Minä en halua millään lailla vähätellä masentuneiden kärsimyksiä. Mielestäni depressio pitää ottaa vakavasti; hoitaa ajoissa ja niin edelleen.
Sen sijaan minua ihan jostain omituisesta pilkunnussinnallisestä syystä ajoittain tympii kun ihmiset sokevat väsymyksen depressioon.
Jos valvoo muutaman yön putkeen vauvojen kanssa niin taatusti väsyttää. Ehkä paljonkin. Mutta se EI ole uupumusta eikä depistä eikä siihen tarvitse lääkkeitä eikä terapiaa. Väsymys on ihan normaali elimistön tila kun on nukkunut liian vähän tai muutoin ylirasittanut itseään.
Samalla lailla kiire ei ole synonyymi stressille.
Tsemppiä kaikille , niin väsyneille kuin uupuneillekin.
Sen sijaan minua ihan jostain omituisesta pilkunnussinnallisestä syystä ajoittain tympii kun ihmiset sokevat väsymyksen depressioon.
Jos valvoo muutaman yön putkeen vauvojen kanssa niin taatusti väsyttää. Ehkä paljonkin. Mutta se EI ole uupumusta eikä depistä eikä siihen tarvitse lääkkeitä eikä terapiaa. Väsymys on ihan normaali elimistön tila kun on nukkunut liian vähän tai muutoin ylirasittanut itseään.
Samalla lailla kiire ei ole synonyymi stressille.
Tsemppiä kaikille , niin väsyneille kuin uupuneillekin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tietenkään väsymys ei ole sama asia, kuin depressio, mutta pitkäaikainen unenpuute voi myös laukaista sen...
Itse poden unettomuutta ja tiedän mistä puhun. Pahimpina kausina nukun keskimäärin kolme-neljä tuntia yössä -katkonaisesti. Sellainen järkyttää mielenterveyttä väkisinkn ja altistaa myös masennuksele.
Tietenkään en suosittelisi masennuslääkkeien syömistä heppoisisin perustein kenellekään, sillä ne turruttavat, muuttavat ihmisen persoonaa ja niistä voi olla vaikea päästä irti.
On silti parempi huomata myös väsymyksestä johtuva mielialan muutos, sillä pitkäkestoinen väsymysmasennus voi myös hoitamattomana tehdä pahaa jälkeä.
Mitä aiemmin asian tiedostaa, sen helpommin se on hoidettavissa.
Moni masentunut äiti, pitää itseään huonona ja häpeää väsymystään eikä hae apua ajoissa.
Masennuksen syyllä sinänsä ei ole väliä, vaan sillä että sen tiedostaa ja hoitaa ajoissa. Joillekin voi avuksi riittää vaikka kodinhoitaja pari kertaa viikossa, mutta jollei osaa väsymystään tiedostaa, tai sitä ei myönnä, ei osaa pyytä apuakaan ja silloin voi väsymys laukaista masennuksen.
Vastaavanlaiset viestit, kuten tämä pilkunnussintajuttusi ovat omiaan lisäämään entisestään väsyneiden äitien häpeää. Mikä aiheuttaa sen että apua ei haeta ajoissa ja saadaan lisää masentuneita tälle palstalle... Way to go girl! oleppa nyt ylpeä itsestäsi...
niimpäniin..
Väsymys ei ehkä ole synonyymi masennukselle, mutta ei ajattelukaan näköjään älykkyydelle..
Se 'avun saanti' tuntuu olevan sellainen ammattilaisten ja kirjanoppineiden keksimä hölpötys, joka varmaan auttaa jollekin promillelle apua kaipaavista ja niille, joilla oikeasti on jokin aivohäiriö joka tekee ajatusmaailmasta sekavan.
Mutta jos on jokin perussairaus olemassa joka periaatteessa voi aiheuttaa väsymystä kuten krooniset tulehdustaudit, mutta kukaan ei voi olla siitä täysin varma että masennus johtuu siitä, niin mitä sellainen apu sitten auttaa, vaikka se olisi kenenkä tahansa "ammattiauttajan" kanssa löpisemistä kerran kaksi esimerkiksi? Siis en esitä tätä kysymystä vain aloittaneelle vaan yleisesti. Missä on se pysyvyys ja sitä kautta syntyvä tukeminen???
Miten tuetaan masentunutta, miten löydetään ne syyt ja vaikutetaan niihin jotka aiheuttavat masennuksen? Mielestäni pitäisi myös mennä ensin solutasolla tutkimaan ja sitten vasta tekemään aivotoiminto-analyysejä, useimmiten kun "pääkoppa" onkin se syyllinen analysoijien mielestä, kuten terveyskeskuslääkäreiden mielestä.
Oon asiasta pitkälle selvää ottaneena (opiskelleena), opin että oman kokemisen kautta tietoinen, että teoria ja käytännön apu eivät kohtaa vielä nykyäänkään tarpeeksi tehokkaasti, vaan täydellisen epätarkasti ja umpimähkäisesti ammattilaisten taholta. Ja psyykelääkkeitäkin syödään sitten turhaan... tai ei oteta, vaikka pitäisi.
Mutta tuo väsyneelle äidille kodinhoitaja on sellainen asia, että jos sitä apua saa säännöllisesti ja edullisesti, vaikuttaa se koko perheen hyvinvointiin.
nykyajan mielialalääkkeet eivät turruta, neuroleptit turruttavat. ne eivät myöskään muuta persoonaa. eikä niihin jää koukkuun, bentsoihin jää. mielialalääkkeet vain ja ainoastaan korjaavat aineenvaihdunnaliset häiriöt ja serotoniinin määrän aivoissa.
yleensä depression ensimmäinen oire on univaikeudet. masennus on myös herkästi uusiutuva sairaus, joten masennuksesta toipumisessa on oleellista myös masennuksen syiden selvittäminen, se ennaltaehkäisee sen uusiutumista.
Jos pitkäaikainen unenpuute laukaisee masennuksen niin silloin minusta puhutaan nimenomaan masennuksesta eikä väsymyksestä.
Ja todettakoon vielä kerran etten millään lailla väheksy sen kummemmin väsyneitä kuin masentuneitakaan äitejä. Pahoittelen mikäli joku väsynyt äiti (joihin eilen alkuperäistä viestiä kirjoittaessani laskin itsenikin) oikeasti viestini vuoksi tuntee turhaa "häpeää".
Mielestäni kumpikaan tila, ei väsymys eikä masennus, ole millään lailla hävettävä.
"Jos pitkäaikainen unenpuute laukaisee masennuksen niin silloin minusta puhutaan nimenomaan masennuksesta eikä väsymyksestä."
Mutta jos apua väsymykseenkin haettaisiin ajoissa ei tarvitsisi ehkä mennä masennukseen asti...
Väität ettet milään lailla väheksy väsyneitä äitejä, mutta minä kasoisin tämän hieman väheksyväksi:
"Jos valvoo muutaman yön putkeen vauvojen kanssa niin taatusti väsyttää. Ehkä paljonkin. Mutta se EI ole uupumusta eikä depistä eikä siihen tarvitse lääkkeitä eikä terapiaa. Väsymys on ihan normaali elimistön tila..."
Joten silloin ei pitäisi hakea apua, niinkö?
Kerrompa sulle että tietyssä pisteessä väsymys ei ole enää normaali elimistön tila, vaan laukaiseen sairauksia, masennusta ja voi aiheutta jopa itsetuhoisuutta.
Miksi luulet että valvottamista on käytetty kdutuskeinonakin aikoinaan!?
Joten tekstisi on melkoisen vähättelevää melestäni..
"Pahoittelen mikäli joku väsynyt äiti (joihin eilen alkuperäistä viestiä kirjoittaessani laskin itsenikin) oikeasti viestini vuoksi tuntee turhaa "häpeää". "
Niin miksi tuntisikaan, kun sinä paasaat kuinka heidän väsymyksensä on aivan NORMAALIA, eikä siihen apua tarvitse hakea, sehän olisi turhaa ja itsekästä..
Missä kohdin sanoin ettei väsymykseen pidä hakea apua?
Entäs suru? Pitääkö suru hoitaa vai surra?
Varmasti monikin äiti joka lapsensa kanssa valvoo öitä eikä saa nukutuksi pitkään aikaan kunnolla, on väsynyt, stressaantunut ja alkaa tuntemaan itsensä masentuneeksi ja vaikka miksi, kyllähän se pää siinä hartioitten välissä alkaa varmasti tuntumaan aika sekavalta ja samalla tyhjältä pallukalta, mutta suurimmaksi osaksi siihenkin auttaa hoidoksi univelkojen pois nukkuminen. Väsymys on väsymystä ilman muuta hoitoa, mutta taatusti jos ei pitkään aikaan nuku, niin sairastuu.
Monikin tuore äiti unohtaa vauvatohinan keskellä kokonaan itsensä, ja tykittää menemään täysillä vuorokauden ympäri ja yrittää olla mahdollisimman hyvä äiti ja kodinhengetär, eikä pysty irrottautumaan kodin ja perheen pyörityksestä levätäkseen. On ihan omakohtaista kokemusta.
Esikoisen synnyttyä olin kuolemanväsynyt koliikkivauvan nuori äiti, mutta en antanut itselleni lupaa nukkua päivälläkään koska podin suorituspakkoa kodin ja vauvan hoitamisesta, siis vauvan nukkuessa kerrankin edes vähän aikaa, kuurasin ja puunasin, leivoin ja tein ruokaa, paistoin ja pyykkäsin. Ja yöt nukuin pätkissä itkevän vauvan kanssa vaikka mies olikin apuna.
No, onneksi selvisin tuosta ajasta suurinpiirtein selväpäisenä, mutta opin opiksi ainakin nyt vanhempana kun sain nuorimmaiseni. Olen tajunnut sen, että koti on tosiaankin elämistä ,eikä siivoamista varten, eikä kukaan siihen kuole jos joka paikka ei aina kiilläkään. Vaikka nuorimmainen on ollutkin helppo lapsi, mutta söi monta kertaa yössä 5kk ikäiseksi, ja kyllähän se verotti yöunia. Mutta annoin itselleni luvan nukkua päivällä silloin kun vauvakin nukkui, jos tarve vaati.
Olen kokenut myös masennuksen, mutta se on aivan erilaista väsymystä, se on fyysisen väsymisen lisäksi väsymistä kaikkeen elämässä.
Tajusin kyllä kirjoituksesi, mitä sillä ajoit takaa, ihmettelenkin siis suuresti saamaasi kriittistä palautetta. Lieneekö kirjoitus ymmärretty jotenkin väärin, minä en siinä nähnyt mitään halveksimista tai muutakaan, mistä olisi ollut aihetta loukkaantua.
..että muillakin on ollut just samanlaista, kun itsellä on nyt reilun 3½kk ikäinen vauva ja olen kotiäitinä siis, mies käy töissä. Ennen pidin kodin viihtyisänä ja siistinä ja tein ruokaa ja kaikkea.. mutta jäin vauvani kanssa 3kk sisälle, kun oli nuo pakkaset ja kaikkea, eli ulkoilu puuttui meiltä kokonaan. Plus, yritin tehdä kaikki kotihommat myös kuin ennenkin, valvoin yhtä myöhään kuin ennenkin ja halusin yrittää pitää parisuhdettakin hyvänä siinä... olen luonteelta muutenkin sellainen että ajattelen liikaa toisia aina.. ja myös ylihyvä äitikin kai olen kooittanut olla. Noh, nyt tässä toipuessa, kun olo meni jo semmoseksi että mieskään ei mun horinoita enää ymmärtänyt, en tunnistanut omaa uupumustani ennenkun olin jo ihan liian yliväsynyt viikon nukkumattomuuden takia... No, onneksi tajusin tilanteen ja nyt ulkoillaan joka päivä, ja olen ottanut vähän omaakin aikaa ja aloitan taas esim uinnin, oman harrastuksen. Olen huomaamattani unohtanut itseni tässä kaiken keskellä.. Itse myös otin tästä nyt opikseni, olo ei vieläkään ole ihan huippu mutta joka päivä mennään eteenpäin ja on tää uusi rytmi nyt vauvan kanssa, ja muistan syödäkin paremmin kun täysimetän.. Miten sitä voikaan olla niin sokea.. mullekin varoiteltiin etten jää liikaa kotiin etten tule mökkihöperöksi, mutta ei sitä tajua kuin kantapään kautta joskus :) Jees, tsemppiä kaikille uupuneille taikka masentuneille, itse ainakin ymmärrän miltä teistä/sinusta tuntuu.. Ulos ainakin kannattaa lähteä! Raitis ilma tekee ihmeitä ;)
Toivottavasti olet niin asiantuntija että voit puhtain sydämin noin vähätellä niiden ihmisten kirjoituksia jotka puhuvat omasta masennuksestaan.
Kaikkia kahjoja tännekin mahtuu keskusteluja tappamaan.
Sääli, sillä alkuperäinen aihe olisi ollut mielenkiintoinen.