Itse en ainakaan haluais miestä joka ensin ois pitäny mua tylsänä/vastenmielisenä/ei niin kauniina, ja myöhemmin kuitenkin rakastuisi muhun ja alkais ns. nähdä minut kauniina ja haluttavana.
Entä te? Onko tärkeää että se oli kiinnostusta/rakkautta ensisilmäyksellä? Vai voisitteko olla suhteessa henkilön kanssa joka ensin olis pitäny sua tylsänä/rumana?
Entä te? Onko tärkeää että se oli kiinnostusta/rakkautta ensisilmäyksellä? Vai voisitteko olla suhteessa henkilön kanssa joka ensin olis pitäny sua tylsänä/rumana?
Vastaukset 10
Vanhimmat
uskon rakkautta ensi silmäyksellä-tyyliin. Sitäkin on kestänyt jo pitkään ja paljon on ennättänyt tahahtua tässä välissä.
Mies ottaa kunnolla henkisesti köniinsä ja tekee päätöksen että ei koskaan tule seurustelemaan ja käyttäytyy sitten sen mukaisesti. Sitten jonkun mutkan takaa vastaan tuleekin nainen joka sulattaa miehen sydämen. Kunnon junttina mies reagoi asiaan oman jo juroksi muodostuneen ajatusmallin mukaisesti ja on vakaasti sitä mieltä että kuitenkin nainen vaan v*****lee. Hetken aikaa kun tilanne kuitenkin kehittyy, miehen on pakko alkaa tunnustamaan itselleen että "no jos sittenkin" ja pikkuhiljaa alkaa miehenkin umpinainen mieli avautua.
Jos tuntuu uskomattomalle niin voi miettiä missä asumme. Metsäläisten luvatussa maassa...
toiminut noin? Joo, myönnän kyllä, että itselläni myös naisena on tapana ajatella noin: entä jos toinen vain pelleilee kustannuksellani etc. Ajatusmalli taas heijastuu käytökseeni: olen töykeä etc. On sattunut liikaa julmia ihmisiä ja pettymyksiä kohdalleni ja helposti ne hyvätkin ihmiset laitan sitten tuohon ns. huonojen ihmisten kastiin. Luottamus on usein nolla.
Vaikka muita hankaluuksia kyllä asiayhteyteen liittyen on. Tuo nyt oli vain sellainen ajatus...
Voi mikä kysymys!
Ihmisen mielihän usein muuttuu, ja toiseen tutustuessa ihmisestä tulee uusia puolia esille. Aikakin vaikuttaa.
Jos aina ajattelisi toisesta samalla lailla, ei kai sitten koskaan erottaisikaan!
miksipäs en?
ihmiset muuttuvat.
elämäni suurin rakkaus inhosi ja halveksi minua,mutta minkäpä minä sille voin.
rakastin häntä silti =)
en vois. tuskin pääsisin yli siitä fiiliksestä et näinköhän toi tällä kertaa "oikeesti" pitää kauniina ja rakastaa. ikävä sanoa niin, mut se on aika kova kynnys ylittää.
on tärkeetä, ei sen rakkautta tarvi olla mutta kiinnostusta kuitenkin. tuskin toisesta siinä mielessä kiinnostuu jos pitää tylsänä/rumana, joten siinä vastaus siihen toiseen kohtaan.
Ensinnäkin jos ylipäätään pitää jotakin rumana, vastenmielisenä, pitää varmasti muitakin. Miksi pitäisi tuntemattomasta ihmisestä olla huonot mielikuvat heti, ilman, että tuntee. Miksi ei voisi suhtautua edes neutraalisti?
Ennakkoluuloisuus ei ole mitenkään houkuttelevaa, vaikka mieli muuttuiskin.
on siis että rumien ei kannata ajatellakaan pariutumista, koska vastapuoli ei koskaan ihastuisi häneen ensisilmäyksellä. Eikä voisi koskaan sanoa oikeasti pitävänsä hänestä..
että jokaisen ihmisen kauneuskäsitykset on erilaiset. mikä on toiselle rumaa, on toiselle kaunista. mutta uskallanpa melkein väittää, että jos toisen ulkonäkö ei sytytä millään tasolla, aika harvoin on kiinnostusta alkaa ottamaan selvää millainen ihminen on henkilö, ja tämä ihan "romanttisessa" mielessä. ja sitten taas jos tyyppi on jo alkuun todella mielenkiintoinen persoona, jää se ulkonäkö osittain sivuseikaksi. eli toivoa on.