Eikös se yhteistyökyky olisi vallanhimoa tärkeämpää

Paavo Lipposen hallituksen johdolla yhdessä kolmikantaneuvotteluosapuolien kanssa nostettiin Suomi lamasta. Suomen mallin vahvuudet ovat olleet hyvä julkinen talous, hyvä yhteistyöhenki, toimiva kolmikanta sekä vahva tutkimus ja tuotekehittely.

Suomea ovat hallinneet valtaosin yhteistyöhallitukset ja politiikka on ollut kompromisseja niin hyvässä, kuin pahassa. Suomessa hallitusten kokoonpanon tärkein piirre on ollut oikeisto-vasemmistorajan ylittäminen. Näin vaalien alla tämä rajan ylittäminen tuntuu mahdottomalta. Toivottavasti Suomelle saadaan yhteistyökykyinen seuraavakin hallitus, koska sillä on parhaat edellytykset onnistua. Kauppakamripoikien sanelemista "uudistuksista" ei pitemmän päälle seuraa, kuin verta, hikeä ja kyyneleitä. Kauppakamaripoikien muotoillessa kokoomuksen politiikkaa olisi hyvä joskus muistaa myös palkansaajia, työn tekijöitä ja suomen kansalaisia.

Ihmiset kamppailevat tällä hetkellä kovien työpaineiden keskellä, tekevät myös ylityötä hullun lailla ilman korvauksia, työskentelvät pätkä- ja osa-aikatöissä haluamatta sitä. Kauppakamarien "vapauttajat" eivät tuo helpotusta näiden ihmisten ahdistukseen, koska vallanhimo on heille tärkeämpää.
2235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ole mitään liberaaleja! Se tiedetään. Yrittäjien
Lehti toimii kabellimestarina ja "kamarikuoro"
laulaa. Kokoomus säestää harppuineen ja torvineen!

Äänestä

Kaiken poliittisen höpinän keskellä on hyvä muistaa se tosiasia, että vain menestyvät yritykset voivat tarjota työtä suomalaisille.
Sosialidemokraatit ja SAK eivät pysty tekemään mitään tämän tosiasian muuttamiseksi.
Vain tarjoamalla yrityksille ja yrittäjille hyvät toimintaedellytykset myös työntekijät hyötyvät yritysmyönteisestä politiikasta.
SDP:n ja SAK:n sosialistinen valtapolitiikka on täysin päinvastaista ja se tuhoaan yrittämisen edellytyksiä ja työpaikkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mulberry-mummo kirjoitti:

Paavo Lipposen hallituksen johdolla yhdessä kolmikantaneuvotteluosapuolien kanssa nostettiin Suomi lamasta. Suomen mallin vahvuudet ovat olleet hyvä julkinen talous, hyvä yhteistyöhenki, toimiva kolmikanta sekä vahva tutkimus ja tuotekehittely.

Suomea ovat hallinneet valtaosin yhteistyöhallitukset ja politiikka on ollut kompromisseja niin hyvässä, kuin pahassa. Suomessa hallitusten kokoonpanon tärkein piirre on ollut oikeisto-vasemmistorajan ylittäminen. Näin vaalien alla tämä rajan ylittäminen tuntuu mahdottomalta. Toivottavasti Suomelle saadaan yhteistyökykyinen seuraavakin hallitus, koska sillä on parhaat edellytykset onnistua. Kauppakamripoikien sanelemista "uudistuksista" ei pitemmän päälle seuraa, kuin verta, hikeä ja kyyneleitä. Kauppakamaripoikien muotoillessa kokoomuksen politiikkaa olisi hyvä joskus muistaa myös palkansaajia, työn tekijöitä ja suomen kansalaisia.

Ihmiset kamppailevat tällä hetkellä kovien työpaineiden keskellä, tekevät myös ylityötä hullun lailla ilman korvauksia, työskentelvät pätkä- ja osa-aikatöissä haluamatta sitä. Kauppakamarien "vapauttajat" eivät tuo helpotusta näiden ihmisten ahdistukseen, koska vallanhimo on heille tärkeämpää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu