyttäville kotitalouksille.

--------------------------------------------------------------------------------

Kristilliset
Toimi Kankaanniemi
25.11.05 Välikysymysäänestys (VK 5/2005) Fortumin optioista: vastuuseen.

--------------------------------------------------------------------------------

PerusSuomalaiset
Rinnakkaislakialoite LA 30/2005 hallituksen esitykseen ulosottosuoritusten kohdentamisesta ensisijaisesti pääoman suoritukseen. Hallituksen esitys korkojen ensisijaisuudesta johtaa usein ikuiseen velkaorjuuteen, kun suoritukset eivät riitä edes korkoihin.

Timo Soini
25.11.05 Välikysymysäänestys (VK 5/2005) Fortumin optioista: vastuuseen.

Raimo Vistbacka

25.11.05 Välikysymysäänestys (VK 5/2005) Fortumin optioista: vastuuseen.

Raimo esitti pakettiautojen veromuutoksesta annetun lain HE 190/2004 hylkäämistä. PerusSuomalaisten (3) lisäksi hylkäämistä kannatti 4 muuta kansanedustajaa.
Lailla tulivat henkilöautoina verotettavaksi nk. työryhmäautot, joissa istumapaikkoja on muuallakin kuin kuljettajan vieressä. Samalla niiden ALV-vähennyskelpoisuus poistui liikeyrityksiltä.

Äänestä
  • Kerro nyt hyvä mies/nainen ne saavutukset,mitä on saatu aikaan.
    Muiden asioista tai tekemisistä en kysynyt vaan persujen, missä näyttö?

    Miksi äänestää puoluetta joka henkilöityy yhteen ihmiseen,mieheen joka on kooltaan kivitalo mutta jonka kädet ovat kuin kätilön(katso seraavan kerran Soinin nyrkkejä,aikuisella miehellä ei voi olla tuollaiset sormet, vain naisella.)

    Äänestä

  • mutta se vastaus? kirjoitti:

    Kerro nyt hyvä mies/nainen ne saavutukset,mitä on saatu aikaan.

    mä oon kymmenen vuotta hakenut tk-eläkettä... ei onnistu , ei onnistu vaikka päässää savuaaa
    mutta halmeelle onnistui, olihan saavutus

    PERUSPERSU

    Äänestä

  • mutta se vastaus? kirjoitti:

    Kerro nyt hyvä mies/nainen ne saavutukset,mitä on saatu aikaan.
    Muiden asioista tai tekemisistä en kysynyt vaan persujen, missä näyttö?

    Miksi äänestää puoluetta joka henkilöityy yhteen ihmiseen,mieheen joka on kooltaan kivitalo mutta jonka kädet ovat kuin kätilön(katso seraavan kerran Soinin nyrkkejä,aikuisella miehellä ei voi olla tuollaiset sormet, vain naisella.)

    pysty vaikuttamaan kuin 1 % :lla 200 edustajasta.

    Jos haluat enemmän vaikutusvaltaa,

    äänestä Perussuomalaista ehdokasta!!!

    Äänestä

Kaikki äänet Persulle menee hukkaan.

Suomessa on hyvä valita todellinen vaihtoehto nykyiselle menolle, jos ei ole sen kannattaja

Äänestä
  • ja sulle jää hukkakaura

    Äänestä

  • Vasta sitten kun saamme rivimme yhtenäisiksi.
    PerusSuomalaisuus on enemmän elämänasenne, kuin puolueuskolisuus.

    Äänestä

MUTTA MUIDEN KANSS YHTEISTYÖSSÄ , niinkuin PS edustajat ovat toimineet) HE SAAVAT OMIAKIN AJATUKSIAAN LÄPI. Oletko itse ollut koskaan ehdolla missään vaaleissa ja oletko koskaan päässyt läpi mihinkään vaaleissa valittuihin paikkoihin. TOIVOTTAVASTI VASTAAT VUOROKAUDEN AIKANA KYSYMYKSEENI. Kysyjä on Pohojalaanen poika , monessa mukana ollut ja on edelleenkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lopultakin. kirjoitti:

Olen kysynyt samaa asiaa jo aijemminkin ja taas.
Mitkä ovat oikeasti ne persujen saavutukset viimeiseltä neljältä vuodelta?

En tahdo tietää muiden tekemisistä yhtikäs mitään, vain persujen saavutukset.

Epäilen saavani vuorokauden sisälle kolme vastausta,eikä yhtään vastausta itse kysymykseen.

Miksi muuten persut tulevat esille vain Soinin kuvalla, miksi virallinen kuva henkilöityy yhteen ihmiseen, ovatko muut ehdokkaat vähempi arvoisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu