Minulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys 25.1. ja verikokeissa kävin reilut kaksi viikkoa sitten. Arvot olivat kohdillaan, joten raskaus oli kuulemma keskeytynyt onnistuneesti. Ongelmani on se, ettei menkkoja ole tullut vieläkään. Keskeytyksestä on nyt reilut neljä viikkoa ja menkkojen pitäisi alkaa. Olisinkin kysynyt, et onko mahdollista, että tämä johtuu keskeytyksestä? Vai onko syytä pelätä, ettei toimenpide ollutkaan onnistunut, vaikka arvot ovat kohdallaan? Ajattelin odottaa vielä pari päivää ennen klinikalle soittamista. Turhauttaa tämä odottaminen, ehdin jo toivoa, että voisin jättää kaiken tämän taakseni. Toivoisin muiden kokemuksia asiasta.
PS. Ei ole mahdollista, että olisin tullut uudelleen raskaaksi.
PS. Ei ole mahdollista, että olisin tullut uudelleen raskaaksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Odottele vain ihan rauhassa kuukautisia. Raskaus (ja keskeytys perään) muuttaa kehon hormonitasapainoja niin paljon, ettei ole mikään ihme, että kuukautiskierto on vinksallaan. Itsellä ainakin meni aika pitkäänkin ennen kuin kierto palautui edes suht normaaliksi.
Kiitos satua asiallisesta vastauksesta. Olen saanut vastauksistasi aiemmenkin apua tällä palstalla, joten kiitos vielä. Nyt odottelen menkkoja rauhallisemmalla mielellä. :)
6 viikkoa jälkivuotoa ja sit heti perään tuli menkat, että älä ole ollenkaan huolissasi.
Hei !
Itselleni sanottiin että ensimmäiset kuukautiset tulisivat lääkkeellisen keskeytyksen jälkeen 4-8 viikon päästä. Minulla meni 5,5 viikkoa. Eli kyllä ne sieltä tulevat ......
Heips.
Lääkäri määräsi minun aloittavan pillerien syömisen, kunnes seuraavat kuukautiseni alkavat.
Olen lukenut kaikenmaailman tohtori-sivuilta ehkäisystä keskeytyksen jälkeen. Kaikissa sanotaan että pillerit saa aloittaa HETI kun keskeytys on suoritettu.
Outoa...
Onko muilla sama probleema..?
Sain aloittaa pillerit heti kaavinnan jälkeisenä päivänä..