Kepu hyytyy

Keskusta ja demarit ovat viimeisimmän gallupin mukaan lähes tasoissa. Suunta näyttää olevan se, että demarit menevät loppumetreillä ohi. Suunta on oikea, koska kepu on edelleen maanviljelijöiden puolue. Yleispuolueeksi kepulle ei ole tilausta. Kun katsoo kuntia, joissa työttömyysprosentti on yli 14, niin lähes kaikissa on kepu enemmistönä. Kukaan tuskin haluaa samaa tilannetta koko maahan.
4187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Väsyneen Lipposen johdalle kohti uusia unelmia. Huh huh

Äänestä

Ihan viimeisimmän gallupin mukaan(yle) keskustalla on edelleen lähes 2%-yksikön johto SDP:een. Sitten toiseksi: keskustan kannattajista vain n.10% on maanviljelijöitä, joten keskusta on muuttunut yleispuolueeksi. Kolmanneksi esimerkki Joensuusta, jossa työttömyysprosentti on yli 15. Joensuussa keskusta on pienpuolue, joten se siitä, että työttömyys olisi korkea vain keskustavoittoisissa kunnissa. Kyllä tuohon työttömyyteen vaikuttaa se, miten hallitus on panostanut työttömyyden hoitoo(eli ei mitenkään).

Äänestä

Mikä ihmeen halu muutamilla ihmisillä - nimimerkki
h moilanen mukaan lukien - on tarve kirjoitella
valtakunnalliseen verkkoon täysin perättömiä ja
perustelemattomia asiattomuuksia. Jos Sinulla "h
moilanen" on tarvetta esim. haukkua keskustapuoluetta, niin näe nyt senverran
vaivaa, että edes siteenä on tosiasioita.
Esittämäsi hölynpölyn voisit jättää omaksi
luettavaksesi - iltasaduksi itsellesi - painajaisten
välttämiseksi.

Äänestä

On ratkaisevassa asemassa puolue valitettavasti rajoittaa pätevien ihmisten esityksiä.Millähän vuosikymmenellä tämä kepu- viha on rintaruokinnan kautta levinnyt, kun joissakin tapauksissa se elää uskomattoman sitkeästi ja aina vaalien aikaan nämä zombiet tulevat vaeltelemaan ja pelottelemaan kansan keskuuteen. Politbyron aika on ohi ja vietnamin sota on ohi noitiakaan ei enää vainota (ne harjoittaa omaa uskontoaan kaikessa rauhassa) eli voisiko kepu vainokin olla jo ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


h moilanen kirjoitti:

Keskusta ja demarit ovat viimeisimmän gallupin mukaan lähes tasoissa. Suunta näyttää olevan se, että demarit menevät loppumetreillä ohi. Suunta on oikea, koska kepu on edelleen maanviljelijöiden puolue. Yleispuolueeksi kepulle ei ole tilausta. Kun katsoo kuntia, joissa työttömyysprosentti on yli 14, niin lähes kaikissa on kepu enemmistönä. Kukaan tuskin haluaa samaa tilannetta koko maahan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu