Seurustelu ja bulimia

oma mietteeni on, että bulimikot ovat vielä parempia salailijoita ja valehtelijoita kuin anorektikot..ja koska useimmiten bulimia on paljon vaikeampi ulospäin huomata kuin anoreksia,veikkaan että vain minimaalisen pieni osa bulimikon kanssa seurustelevista tietää toisen sairaudesta..
surullista mutta totta :/

Hei! Olen seurustellut 4 vuotta tyttöystäväni kanssa. Vuosi sitten hänen salaisuutensa paljastui minulle. Ihmettelin kovin hänen laihtumistaan mutta mitään tälläistä en osannut arvata. Tulin eräänä päivänä töistä kotiin aiemmin kuin oli tarkotus. Tyttöystäväni ei tiennyt tästä. Hän oli vessassa oksentamassa, edes hän ei kuullut tulemistani. Noin puolen tunnin oksentamis session jälkeen hän tuli ulos vessasta. Hänen ilmeensä muuttui pelästyneeksi nähdessään mut. Sanoi että hänellä olisi mahatauti. Uskoin mutta ihmettelin että parani heti sen jälkeen eikä näyttänyt huonovointiselta. No iitä meni reilu viikko kun yllätin hänet taas vessasta. Hän ei enää pystynyt valehtelemaan , itki vain. Kysyin mikä hätänä. hän ei kertonut.Jatkoi itkemistä. Pitkän keskustelun jälkeen hän myönsi sairautensa. En voinut ymmärtää enkä edelleenkään ymmärrä. Hän on täydellinen mulle sellaisena kuin on. En halua hänen muuttuvan yhtään. Hän ei usko sitä. Pitää itseään huonona ja lihavana. En saa häntä uskomaan sitä. Syksyllä hän hakeutui hoitoon koska voimat loppu. Nyt käynyt terapiassa sun muissa mutta tuntuu että hänen olonsa ei yhtään helpota. Miten se on vaikuttanut meidän suhteeseen......pakko myöntää että huonosti. Hän on usein masentunut, haluaa olla yksin, työntää mut hänen luotaan, pelkää läheisyyttä eikä halua puhua hänen sairaudestaan. Hän oksentaa vaikka olen kotona ja suuttu jos yritän estää häntä. Toisinaan hän on hellä, rakastava ja kaipaa läheisyyttä. Aivan kun hänessä olisi kaksi eri persoonaa. Tämä on rankkaa. Haluan auttaa mutta en pysty. Tiedän hänen käyneen joskus näillä sivuilla,en tiedä onko hän kirjoittanut tänne, mutta tulin mielenkiinnosta katsomaan mistä täällä puhutaan. Teille tytöt haluan sanoa. Älkää tuhotko elämäänne näin. Voisin sanoa että kukaan mies ei pidä mistään luuranko vartaloisesta naisesta. Olette hyviä sellaisina kuin olette. Pitää olla jotain mistä pitää kiinni. Voimia teille ja toivottavasti joku päivä ymmärrätte että maailmassa on monta muutakin tärkeätä asiaa kuin painonne. Hyvää kevään odotusta kaikille. Nyt toivon että tyttöystäväni ei lue tätä tekstiäni. Halusin vain oman kertomuksen avulla rohkaista teitä muita paranemaan. Sitä toivon tyttöystävällenikin. mies 84

En tiedä mahdetaanko tätä keskustelua enää seurata mutta kuitenkin: Itse olen seurustellut vasta vähän aikaa n. 7kk ja sain selville tyttöystäväni bulimiasta n. kuukausi sitten. Seurustelun alussa ihmettelin miten pienikokoinen nainen voi syödä niin paljon lihoamatta, syy selvisi vasta kun muutimme yhteen... ahmimiskohtauksia,oksentamista,kovaa treenaamista, masennusta. Kaiken tämän hän oli pystynyt salamaan minulta vaikka elämä ja yhdessä olon määrä ei merkittävästi muuttunut avoliiton mukana. Hulluinta oli että tyttöystäväni ei itsekään ollut tiedostanut tautiaan ennen kun otin asian puheeksi...hänellä tauti oli ollut elämässä mukana kuitenkin jo vuosia minua ennen.(selvisi kun "pakotin" hänet kertomaan pahasta olostaan.)

Kaikki tyttöystäväni huono olo liittyy vääristyneeseen minäkuvaan: tyttöystäväni on minulle kaunein nainen maanpäällä. Huono olo tyttöystävälleni kuitenkin tulee toisista naisista ja epäluulosta, hän vihaa ulkomuotoaan ja haluaisi olla "kauniimpi", laihempi ja ties mitä. Tulen vihaiseksi kun katson nykysiä lehtimainoksia ja nykynormien "kauniita tyttöjä", meidän miesten vikahan se on... kauneusihanne on se mikä miehen silmään on kaunista- en kannusta feminismiä enkä mitään muutakaan kettutyttö-liikettä mutta on päivänselvää, että nykymedian ulosanti sekoittaa nuorten naisten mieliä- tähän pitäisi jo puuttua. Miehiin ei kohdistu ulkonäköpaineita vielä niin paljon kuin naisiin mutta mikä mahtaa olla tilanne
20 vuoden päästä-kiitos Beckhamien ja Pittien...

Palataan bulimikon kumppanin elämään. Mielestäni tyttöystäväni on ulkoisesti täydellinen, henkisesti hän on täydellinen hyvinä päivinä/hetkinä. Pelkään kuitenkin että huonot hetket voittavat hyvät- paine jättämisestä kasvaa terveelle osapuolelle-ei haluaisi loukata vaikka se voi olla ainoa oikea ratkaisu oman terveyden säilyttämiseksi- ero teksisi sairaan sairaammaksi ja oman olon surulliseksi.

Bulimia on kammottava tauti läheiselle- terveen ihmisen on vaikea/mahdoton ymmärtää sairastuneen ihmisen ajatuksia huonoina hetkinä, koska ne tuntuvat järjen vastaisilta-sanon:elämässä kaikki on hyvin:on oma asunto,työpaikka,poikaystävä,auto,ystävät...kaikki on täydellistä- miksi voit pahoin?
Bulimian toteaminen voi kestää vuosikausia ja vuosikausia sairaana olleen parantuminen on pitkä prosessi. Nykyiset hoitomenetelmät ja lääkkeet ovat tehokkaita mutta sairastuneelle oma motivaatio on kuitenkin tärkeintä. Hyvä motivaation lähde on ollut tyttöystävälleni oma huono oloni- olen suoraan sanonut olevani surullinen ja huolestunut nykyisestä tilasta. Hän välittää minusta todella paljon ja haluaa minulle vain hyvää- terveen kumppanin huono-olo motivoi tässä tapauksessa sairasta kumppania hoitamaan itseään.

Ongelma poikaystäville/tyttöystäville ketkä seurustelevat bulimikon kanssa on se, että myös terve kumppani voi kuitenkin masentua pitkän ajan kuluttua, jatkuva huoli rakkastaan on raskasta. En todellakaan tiedä miten omalla kohdallani käy mutta vielä näen toivoa. Tärkeää on, että sairastunut kumppani uskaltaa hakea ammattiapua pahoinvointiinsa- yksin ei tarvitse olla! Bulimia on sairaus toisten joukossa ja sairaus hoidetaan lääkärien avulla! Hyvää bulimiassa on se, että siitä voi parantua kokonaan!