KEPU PETTÄÄ

Taas nähtiin, ettei Kepuun voi luottaa. Tarjosimme kepulaisille presidentinvaaleissa yhteistyötä ja mahdollisuutta osallistua Niinistön kampanjaan.
Vastapalveluksena odotettiin tietysti, että Kepu olisi sitoutunut porvarihallituksen muodostamiseen. Huonolta näyttää. Kepu pettää aina.
3309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi olla, että Kepussa nähdään pidemmälle, kuin omahyväisessä porvariaatteessa, jossa riittä kun vain itse saa ja paljon, keinoilla ei niin väliä ja muista piittaamatta. Maamme politiikan uskottavuus romahti heti kun porvarit pääsivät valtaan 1980 luvun lopulla. Nyt ongelmat kasvaa hyväosaisten tulonnousun mukana ja huonoosaisuus jää kauaksi taakse, mutta mitä siitä seuraa, katsokaa historiasta ja maailman turuilta, josta ei mallit lopu.

Äänestä

tarjositte keskustalaisille armeliaasti mahdollisuutta tehdä Niinistöstä pressa. Kokoomus ei äänestänyt Esko Ahoa. Minäkään en milloinkaan ole äänestänyt kokoomuslaista enkä tule äänestämään.

Hei kokoomuslaiset: teistä maltillisimmat ja asiallisimmat olette tervetulleita Keskustan toimintaan. Höyrypäät voitte liittyä Perussuomalaisiin tai IKL:ään.

Äänestä
  • Kokoomus on siirtynyt äyskintään ja muiden mollaamiseen. Eikö heillä ole mitään todellista ohjelmaa näissä vaaleissa.

    Laulakaa Kansainvälistä vaalitilaisuuksissanne niin saisi nauraa oikein kunnolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihainen porvari kirjoitti:

Taas nähtiin, ettei Kepuun voi luottaa. Tarjosimme kepulaisille presidentinvaaleissa yhteistyötä ja mahdollisuutta osallistua Niinistön kampanjaan.
Vastapalveluksena odotettiin tietysti, että Kepu olisi sitoutunut porvarihallituksen muodostamiseen. Huonolta näyttää. Kepu pettää aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu