Monen tälle palstalle kirjoittaneen juttuja lukiessa tunnen samankaltaisuutta. Samat aatteet elämästä ja samoja vaikeuksia löytää paikkaansa ja ihmisiä ympärilleen.Kokemusta syrjinnästä lapsena. Erilaiseksi olen myöskin kokenut itseni aina. Minulla on yks tuttava mutta muuten ei kavereita ja olen aina kotona, ja olen parikymppinen tyttö. Olen ajatellut että sitä vaan on mentävä eteenpäin, jokainen on arvokas vaikka elämänkohtalo olisinkin erilainen. Me ollaan yksin mutta se ei tee meistä huonoja! Me ollaan oikeesti monessa asiassa viisaampia,hyvempiä ja syvempiä kuin noi joilla kaikki menee helposti.
Ainoa ongelma on vaan että miten me yksinäiset löydetään toisemme tässä maailmassa. Moni haluaisi tutustua mutta ei jaksa enää yrittää tai on tavallaan jo tottunut tilanteeseen.
Ainoa ongelma on vaan että miten me yksinäiset löydetään toisemme tässä maailmassa. Moni haluaisi tutustua mutta ei jaksa enää yrittää tai on tavallaan jo tottunut tilanteeseen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Että ihmiset uskaltavat kertoa oman tarinansa vaikka sitten anonyymistikin.
Tuntee, että meitä on monta ja että nämä ongelmathan ovat lopulta yleismaailmallisia.
Olen yksinäinen mies, vaikka porukkaakin olis ympärillä. Tämä on ehkä valitettavaa:
Polttaisit hihnat yli sen mitä lääkärit määrää, ellen sais olla paljon yksinäni.
Kirjoittelu helpottaa. Käy ihan terapiasta. Kirjoittelin kynällä paperille ennen nettiä.
Ahdistuneimpina päiviä aihe oli aina sama: miksen tänään poistuisi elämästä.
Aina löytyi syitä jatkaa.
Tupakan jouduin jättämään keuhkoputkiongelman takia, kovan viinan psykoosien estämiseksi.
Kun fyysinen kondis alkoi romahtamaan, aloin kehittää lihaskuntoani.
Romu mikä romu, hullu mikä hullu, mutta on mukavaa odottaa taas huomisaamua.
Itsetunto, itsearvostus, itseluottamus ja mielenrauha ovat tärkeimmät konstit pärjätä elämässä. Itsenäinen pitää myös osata olla. Vaikka hylättäisiin jostain porukasta, niin pitää jättää se porukka omaan arvoonsa ja ajatella itsenäisesti.