EU on suurteollisuuden harjoittajien piirustusten mukaan suunniteltu ja talouselämän: ei työläisten etuja ajamaan perustettu ylivaltio. Tuloerojen kasvu ja työttömyys johtuvat pääomien vapaasta viennistä. Lipponen ja demut nuolevat ollilan takapuolta.
EU:n haitoista
Euroskeptikko
156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomi liittyi EU:n jäseneksi 1.1.1995. Samana vuonna myöhemmin Lipposen ensimmäinen hallitus aloitti työnsä. Kukahan meidät siis mahtoi EU:hun luotsata, veikkauksia? Aivan oikein, Esko Ahopa hyvinkin... Lipposen hallitus on yrittänyt parhaansa, että Suomi saisi EU:sta mahdollisimman paljon hyötyä, kun siellä kerran ollaan. Että et kyllä Paavon niskaan voi tätä vierittää.
Ja kyllä, EU perustettiin ajamaan teollisuuden etua. Nyt siitä tehdään muiltakin osin toimivaa yhteisöä. Turha enää vinkua, mukana ollaan jo. Ensi eurovaaleissa meidän kansalaisten tehtävä on lähettää sinne ihmisiä, jotka haluavat kehittää järjestelmää, eikä niitä jotka istuvat siellä itkemässä sitä, että miksi liityttiin. Koska MENI JO, me ollaan jo EU:ssa, siitä on enää turha puhua.