Viljami Kalliokoski (15.05.1894, Halsua - 20.01.1978, Kokkola) oli maanviljelysneuvos, maanviljelijä ja suomalainen poliitikko. Hän on Suomen historian kuudenneksi pitkäaikaisin kansanedustaja 1922-1945 ja 1948-1962. Hän oli apulaismaatalousministeri ja maatalousministeri kahdeksassa hallituksessa vuosina 1936-1937, 1940-1944 ja 1954-1956. Kalliokoski oli myös mm. eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja 1931-1938, eduskunnan 1. varapuhemies 1938-1940 ja 1950-1954. Lisäksi hän toimi Maalaisliiton puheenjohtajana sotien aikaan, vuosina 1941-1945. Sanomalehti Keskipohjanmaan päätoimittaja hän oli 1930-1938 ja Pellervo-Seuran toimitusjohtaja 1945-1949. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä erityisesti maatalouden, osuustoiminnan ja kirkon piirissä.
Kalliokoski oli kasvanut Santeri Alkion esikuvan ja nuorisoseuratoiminnan kautta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kansanedustajauransa alkuvuosina hänet tunnettiin puolueensa sosiaaliradikaaleihin kuuluvana ja oikeistoradikalismin tiukkana vastustajana. Kalliokoski oli puolueessaan ensimmäisiä Lapuan liikkeen julkisia vastustajia. Hänen muiluttamistaan suunniteltiin kesällä 1930, mutta hanke kompastui amatöörimäiseen toteutukseen. Kalliokoski oli myös puolueessaan aktiivisimpia pula-ajan talousongelmien esiintuojia, joten hän ei monen puoluetoverinsa tavoin joutunut kärsimään pulan aiheuttamasta tyytymättömyydestä. Hänen poikkeuksellisen suosionsa äänestäjien keskuudessa näkyi eduskuntavaaleissa 1936, jolloin maalaisliitto sai Kalliokosken kotikunnassa Halsualla historiansa parhaan tuloksen: 91,2 prosenttia äänistä. Lähes kaikki äänet annettiin Kalliokoskelle. Sen sijaan lain kumoamiseen johtanut kieltolakikansanäänestys oli Kalliokoskelle pettymys, sillä hän kannatti kieltolakia sen loppuun saakka.
Sota-aikana hänen vastuulleen hallituksessa kuuluivat asutusasiat sekä elintarviketuotanto. Välirauhan aikana hän ministerinä vastasi siirtoväen asuttamisesta muualle Suomeen sekä jatkosodan aikana takaisin vallattujen alueiden jälleenasuttamisesta. Syksyllä 1944 hänen johdollaan linjattiin vielä kolmas asutusurakka alueluovutusten takia. Myös elintarviketuotannossa sotavuodet olivat dramaattisia, sillä nälänhädän uhka Suomessa oli todellinen sekä keväällä 1942 että 1944.
Kalliokoski ei kuulunut hallituksen sisärenkaaseen, joka käsitteli ulkopoliittisia linjauksia. Siitä huolimatta sodan loppuvaiheissa Kalliokoskea vastustaneen maalaisliiton opposition keulahahmoksi nousi ulkopoliittisiin erimielisyyksiin vedonnut Urho Kekkonen. Kalliokoski kuului ns. vanhojen kasvoihin, joiden ei sallitu asettua ehdolle enää eduskuntavaaleissa 1945. Kalliokosken ja Kekkosen kärjistynyt vastakkainasettelu johti Kalliokosken eroamiseen maalaisliiton johdosta kesken dramaattisen puoluekokouksen kesäkuussa 1945. Eronsa jälkeen Kalliokoski välttyi häntä uhanneelta syytteeltä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Hän oli puolueensa sisällä Kekkosen vastaehdokkaana valittaessa presidenttiehdokasta vuoden 1956 vaaleihin. Vuorostaan puolueensa sisällä oppositioon jäänyt Kalliokoski jatkoi kansanedustajana vuoteen 1962 saakka. Sen jälkeen hän toimi vielä mm. kirkollisissa luottamustehtävissä ja oli kirkkohallituksen jäsenenä ja kirkolliskokouksen varapuheenjohtajana siihen asti korkeimpaan asemaan noussut maallikko evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kalliokoski tunnettiin myös taidokkaana puhujana, jonka puheiden määrän on yli kuusi vuosikymmentä kestäneen julkisen uran aikana arvioitu nousseen viiden ja kymmenen tuhannen väliin.
Veikko Emil Aleksander Vennamo (11. kesäkuuta 1913, Jaakkima – 12. kesäkuuta 1997, Helsinki), lakitieteen lisensiaatti ja varatuomari, oli värikäs poliitikko. Vuoteen 1938 saakka hänen sukunimensä oli Fennander. Hänen puolisonsa oli Sirkka Vennamo os. Tuominen.
Veikko Vennamo toimi:
Maatalousministeriön asutusasiain osastopäällikkönä ja ylijohtajana 1944-59
Suomen Maaseudun Puolueen ja sen edeltäjän Suomen Pientalonpoikien Puolueen johtajana 1959-1979.
Kansanedustaja 1945-1959 (Maalaisliitto), 1959-1962 (Suomen Pientalonpoikien Puolue) ja 1966-1987 (Suomen Maaseudun Puolue).
Toisena valtiovarainministerinä 1954–1956
Vennamon lähtöön Maalaisliitosta liittyi keskinäinen kilpailu Urho Kekkosen kanssa. Vennamon merkittävin saavutus on karjalaisen siirtoväen asutus maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikkönä. Vennamo oli Johannes Virolaisen ohella yksi Suomen merkittävimmistä karjalaispoliitikoista. Vennamo oli harvoja poliitikkoja, jotka vastustivat Urho Kekkosen tapaa hoitaa idänpolitiikkaa. Vennamo koki itse olevansa "kekkosdiktatuurin vankina" ja kärsikin paljon kekkosvastaisuudestaan, koska se esti SMP:n hallituskelpoisuuden. SMP pääsi Kalevi Sorsan IV hallitukseen suuren vaalivoittonsa ansiosta ja pääasiassa SDP:n tuella.
Vennamolle leimallista oli värikäs esiintyminen ja kielenkäyttö, mm. "unohdettu kansa", "rötösherrat" ja "kyllä kansa tietää" kuuluivat hänen fraaseihinsa. Hän nosti 1960-luvun loppupuolella SMP:n merkittäväksi eduskuntapuolueeksi käytännössä oman persoonansa tenholla. Poliittiset kilpailijat sanoivat SMP:n (Suomen maaseudun puolue) tarkoittavan "Sirkka, Minä ja Pekka" Veikko Vennamon vaimon ja pojan mukaan. Vennamon eduskuntauraan mahtui myös harvinaisia saavutuksia: hänet pidätettiin jopa kolme kertaa määräajaksi osallistumasta edustajan työhön vuosina 1972 ja 1973. Lisäksi Vennamo oli saanut nuhteita eduskunnan puhemiehistöltä loukkaavien sanojen käytöstä ja järjestyksen rikkomisesta useaan kertaan.
Tammikuussa 1973 säädettiin poikkeuslaki, jolla peruutettiin vuoden 1974 presidentinvaalit, ja Kekkosen presidenttikautta jatkettiin neljällä vuodella. Vennamo vastusti poikkeuslakia. Erotetun SMP:n opposition kolmetoista Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen jäsentä eivät tahtoneet estää Kekkosen presidenttikauden jatkamista, etenkään kun muita presidenttiehdokkaita ei Vennamoa lukuun ottamatta ollut. Perustuslain säätämisjärjestystä edellyttävä poikkeuslaki tarvitsi eduskunnassa 5/6 kannatuksen, ja siksi 13 erotetun jäsenen uusi puolue oli myös yhtenä merkittävänä tekijänä lain hyväksymisessä SMP:n vastustaessa sitä.
Puheenjohtaja Veikko Vennamo luonnehti ryhmää vaihtaneita, entisiä puoluetovereitaan "seteliselkärankaisiksi" väittäen heidän jättäneen puolueen sen tähden, että he saisivat puoluetuen itselleen. Puoluelakia nimittäin oli juuri muutettu siten, että toiseen ryhmään siirtyvät kansanedustajat voivat viedä mukanaan kansanedustajittain maksettavan puoluetuen, mikäli siirtyjiä on yli puolet eduskuntaryhmän kansanedustajista.
SMP pääsi vasta Kalevi Sorsan IV hallitukseen Mauno Koiviston ollessa presidenttinä 1983. Kauden merkittävin aikaansaannos SMP:n osalta oli Heikki Rinteen malliin perustuva työllisyyslaki, joka velvoitti kunnat työllistämään työttömiksi jääneet määräajan kuluttua. Lain esitteli työvoimaministeri Urpo Leppänen. Veikko Vennamon kuuluisiin vaalilupauksiin oli kuulunut poistaa työttömyys kolmessa kuukaudessa. Laista jouduttiin luopumaan työttömyyden kasvettua liian suureksi rahoitettavaksi kuntien työllistämisellä.
Vennamolle kaavailtiin valtioneuvoksen arvonimeä, mutta edellytyksiä sen myöntämiselle ei katsottu olevan.
Veikko Vennamon poika on entinen poliitikko, SMP:n puheenjohtaja ja nykyinen liike-elämän vaikuttaja Pekka Vennamo. SMP:n raunioille syntyneen Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on sanonut Vennamoa esikuvakseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Koko ajan SMP/persut ovat riitaa haastaneet. Vennamokin tahallaan lakia rikoi saadakseen julkisuutta. Siinä timo soinin esikuva: oma etu!
Toteuttaa tosiaan mahtavan hyvin aateisänsä menetelmää.
Aina on ollut ja tulee olemaan Häiriköitä ja sellaisia kannattavia!
heti rupesi edellinen häiriköimään