Tulee mieleen myös omakohtainen muisto. Vanhempani olivat paikkakunnalla arvostettuja henkilöitä, isäni virkansa puolesta ja äitini tietysti isäni puolisona.
Meillä oli kotona 70-luvulla seurat. Itse sulkeuduin omaan huoneeseeni (vastenmielisyydestä koko tilannetta kohtaan). Sitten se alkoi. En tiedä tänäkään päivänä, mistä äitiäni syytettiin, mutta siellä äitini polvillaan itki ja rukoili anteeksiantoa. Olin aivan äimänä ja myös tosi vihainen. Tilanne kesti pitkään. Muistan vieläkin, kuinka adrenaliini virtasi jäseniin ja oli siinä ja siinä, etten rynnännyt olohuoneeseen ja huutanut koko porukalle, että painuisivat h-vettiin. Se oli kamalaa. Oikeastaan kaduttaa, etten sitä tehnyt, vaikka ehkä sekin olisi vain kostautunut vanhemmilleni. Koska en itse ollut samaa yhteisöä, minulle ei koskaan kerrottu, mitä tapahtui. Epäilen kuitekin suuresti, että kyse oli juuri takanapäin puhumisesta ja ehkä jonkinlaisesta kostosta. Sisareni mies (josta vanhempani eivät erityisemmin pitäneet -ja syystä- vaikka hän vl olikin) oli sanonut minulle vähän aiemmin ohimennen, ettei äitini ole oikeassa uskossa. Se jäi jotenkin kaivelemaan mieltä ja yhdistin sen hoitokokoukseen. En muista, kuka puhuja paikalla oli. Äiti kyllä elää vieläkin, mutta tuskin suostuisi asiasta kanssani keskustelemaan. Seurojen jälkeen isäni, joka oli hyväsydäminen ja rakastava puoliso, lohdutti äitiäni. Hänelle tilanteen on täytynyt olla kauhea, koska hän oli syvästi uskova ja kuuliainen vl-seurakunnalle, mutta toisaalta rakasti ja kunnioitti vaimoaan sydämestään.
Meillä oli kotona 70-luvulla seurat. Itse sulkeuduin omaan huoneeseeni (vastenmielisyydestä koko tilannetta kohtaan). Sitten se alkoi. En tiedä tänäkään päivänä, mistä äitiäni syytettiin, mutta siellä äitini polvillaan itki ja rukoili anteeksiantoa. Olin aivan äimänä ja myös tosi vihainen. Tilanne kesti pitkään. Muistan vieläkin, kuinka adrenaliini virtasi jäseniin ja oli siinä ja siinä, etten rynnännyt olohuoneeseen ja huutanut koko porukalle, että painuisivat h-vettiin. Se oli kamalaa. Oikeastaan kaduttaa, etten sitä tehnyt, vaikka ehkä sekin olisi vain kostautunut vanhemmilleni. Koska en itse ollut samaa yhteisöä, minulle ei koskaan kerrottu, mitä tapahtui. Epäilen kuitekin suuresti, että kyse oli juuri takanapäin puhumisesta ja ehkä jonkinlaisesta kostosta. Sisareni mies (josta vanhempani eivät erityisemmin pitäneet -ja syystä- vaikka hän vl olikin) oli sanonut minulle vähän aiemmin ohimennen, ettei äitini ole oikeassa uskossa. Se jäi jotenkin kaivelemaan mieltä ja yhdistin sen hoitokokoukseen. En muista, kuka puhuja paikalla oli. Äiti kyllä elää vieläkin, mutta tuskin suostuisi asiasta kanssani keskustelemaan. Seurojen jälkeen isäni, joka oli hyväsydäminen ja rakastava puoliso, lohdutti äitiäni. Hänelle tilanteen on täytynyt olla kauhea, koska hän oli syvästi uskova ja kuuliainen vl-seurakunnalle, mutta toisaalta rakasti ja kunnioitti vaimoaan sydämestään.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Lukiessani, aikaisemmasta keskusteluketjusta tarinasi,ajattelin, että ansaitsisi oman aloituksensa.
Valitettavasti sain seurata useaa vastaavaa pienimuotoista hoitokokousta, sivusta, kuten sinäkin. Yhteinen tekijä niille näyttää olevan hoidettavan voimakas järkyttyminen, niin niissäkin tapauksissa, joita näin.
vl- uskovaisia?
Kyllä vanhempani ovat uskomassa, isä on tosin jo kuollut, mutta äitini elää edelleen ja on vl.
ei oikein kuulosta uskottavalta: jos jotain väärää olisi tapahtunut, kyllä vanhempasi olisivat siitä puhuneet jälkeenpäin.
Tämähän virallinen kantanne on, toki sen tiedämme. Kuten myös sen, kuinka suuressa valheessa elätte.
On se ihmeen vaikeaa näköjään uskoa tosiasioita. En minä tällaisia huvikseni keksi. Ja eiköhän ollut aika odotettu reaktio, etteivät minulle siitä mitään puhuneet. Sehän olisi varmaan lisännyt heidän taakkaansa, jos minä olisin vielä ruvennut heidän yhteisöään ääneen kyseenalaistamaan. Enpä kyllä yrittänytkään ottaa asiaa puheeksi. Raivosin vain mielessäni, kun ei ollut ketään, kenelle silloin olisin avautunut.
elämäntarinoitani on väitetty valheiksi täällä.
Kauan sitten, kerroin (eri nikillä) tarinani, sain raivokkaan vastalauseryöpyn, väitteellä, että valehtelen..
kokoontuu täällä. Itsekin kuulun joidenkin kirjoittajien mielestä "kerhoonne". Tarinat ovat toki uskomattomia, mutta niin olivat tapahtumatkin. Näin jälkeenpäin ajatellessa itseäkin ihmetyttää, että kuinka tuollainen julma hoitokokousoperaatio ylipäänsä oli mahdollista ja annettiin kirkon valvovan silmän alla tapahtua?
Nykynyoret vl:t pitävät aivan varmasti kuulemiaan sen ajan tapahtumia vieläkin uskomattomampina...
Minullakin on pari omakohtaista muistoa vl-hoitokokouksista, vaikka en niissä ikinä itse ollutkaan läsnä. Kiitos vanhemmilleni että suojelivan minut moiselta. Lopulliseen meidän perheen erottamiseenhan vaadittiin se, että minutkin olisi alle 10 vuotiaana lapsena pitänyt tuoda SRK:n organisoimaan hoitokokoukseen saamaan simputusta kun olin vanhempieni mukana "väärässä hengessä".
Itse muistan kuinka kysyin jotain äidiltäni ja äitini sanoi että "he" sanovat että isäni ei ole enää uskomassa. Järkytyin tästä niin että juoksin pienenä lapsena isäni luokse ja kysyin että "miksi et ole enää uskovainen"?
Isäni vastasi olevansa edelleen uskovainen, jolloin minulla tuli luonnollisesti vihanpurkaus, että mitä ne minulle sitten valehtelivat!
Sitä en puolestaan muista milloin isäni luona kävivät SRK:n johtomiehet puhuttelemassa, mutta satun muistamaan niistä jälkikäteen käytyjä keskustelunpätkiä. Olin todella pieni poika silloin, mutta joitakin asioita on mieleeni jäänyt. Esimerkiksi se, kuinka meidän perheen ruokapöydässä oli vieraita keskustelemassa siitä kun SRK:n miesten isääni kohdistamia puhutteluja ei saanut nauhoittaa, vaikka isäni oli sitä yrittänyt ja ehdottanut. Sanoin tuolloin että isänihän siinä oli syytettynä, joten hänellähän olisi pitänyt olla syytä vastustaa nauhoituksia, eikä syyttäjällä. Pöytäseurue purskahti nauruun, jota tuolloin pienenä lapsena häpesin kun luulin että he nauroivat minulle. Nyt aikuisena ymmärtänen että lienevät nauraneet sille kuinka pieni lapsikin ymmärsi ettei hoitokokouksissa tilanne kestänyt päivänvaloa.
On aika kummallista, että suomalainen lainsäädäntö ei kykene suojelemaan kansalaisiaan tällaista mielivaltaa ja ihmisoikeusloukkauksia vastaan. SRK:n hoitomiesten toimista kannattaisi tehdä tutkimuspyyntö.
tekemään vaikka YK:lle tutkimuspyyntö
Kuulin pihaltamme mekastusta ja menin katsomaan että mitä siellä tapahtui.. Pikkusisarukseni leikkivät siellä hoitokokousta. Yksi seisoi edessä ja huusi: saatanan haltuun.. kuivat oksat viinipuusta tulella poltetaan.. Muut itkivät ja voivottelivat kovaäänisesti "penkeissä"..
Hyvin oli mennyt oppi perille. Tämä tapahtui siis 80-luvun alussa.
mutta tämä kyllä saa tikahtumaan nauruun!
Vieläkään ei ole myöhäistä tutkia, onko "hoitokokouksessa" tehty rikoksia ihmisyyttä vastaan.
tehtiin "rikos" perkelettä vastaan... Sitäkö ei mielestäsi olisi saanut lainkaan vastustaa?
sellainen oli, varsinkin kun itse istui penkissä odottamassa omaa vuoroaan joutuakseen syytettäväksi.
Mitkä mahtoivat olla niidenkin poikien vanhempien tuntemukset kun 13- ja 14-vuotiaat pojat tulevat "ulkoilupäivästä" saatanalle heitettyinä takaisin kotiin. SRK:n hoitomies K.M. heitti heidät saatanalle vaikka ei esittänyt edes mitään syytettä, huusi vain: NOISSA POJISSA ASUU SAATANA!
Ja niin puolustuskyvyttömät pojat heitettiin ulkoiseen pimeyteen, ilman että edes kummankaan vanhemmat olisivat olleet paikalla. Kuinkahan ylpeä SRK tästä toiminnastaan oikeasti on, kun piilottelee sitä "siunauksellisuuden" takana?
Valokuvamuistini teki taas tepposet: ei se ollutkaan SRK:n hoitomies, vaan poliisi, joka kutsuttiin silloin paikalle... kun tuli vähän rähinöityä pikku kännissä siellä...
Rekisteröi nikkisi, näiden provoilijoiden takia..
Erehtyminenhän on inhimillistä.
Kuka tahansa voi kirjoittaa nimellä Albert
..vai joko olen neljäs Albert?
juopoiksi hörhöilijöiksi on ollut SRK:n keino "vastata" kritiikkiin jo kauan. Hoitokokousaikana heidät kyllä leimattiin mielisairaiksi "mieleltään järkkyneiksi", mutta tämä juoppohörhöksi leimaamisen oppi on tuoreempaa perua...
Ihanko ne seurapuheissa senkin opettavat?
Näitä "siunauksellisia" hoitokokouksia on ollut lapsuudessani ainakin yksi, jonka selvästi muistan. Olimme toiselta paikkakunnalta käymässä seuroissa eräässä yksityiskodissa. Iltaa kohden tunnelma tiivistyi siinä määrin, että vanhempiani alettiin hiillostaa joistain sopimattomiksi katsotuista asioista... Erityisesti isäni joutui silmätikuksi, ja häneltä vaadittiin tilintekoa "edesottamuksistaan". Hän oli silloin kirkon palveluksessa, ja eräs syytösten / pahennuksen aihe juonsi juurensa hänen vähäisestä osallistumisestaan Ry:n toimintaan...
(asuimme paikkakunnalla, jossa ko. herätysliikkeen toimipistettä ei ollut.)
Kuuntelin ihmetyksestä ymmyrkäisenä niitä naurettavia syytteitä, joita isäni ylle heitettiin. Äitiini kohdistuneita moitteita ja yksityiskohtaisia "parannusvaatimuksia" en muista, mutta sittemmin asiasta keskusteltuamme hän on todennut niinikään tehneensä sinä iltana parannusta aivan oudoista asioista...
Mietin vain silloin raivosta kiehuen, kuka uskaltaa tulla sillä tavalla vanhemmilleni puhumaan!
Ilta venähti tosi myöhään, ja läksyt olivat vielä tekemättä - mutta kun paluumatkalla puhuimme asiasta, vanhempani totesivat vain illan olleen tärkeän...
Tämä siis talvella -79 tai saman vuoden syksyllä, ollessani ensimmäisellä luokalla koulussa.
Nyttemmin ei perheeni enää alistuisi moiseen pelleilyyn, äitini on myöhemmin katunut tuohon teatteriin osallistumistaan ja sydämessään pyytänyt selkärangattomuuttaan Jumalalta anteeksi.
Ry:n vaikutuspiirissä he eivät enää ole kumpikaan, mistä olen Herralle kiitollinen.
tuo sinunkin tarinasi.
Niin, kuten kerroin, olin silloin ekaluokkalainen koulussa, ja tapahtumat sijoittuvat kevättalveen -97. Kuinka tarkasti sinä muistat jokaisen tapahtuman ja tilanteen vuodelta -79?