Seksi kuuluu rakastavaisten välille, ei ystävien. Entäpä kun mies tuntuukin enemmän kaverilta kuin rakastajalta? Kosketus tuntuu jotenkin likaiselta, en halua seksiä enää, vaan oppinut inhoamaan sitä.
Vastaukset 4
- syytä miettiä
ja paljon!!
- Nuori eukko
Olen samassa jamassa. Ahdistaa niin hemmetisti. Nuoren viriilin miehen vonkaaminen ei yhtään paranna asiaa.
- jumittunut
Nuori eukko kirjoitti:
Olen samassa jamassa. Ahdistaa niin hemmetisti. Nuoren viriilin miehen vonkaaminen ei yhtään paranna asiaa.
täällä myös pohdin samankaltaista juttua. Yhdessä on oltu jo vuosia. Sinä aikan seksistä ei ole jäänyt mieleen juurikaan positiivisia muistikuvia. Paremminkin se on ollut jotenkin "teknistä". Olen tyytynyt koska en ole mitenkään erityisen seksuaalinen ja sitä paljon kaipaava. Miestä ei edes hetkauttanut se että paljastin saavani kiksejä seksiin muita miehiä ajattelemalla. Hänen mielestään seksielämäämme pitäisi kehittää ja ihastumiset on aivan luonnollisia. Haluaisin rakastella, en vain sekstata, tuntea yhteyttä ja rakkautta kumppaniin. Ainut teoreettin mahdollisuus siihen on ero mikä ahdistaa koska muilla alueilla menee ihan hyvin enkä ole mitenkään kiinnostunut hakemaan uusia tuttavauuksia. Raskasta olis erota tämän asian takia.
- juttu mulla
jumittunut kirjoitti:

Alussa meilläkin oli tosi kiihkeää...Nyt täysin lopahta´nut.Enemmän sattuu kun tekee hyvää.Ja millä saisi miehen uskomaan, ettei tekisi siitä niin rutiinia. Minusta siinä pitäisi olla kahden ihmisen välistä sulautumista toisiinsa.Tuntuu kun mieheni tekisi samoin kuin jossain porno filmissä. Se ei mua kiihota yhtään.Silmät kiinni, mua häiritsee.Olen sanonut omat toivomukset..ihan tavallisia helliä kosketuksia...mutta yrittää ekana olla hellä ja sit se menee saman kaavan mukaan aina. Nyt olen kieltäytynyt koko jutusta.Jos en itse saa mitään niin ei ole pakko "antaa".
Ollen myös antanut hänelle vapauuden mennä ja kysynyt haluaako erota?
Mutta hän on jotenkin niin sidoksissa minuun, ettei halua erota?
Olemme erittäin hyviä "ystäviä.Teemme kaikkea kivaa, matkustelemme, keskustelemme, ja se ettemme koskaan riitele.Miehelläni on tosi pitkä pinna.
Mitä tehdä???En haluaisi erota.Mutta on myös väärin minun kohdaltani, jos en antaisi toisen lähteä.
Minä en kärsi tässä, mutta mies ei sano kärsivänsä.Kun yritän alkaa puhua seksistä hän menee lukkoon.
Olen jo vaihdevuosi iässä.
Jotenkin en halua edes hellyyttä mieheltä, joka sitä antaisi minulle, ilman että se johtaisi sänkyyn. Mutta sitäkään en ole valmis ottamaan kun en pysty hänelle sitäkään tarjoamaan.
No olen kertonut omista ajatuksista hänelle rehellisesti.Täytyy vain odottaa mitä hän seuraavaksi tekee. Ollaan oltu näin jo pari vuotta. Vieraissa hän ei ole käynyt.. Joku varmaan ajattelee... joo joo pikku rva ei vaan tiedä.
Onko muita joka vaihtaisi mielipiteitä.
?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802077Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661269Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu281130- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa142894- 98834
- 45737
- 62726
- 61686
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672