ELÄMÄNI VARJOJA

ELÄMÄNI VARJOJA

Kuin varjoja,
ovat nuo elämäni polut.
Yksin kertaisia.
Värikkäitä.
Muistoja matkani varrelta.
Sieltä ja täältä.

Meneisyyteni joskus niin musta.
Kuin sysi musta yö.
Pilvisen taivaan alla.
Ne muistuttavat meneestä.
Ja varoitavat tulevasta.
Tuoden totuuden muiston.

Anna sille oikea arvo.
Sillä jokaiseen elämään on kirjoitettuna.
Sekä voittoja, että tappioita.
Kellä enemmän, kellä vähemmän.
On jokaisen elämä kuitekin matka,
joka pitää kulkea lopuun.

Kellä on maineta.
Sitä arvokkaasti kunnioittakoon.
Kellä rikkautta.
Sitä käyttäköön viisaudella.
Kellä sydäntä.
Hän sitä arvostakoon.

Sillä suurin rikkaus.
Asuu ihmisen sydämessä.
Ja se rakastaa totuudella.
Ja antaa omastaan sille,
jolla ei mitään ole.
Hän on se, joka rakkauden tuntee.

Olen iloinen jokaisesta,
elämäni hetkestä.
Nautin uudesta päivän koitteesta.
Suurin viisaus ihmisellä.
On sydämmen viisaus.
Se nostaa elämän arvoa oikeaan suuntaan.

T: Jaretc


ON IHANAA

On ihanaa rakastaa unelmia ja elämää.
Antaa niille arvokas kunioitus,
Sydäntä lähellä oleva arvostus.
Unelmissa on elämää yhdistävä voima.
Nuo punaiset unelmat,
ovat antaneet minulle paljon.

Unelmoiva ihminen,
elää onnellisena.
Haihduttaen usein realismin ympäriltään.
Unelmat antavat hänelle tilaa.
Rajattoman mahdollisuuden,
tutustua oman mielensä liikeisiin.

Kyllä elämässä saa unelmoida.
Joskus voi pienistäkin unelmista tulla osa,
suurempaa todelisuuta.
Unelmat antavat ihmiselle lohdun.
Kuvitella itseään suurempia asioita.
Jopa todellista maailmaansa.

Uneni näyttävät minulle sen.
Mistä itse unelmoin.
Olen antanut itselleni oikeuden,
hyväksyä joskus mahdottomatkin unelmat.
Joskus nuorempana unelmoin rakaastani.
Nyt sekin on toteutunut.

Olen unelmoinut rikkauksistakin.
Mutta köyhänä minä varmaakin saan kuolla.
Hautani ei kullalla rehentele.
Mutta arvonsa se varmaakin säilyttää.
Sillä se mitä olen sydämmeeni kerännyt.
On kokemuksellista rikkautta.

Ja sen arvon tuntee vain sydän itse.
Sitä kunnioitan ja arvostan.
Ja olipa elämäni miten rikas tai köyhä.
On sillä kuitenkin kohtuullisen suuri arvo.
Elämän arvo,
jolle sen hinta on laskettu.

T: Jaretc
0179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jaretc....... kirjoitti:

ELÄMÄNI VARJOJA

Kuin varjoja,
ovat nuo elämäni polut.
Yksin kertaisia.
Värikkäitä.
Muistoja matkani varrelta.
Sieltä ja täältä.

Meneisyyteni joskus niin musta.
Kuin sysi musta yö.
Pilvisen taivaan alla.
Ne muistuttavat meneestä.
Ja varoitavat tulevasta.
Tuoden totuuden muiston.

Anna sille oikea arvo.
Sillä jokaiseen elämään on kirjoitettuna.
Sekä voittoja, että tappioita.
Kellä enemmän, kellä vähemmän.
On jokaisen elämä kuitekin matka,
joka pitää kulkea lopuun.

Kellä on maineta.
Sitä arvokkaasti kunnioittakoon.
Kellä rikkautta.
Sitä käyttäköön viisaudella.
Kellä sydäntä.
Hän sitä arvostakoon.

Sillä suurin rikkaus.
Asuu ihmisen sydämessä.
Ja se rakastaa totuudella.
Ja antaa omastaan sille,
jolla ei mitään ole.
Hän on se, joka rakkauden tuntee.

Olen iloinen jokaisesta,
elämäni hetkestä.
Nautin uudesta päivän koitteesta.
Suurin viisaus ihmisellä.
On sydämmen viisaus.
Se nostaa elämän arvoa oikeaan suuntaan.

T: Jaretc


ON IHANAA

On ihanaa rakastaa unelmia ja elämää.
Antaa niille arvokas kunioitus,
Sydäntä lähellä oleva arvostus.
Unelmissa on elämää yhdistävä voima.
Nuo punaiset unelmat,
ovat antaneet minulle paljon.

Unelmoiva ihminen,
elää onnellisena.
Haihduttaen usein realismin ympäriltään.
Unelmat antavat hänelle tilaa.
Rajattoman mahdollisuuden,
tutustua oman mielensä liikeisiin.

Kyllä elämässä saa unelmoida.
Joskus voi pienistäkin unelmista tulla osa,
suurempaa todelisuuta.
Unelmat antavat ihmiselle lohdun.
Kuvitella itseään suurempia asioita.
Jopa todellista maailmaansa.

Uneni näyttävät minulle sen.
Mistä itse unelmoin.
Olen antanut itselleni oikeuden,
hyväksyä joskus mahdottomatkin unelmat.
Joskus nuorempana unelmoin rakaastani.
Nyt sekin on toteutunut.

Olen unelmoinut rikkauksistakin.
Mutta köyhänä minä varmaakin saan kuolla.
Hautani ei kullalla rehentele.
Mutta arvonsa se varmaakin säilyttää.
Sillä se mitä olen sydämmeeni kerännyt.
On kokemuksellista rikkautta.

Ja sen arvon tuntee vain sydän itse.
Sitä kunnioitan ja arvostan.
Ja olipa elämäni miten rikas tai köyhä.
On sillä kuitenkin kohtuullisen suuri arvo.
Elämän arvo,
jolle sen hinta on laskettu.

T: Jaretc

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu