Huh huh! Olin kyllä lukenut kirjan vuosia sitten mutta ilmeisesti mielikuvitukseni ei riittänyt
kuvittamaan tarinaa. Kirjan lukeminen ei juurikaan pelottanut, mutta pimeässä elokuvateatterissa, ihmisten keskellä, jouduin ajoittain pitämään silmiä kiinni kun kauhu ja jännitys kävivät sietämättömiksi. Poiskaan en halunnut/kehdannut lähteä ja musiikki piti minut armottomasti kauhun ytimessä. Tuntui kuin saasta ja ruumiit ja hajut olisivat levinneet katsomoon saakka.
Enpä menisi toista kertaa katsomaan. Mutta hyvähän se oli, en muuten olisi niitä kauhun ja ällötyksen tunteita kokenut. Herkkätunteisille en suosittele, muille kyllä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Parfyme -Story of murderer on kyllä Pan´s Labyrinthin ohella vuodenvaihteen kaksi suurinta tajuntani räjäyttäjää.
Parfyymi sai tuoksuttelemaan teatterin ilmaa huikealla toteutuksellaan. En oikein käsitä miksi keskustelun aloittaja on joutunut silmiään kiinni pitämään, mutta koko tarinan idea/toteutus on kertakaikkiaan uskomaton.
Jos joku alkaa urputtaa, että elokuvassa ohitettiin jotain kirjassa ollutta ja sitä ja sitä oli muutettu. Täytyy ajatella toimiko elokuva itsenäisenä tapana kertoa kyseinen tarina.
Herkkätunteisilla pyyhitään lattiaa 8)